"Kierrätetäänkö täällä," kysyy aika moni meille tullut vieras. Vastaus on kyllä sekä ei. Kaikki roskat voi laittaa samaan roskikseen. Tien varsilla on hyvin harvakseen lasinkeräys-pisteitä, mutta en tiedä kuka niitä käyttää. Luulen, että ei kukaan. Ilmeisesti täällä on olemassa lehtikeräystäkin, mutta en ole huomannut pahvin- tai paperinkeräyspisteitä.
Kierrätys kuitenkin toimii ja vieläpä oikein hyvin. Eikä tavallisen roskaajan tarvitse tehdä mitään asian hyväksi, ellei halua. Me haluamme sen verran tässä taloudessa, että erottelemme pahvin, muovin, metallin ja lasit eloperäisestä jätteestä kierrättäjiä säästääksemme. Tungemme roskat kahteen eri pussiin ja nostamme ne kaksi kertaa päivässä oven ulkopuolelle. Sieltä ne käy hakemassa kerrossiivooja, joka vie roskat talon roskikseen. Tässä talossa ei tapella siitä kuka vie roskat.
Roskiksia dyykkaa säännöllisesti Istanbulin romanit. Heillä on käytössään joko vedettävä häkkyrä, jossa on suuri pussi tai hevoskärrit. Roskien seasta he keräävät pahvit ja muovit. Kuljettavat ne asumisalueelleen kaatopaikan kupeeseen ja lajittelevat materiaalit. Lajitellusta materiaalista saavat korvauksen, elantonsa.
Mieheni kävi joitakin vuosia sitten haastattelemassa näitä roskankerääjiä. Alemmat kuvat ovat tältä käynniltä. Muistuttakoon ne meitä Istanbulin monista kasvoista. Tämä kaupunki kerää sisäänsä niin rikkaat kuin köyhätkin. Asettaa ihmiset kovin eriarvoiseen asemaan. Muistuttaa jatkuvasti runsaudesta ja niukkuudesta. Siitä, että leipä ei jakaannu täälläkään tasan.
Kierrätys kuitenkin toimii ja vieläpä oikein hyvin. Eikä tavallisen roskaajan tarvitse tehdä mitään asian hyväksi, ellei halua. Me haluamme sen verran tässä taloudessa, että erottelemme pahvin, muovin, metallin ja lasit eloperäisestä jätteestä kierrättäjiä säästääksemme. Tungemme roskat kahteen eri pussiin ja nostamme ne kaksi kertaa päivässä oven ulkopuolelle. Sieltä ne käy hakemassa kerrossiivooja, joka vie roskat talon roskikseen. Tässä talossa ei tapella siitä kuka vie roskat.
Roskiksia dyykkaa säännöllisesti Istanbulin romanit. Heillä on käytössään joko vedettävä häkkyrä, jossa on suuri pussi tai hevoskärrit. Roskien seasta he keräävät pahvit ja muovit. Kuljettavat ne asumisalueelleen kaatopaikan kupeeseen ja lajittelevat materiaalit. Lajitellusta materiaalista saavat korvauksen, elantonsa.
Mieheni kävi joitakin vuosia sitten haastattelemassa näitä roskankerääjiä. Alemmat kuvat ovat tältä käynniltä. Muistuttakoon ne meitä Istanbulin monista kasvoista. Tämä kaupunki kerää sisäänsä niin rikkaat kuin köyhätkin. Asettaa ihmiset kovin eriarvoiseen asemaan. Muistuttaa jatkuvasti runsaudesta ja niukkuudesta. Siitä, että leipä ei jakaannu täälläkään tasan.
Lapsi se on kaatopaikallakin kasvanut lapsi. Hän leikkii, kokeilee ja oppii. Hänellä on mielikuvitusta ja halipula. Onko hänellä tulevaisuuden haaveita ja mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen? Onko oikein, että joku elää roskasta ja roskassa?
