Jotakin dramatiikkaa näihin matkoihimme pienten kanssa aina sisältyi. Tällä reissulla ystäväperheen pikku kakkonen tippui leikkitelineestä naamalleen maahan. Jos olisitte käyneet lasten kanssa Turkissa tietäisitte, että täällä a) lapsia jumaloidaan, ihaillaan ja nipistellään loputtomiin, b) lasten itku tekee lähiympäristösi hulluksi ja se koitetaan saada loppumaan keinolla millä hyvänsä ja c) jokainen lapsen naarmu, näppy tai muu ulkoinen poikkeama vetää uteliaita kysymään sen syytä kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Voitte ehkä tämän tiedon perusteella arvata minkä sirkuksen sai aikaan leikkitelineestä pudonnut itkevä ja verinen pieni poika?
Me juoksimme ja lähiympäristö juoksi. Etsimme jäätä ja puhdistustarpeita. Ympärille kerääntyvät ihmiset olivat valmiit soittamaan armeijan ja palokunnan, ambulanssista puhumattakaan. Puhdistuksen jälkeen totesimme, että mihinkään apuvoimiin ei ole tarvetta. Oli kärsitty lähinnä kosmeettisia vahinkoja, joita seliteltiin tulevina päivinä moneen kertaan. "Poika on kuin ilmetty Bart Simpson" tuumasi ystäväperheen isä poikaansa katsoessaan. Se nauratti joka kertaa poikaa katsoessa. Anteeksi vain (ei enää niin) pikku kakkonen. (Oma kolmosemmekin (alla kuvassa) sai myöhemmin saman ilmeen, kun kaatui isänsä kanssa jäälle, mutta se ei nyt kuulu tähän.)
Dramaattisen päivän alun jälkeen päätimme ottaa hieman etäisyyttä tilanteeseen ja lähdimme tutkimaan Amasran ympäristöä. Päädyimme mm. Kapısuyun rannalle lököttelemään. Ihailimme muitakin pieniä sieviä poukamia teiden varsilla. Päiväruokaa syötiin jossakin tien mutkassa, josta löytyi kala-ravintola. Katseltiin vehreyttä ympärillä, sekä meren sineä. Hengitettiin raitista ilmaa varastoihin ennen paluuta Amasran kautta takaisin Suurkaupunkiin.
Kyllä. Minusta kesä ja helteet saisivat tulla. Todellisuus ympärilläni on kyllä hieman toinen, mutta siitä sitten ensi kerralla.
Me juoksimme ja lähiympäristö juoksi. Etsimme jäätä ja puhdistustarpeita. Ympärille kerääntyvät ihmiset olivat valmiit soittamaan armeijan ja palokunnan, ambulanssista puhumattakaan. Puhdistuksen jälkeen totesimme, että mihinkään apuvoimiin ei ole tarvetta. Oli kärsitty lähinnä kosmeettisia vahinkoja, joita seliteltiin tulevina päivinä moneen kertaan. "Poika on kuin ilmetty Bart Simpson" tuumasi ystäväperheen isä poikaansa katsoessaan. Se nauratti joka kertaa poikaa katsoessa. Anteeksi vain (ei enää niin) pikku kakkonen. (Oma kolmosemmekin (alla kuvassa) sai myöhemmin saman ilmeen, kun kaatui isänsä kanssa jäälle, mutta se ei nyt kuulu tähän.)
Dramaattisen päivän alun jälkeen päätimme ottaa hieman etäisyyttä tilanteeseen ja lähdimme tutkimaan Amasran ympäristöä. Päädyimme mm. Kapısuyun rannalle lököttelemään. Ihailimme muitakin pieniä sieviä poukamia teiden varsilla. Päiväruokaa syötiin jossakin tien mutkassa, josta löytyi kala-ravintola. Katseltiin vehreyttä ympärillä, sekä meren sineä. Hengitettiin raitista ilmaa varastoihin ennen paluuta Amasran kautta takaisin Suurkaupunkiin.
Kyllä. Minusta kesä ja helteet saisivat tulla. Todellisuus ympärilläni on kyllä hieman toinen, mutta siitä sitten ensi kerralla.
