Samassa taloyhtiössä meidän kanssamme asuu lastemme suomiope perheineen. Elämät kulkevat aikalailla omia latujaan, mutta joskus ne voi yhdistää samansuuntaisiksi. Niinpä eilen miehet ja lapset pistivät pihalla nelkki-pelit pystyyn ja minä, ope ja esikoinen lähdettiin omalle Vappumarssille.
Vappusäät olivat kovin suotuisat, joten hyvä oli marssijan marssia. Peräkanaa ja vieretysten. Ylös ja alas, sekä pusikkojen poikki. Kuljimme aikaisemmin koluamiani polkuja pitkin, mutta tuolla rauniolla kävin nyt ensimmäistä kertaa. Aiemmin olin katsellut sitä kaukaa, mutta lähes aina sen edustalla parveili epäämääräisen näköinen miesjoukko, joten en ollut viitsinyt tuppautua seuraan. Nyt saimme pitää paikan itsellämme ja miettiä, että mikähän se tässäkin oli aikaisemmin seissyt?
Niin ja tuo vaaleanpunainen talo kummittelee mielessäni, ensi kerralla meinasin kyllä käydä ainakin siellä pihalla kääntymässä...
Rannassa pidettiin juomatauko. Tuumittiin, että maailman rentouttavimpien äänten listalle pääsisi ehdottomasti laineen lyönti rantahiekalle. Siinä oli mukava nostaa nokka aurinkoa kohden, avata korvat ja antaa veden virvoittaa kävelijää. Viereisellä terassilla istuivat lepopäivän viettäjät ja kalat narrasivat kalastajia. Ainakin saaliin vähäisyydestä päätellen.
Kotona otettiin menetetyt kalorit takaisin ja syötiin munkkeja. Simaa en ole tehnyt enää vuosiin, sillä meillä sitä ei juo muut kun minä. Ja minunkaan ei pitäisi, mikäli meinaan kesään mennessä oikeasti hävittää tuon vappupallon puseroni alta. Tiukassa näkyy olevan, mutta periksi ei anneta?
Tänään mies lensi Suomeen ja meidän pitäisi lasten kanssa pärjätä loppuviikko keskenämme. Tuliaistoiveet on vahvasti mielessä. Lasten listalla oli ainakin täytelakuja ja Susuja. Äidin listalla Turun sinappia, makkaraa ja Oltermannia.
