Hotellihuoneen ilmastoinnin alla mietimme, kuinka mukavaa onkaan matkustaa Turkissa. Keksimme monia hyviä puolia. Lopulta päädyimme kuitenkin taas siihen ravintolaruokaan. Syöminen on näillä lomilla liian itseään toistavaa. Miksi turkkilaiset eivät pidä kastikkeista? Miksi heidän mielestään liha ei ole ilman sitä liian kuivaa? Miksi kansa, joka on niin ylpeä rikkaasta ruokakulttuuristaan tekee joka paikassa ihan samat sapuskat? Miksi turkkilaiset osaavat tehdä Suomessa hyviä pizzoja, mutta täältä ei saa sellaista kunnon italialaistyyppistä?
Lonely Planettini ahkerimmin plärätyt sivut ovatkin "Mitä syödä"-osasto. Koetan bongata sieltä ravintoloita, joissa on jotakin erilaista. Riemullani ei siis ollut rajoja, kun löysin Kaşin naapurista Kalkanista ravintolan nimeltä Hullu hullu Tomaatti. Siellä lupailtiin aasialaisvaikutteisia ruokia. Päätös oli sillä selvä, me ajaisimme Kalkaniin syömään.
Alkuun koimme karvaan pettymyksen. Hullu hullu Tomaatti ei ollutkaan siellä missä sen kartan mukaan piti olla. Läheisestä kirjakaupasta selvisi, että sitä ei enää ollut. Happamana päättelin, että paikka ei ollut kannattanut liian erikoisella ruokalistallaan ja päätyisimme taas syömään tomaattia ja kanavarrasta. Jotka siis EIVÄT ole pahoja, mutta...
Sitten silmäni rupesivat katsomaan ympärilleen ja mitä näinkään. Kalkan oli täynnä mitä ihanampia, kauniimpia ja käsittämättömämpiä ravintoloita. Terassit nousivat kattojen päälle, niitä löytyi satamasta veden äärestä. Oli mitä kauneimpia sisustuksia. Pehmotuoleja, takorautaisia ruokaryhmiä, sohvia. Koko kaupunki oli niin kaunis, että oli pakko rauhoittua. Vilkaisimme vieressä olevan ravintolan menua ja kohtalomme oli siltä seisomalta sinetöity. Kanaa hapanimeläkastikkeessa. Tällaisen maiseman ääressä ja auringonlaskukin vielä kaupan päälle.
Ruon jälkeen oli aika tutustua Kalkanin iltaelämään. Paikka oli selvästi noususuhdanteessa. Alkoi jo näkymään ulkomaalaisiakin turisteja. Ei kuitenkaan liiallisessa mittakaavassa, vaan sopivasti. Kaupakadut jatkoivat ravintoloiden kaunista linjaa. Ihania mekkoputiikkeja, keramiikkaa ja tekstiilejä kauniisti esille laitettuna.
Illan hämärässä mies, pojat ja kuopus suunnistivat keskustan kupeessa olevalle rannalle iltauinnille. Minä jatkoin esikoisen kanssa kierrosta kauppakujilla ja lopuksi pysähdyimme iltakahveille ja vohveleille rantakahvilaan. Kalkan nosti toiveitani ravintolaruoan suhteen. Ehkä täällä pikkuhiljaa uskalletaan ryhtyä kokeilevampaan keittiöön? Ei niin, että unohdettaisiin se oma, mutta laitettaisiin rinnalle jotakin muutakin. Vaihtelun vuoksi.
Ajoimme takaisin hotellille pimenneitä teitä pitkin. Takana onnistunut päivä ja onnistunut ilta. Kalkan oli tämän reissun uusi löytö! Oikea prinsessa!
