Vuotta aikaisemmin olimme viettäneet niin ihania päiviä Balchikissa, että kaupunki laitettiin osumaan paluumatkan yöpaikaksi. Tarkemmin kahden yön paikaksi. Edellisvuoden hotellista ei löytynyt sopivaa huonetta, mutta läheltä löytyi oikeastaan vielä parempi paikka. Samalla huomasimme, että Balchikissa oli ihan kunnon hiekkaranta.
Lepäsimme. Makailimme hotellihuoneessa ilmastoinnin alla. Alakerrasta oli löytynyt lomalaisen jättipottiyllätys eli suomalaisia kirjoja, joita luin kirjakaipuuseeni kaksi vajaassa kahdessa päivässä. Välillä raahustaen kirjani kanssa rannalle. Tai napaten kirjani käteen ja istuen parvekkeelle ihailemaan maisemia ja kuuntelemaan meren kohinaa.
Illalla oli vaikea valita mihin niistä ihanista ravintoloista menisimme. Mitä kaikkea pystyisimme syömään, kun aikaa ei ollut loputtomasti. Munkkeja tietysti hotellille mukaan napattavaksi ja ähkyn takaamiseksi. Istua iltaa pimenneellä parvekkeella ilman viilettyä helteestä linnunmaidoksi. Siinä oli onni.
Balchik ei varmasti monen mielestä ole kummoinenkaan paikka, mutta meille se edustaa jotakin kaunista ja hyvää. Kiireetöntä, simppeliä, alleviivaamatonta lomamukavaa. Paikkaa, jossa on kaikki ainekset hyvälle lomalle, mutta ei liian kiillotettua kulissia, joka loisi lomaodotukset liian korkeaksi.
Balchikissa haaveet lentää. Kävelimme siellä purjeveneiden keskellä ja päätimme eläkkeellä myydä talon (lue: jota meillä ei ole), ostaa purjeveneen (lue: millä rahalla) ja matkustaa maailmanympäri (lue; kaksi edellistä lue-kohtaa). Ruokapöytäkeskustelumme oli vilkasta. Matkallamme kun olisi yksi pieni ratkaisematon ongelma, nimittäin se, kuinka pääsisimme somalian rannikolla merirosvojen ohi?
Aamulla hyvästelimme Balchikin ja palasimme kotiin. Yksi yllätys oli kuitenkin vielä edessä. Burgasin kohdalla ajaessamme mies sanoi; "Katsokaa, parvi todella isoja lintuja". Samalla ylitsemme lensi Danube Deltan pelikaanit. Suurena parvena.
Lepäsimme. Makailimme hotellihuoneessa ilmastoinnin alla. Alakerrasta oli löytynyt lomalaisen jättipottiyllätys eli suomalaisia kirjoja, joita luin kirjakaipuuseeni kaksi vajaassa kahdessa päivässä. Välillä raahustaen kirjani kanssa rannalle. Tai napaten kirjani käteen ja istuen parvekkeelle ihailemaan maisemia ja kuuntelemaan meren kohinaa.
Illalla oli vaikea valita mihin niistä ihanista ravintoloista menisimme. Mitä kaikkea pystyisimme syömään, kun aikaa ei ollut loputtomasti. Munkkeja tietysti hotellille mukaan napattavaksi ja ähkyn takaamiseksi. Istua iltaa pimenneellä parvekkeella ilman viilettyä helteestä linnunmaidoksi. Siinä oli onni.
Balchik ei varmasti monen mielestä ole kummoinenkaan paikka, mutta meille se edustaa jotakin kaunista ja hyvää. Kiireetöntä, simppeliä, alleviivaamatonta lomamukavaa. Paikkaa, jossa on kaikki ainekset hyvälle lomalle, mutta ei liian kiillotettua kulissia, joka loisi lomaodotukset liian korkeaksi.
Balchikissa haaveet lentää. Kävelimme siellä purjeveneiden keskellä ja päätimme eläkkeellä myydä talon (lue: jota meillä ei ole), ostaa purjeveneen (lue: millä rahalla) ja matkustaa maailmanympäri (lue; kaksi edellistä lue-kohtaa). Ruokapöytäkeskustelumme oli vilkasta. Matkallamme kun olisi yksi pieni ratkaisematon ongelma, nimittäin se, kuinka pääsisimme somalian rannikolla merirosvojen ohi?
Aamulla hyvästelimme Balchikin ja palasimme kotiin. Yksi yllätys oli kuitenkin vielä edessä. Burgasin kohdalla ajaessamme mies sanoi; "Katsokaa, parvi todella isoja lintuja". Samalla ylitsemme lensi Danube Deltan pelikaanit. Suurena parvena.
