Torstaina minulla oli tapaaminen Bağlarbaşıssa ja sen jälkeen Kadiköyssä. Välissä juuri sopivasti aikaa matkan kävelemiseen ja piipahtamiseen Haydarpaşan juna-asemalla. Tämä linnamainen asema paloi vuoden 2010 marraskuussa, joten päätin käydä katsomassa, että oliko palon jäkiä saatu korjattua. Ja olihan ne saatu, koko palosta ei ollut havaittavissa jälkeäkään. Käydäänpä siis katsomassa miltä näyttää tämä yli 100- vuotta vanha Kadiköyn sataman kupeessa seisova pääteaema.
Vuonna 1871 Sultan Abdülaziz määräsi junaraiteet rakennettavaksi Haydarpaşasta Izmitiin. Olikin hämmästyttävää, että ottomaani-imperiumin pääkaupungissa ei vielä ollut junarataa. 1872 rataliikenne aukesi Gebzeen asti ja 1890 alkaen alkoivat junat kulkemaan päivittäin Izmitiin. 1892 aukesi vielä reitti Ankaraan. Haydarpaşasta tuli Aasian puoleisen osan pääteasema, joka sijaitsi kätevästi rannassa. Junamatkan jälkeen matka saattoi jatkua laivalla yli salmen.
1904 junaliikenne lisääntyi ja Anatolian rata tilasi saksalaisilta arkkitehdeiltä Otto Ritteriltä ja Helmut Conulta radan arvolle sopivan pääteaseman. He aloittivat työnsä vuonna 1906 ja kolme vuotta myöhemmin junamatkustajat pääsivät ihailemaan valmista asemaa.
Haydarpaşan asema toimi Ensimmäisen maailmansodan ajan sotilastukikohtana englantilaisten miehitettyä kaupungin vuonna 1914. Lopulta 1927 pääsi rataliikenne taas jatkumaan ja elämä normalisoitumaan turkkilaisten ottaessa rataliikenteen haltuunsa. Anatolian Express kulki jälleen kohti Ankaraa ja sen jälkeen aloiettiin junamatkat myös Karsiin, Bagdadiin ja Teheraniin.
Nykyinen junaliikenne on vähentynyt vähentymistään ja Haydarpaşan asemalta on huhtikuusta 2012 lähtien päässyt vain Pendikiin. Uuden Metron myötä on lähijunan kohtalokin vaakalaudalla ja Haydarpaşan aseman käyttötarkoitus on ollut keskustelujen aiheena. Toistaiseksi sieltä voi kuitenkin vielä nousta junaan. Tai saapua sinne junalla, kulkea läpi odotushallin ja jatkaa matkaa tästä takapihalla seisovasta laivasatamasta:
Minun matkani jatkui tosin jalan. Ohi pienveneiden ja rannalla makailevien miesten. Suomalaisen mielikuvan hamppareista ja puliukoista saa kuitenkin heittää. Istanbulissa on ihan normaalia makailla pusiton penkeillä ja rantakivillä ilman alkoholiongelmaa tai mielen järkkymistä. Lepohan on hyväksi välillä itse kullekin. Mikä se on siis kivellä makaillessa, kun aurinko lämmittää ja vesi niin rentouttavasti liplattaa korvan juuressa?
Tartutaanpas siis hetkeen, kun se saapuu kohdalle. Esimerkiksi nyt ja heti.
