228. tarina (Polonezköy)

Hieman Istanbulin ulkopuolelta löytyy Polonezköy. Suomennettuna kylän nimi on Puolalaiskylä. Nimen perusteella jo voi päätellä, että kylällä on jotakin tekemistä puolalaisten kanssa. 

Puola eli vaikeita aikoja 1775 vuodesta lähtien. Oli maan puolittamista ja monenlaista sotaa. Jostakin syystä ottomaanit eivät katsoneet Puolan kurmottamista hyvällä, vaan ryhtyivät auttamaan Puolaa sodassa Venäjää vastaan. Yhteistyön tuoksinassa prinssi Adam Czartoryski perusti vuonna 1841 Istanbuliin Puolan lähetystön. Lähetystön johtoon hän kutsui kuuluisan puolalaisen runoilijan Michal Czajkowskin. Krimin sodan jälkeen puolalaiset saivat luvan perustaa oman yhteisönsä nykyiseen Puolalaiskylään, josta tehtiin 3.3.1842 ikuinen vuokrasopimus.

Kylään kasvoi vahva ja toimelias puolalainen yhteisö. Aikojen saatossa alkuperäisväestö on sekoittunut turkkilaisten kanssa, mutta edelleen kylässä on puolalainen tunnelma. Se tulee rakennuksista, ravintolan listalta löytyvästä possusta, kylän laidassa olevasta kirkosta ja kristillisestä hautausmaasta. Kylä vaalii myös alkuperäänsä järjestämällä erilaisia tapahtumia. Näistä kuuluisin lienee kesäkuussa järjestettävä kirsikkajuhla.

Me käymme kylässä yleensä kahdesta syystä. Ensimmäinen on metsässä kulkeva kävelypolku. Se on juuri sopivan mittainen lasten kanssa kierrettäväksi ja siellä pääsee mukavasti metsätunnelmaan. Oksat varjostavat polkua. Kesällä vihreänä, syksyllä hieman ruskaan vivahtaen. Toinen on Leonardo-ravintola, jossa saa hyvää ruokaa hienossa miljöössä. Kesällä puutarhassa puiden alla ja kukkaistutusten vieressä. Talvella sisällä takkatulen ääressä. 

Polonezköyhin on tehty eräskin retki. Kuljetettu sinne sukulaisia. Lähdetty äitien ja lasten kävelylle. Vietetty monet läksiäiset (niistä seuraavan kerran) ja järjestetty konferensseja ja tapaamisia. Valitettevasti Polonezköy on saanut myös kyseenalaista mainetta. Se selvisi miehille, kun ehdottivat kirkon miestenretken pitopaikaksi Polonezköytä. Vaivaantuneiden hetkien jälkeen joku paikallisista sai sanottua, että Polonezköy on varsin tunnettu "miestenretkistä". Sinne tavataan viedä venäläisiä ilotyttöjä muutaman tunnin hotelliretkille, joten jokainen kyllä ymmärtää millaisesta retkestä on kyse, kun paikaksi valikoituu Puolalaiskylä. Sillä kertaa valikoitiin siis ihan toinen retkikohde.

Toisen kerran mieheni päätti, että vie siitäkin huolimatta kokousväen kylän hotelliin kokoustamaan. Ajatteli, että samalla saavat käydä saunomassa ja syödä hyvät ruoat kokouksen päätteeksi. Hän soitti siis hotelliin ja rupesi järjestämään asiaa. Oli sovittu kokouksista ja ruoasta, sitten oli saunan vuoro. "Onhan siellä sauna vain miehille?" mieheni kysyi. "Ei, ei missään nimessä vain miehiä!" vastasi henkilö puhelimen toisessa päässä kovin paheksuvasti. "Miksi ei, eikö saunaa voi varata vain meidän ryhmämme käyttöön?" Hetken ajan päästä mieheni ymmärsi, että puhelimen päässä oli taidettu ymmärtää asia vähän väärin. Hotellin politiikkaan kelpasi tavan hotelliasiakkaat ja "miestenretkeläiset", mutta ei kuitenkaan "vain miehille"- toiminta. Meni aikansa ennen kuin mieheni sai selvitettyä, että kyseessä todellakin oli ihan tavallinen työkokous, jossa nyt vaan sattui olemaan pelkästään miehiä. Ja saunassa oli tarkoitus saunoa miesporukalla, ei puuhailla mitään muuta.

227. tarina (Laivan rakentajat)

Jos Anadolu Kavağı:sta lähtee ajamaan kohti Mustaamerta saapuu Anadolu Fenerin kylään. Se on viimeisiä kyliä ennen Mustanmeren suuta. Nimensä kylä on saanut majakastaan (=fener). Majakka rakennettiin kylään vuonna 1834. Kylän pääelinkeino on kalastajalaivojen määrästä päätellen kalastus.

Anadolu Feneri on pieni kylä jossa on talvisaikaan varsin unelias tunnelma. Vanhat miehet istumassa penkeillä kylän keskustassa. Kulkukoirat nuokkumassa teiden varsilla. Uteliaat katseet seuraavat ohi ajavaa ulkomaalaista. Kesällä istanbulilaisia saapuu uimaan ja rannat voivat olla hyvinkin täysiä. Itse en ikipäivänä uisi Bosborissa, jonka vesi on todella likainen. Tämän kylän kohdalla olen tehnyt poikkeuksen, sillä sijaintinsa takia vesi on puhtaampaa. Melkein kuin Mustassameressä uisi.

Tämän käynnin kuvat ovat alkusyksyltä. Kolmonen oli vielä pieni vaippapöksy. Olimme ystävien kanssa ajelulla ja päädyimme Anadolu Fenerin rantaan. Siellä ahersi kasa kalastajien poikia laivan rakennuspuuhissa. Jokaisen tulevaisuuden näkymät olivat selvät. Isoina heistä tulisi kalastajia aivan kuin heidän iseistään. Laivat oli tehty rakkaudella ja niitä esiteltiin silmät loistaen. Olivatkin varsin upeita taidonnäytteitä ja pientä piirtoa myöten isojen laivojen kopioita.

Lämpö houkutti lapsia vähentämään vaatetta. Vaikka uima-vaatteita ei tullutkaan mukaan, oli jokainen lopulta vedessä. Hiekka tarttui kostean ihon pintaan saaden aikaa tahmean kerroksen lasten päälle. Oli eletty koko keholla. Ja kerätty vaipallinen merta leijapojalle painoksi. 

226. tarina (Siellä missä Bosbori alkaa)

Vieraita saadessamme kuljetan heidät melko suurella todennäköisyydellä Rivan rannan kautta Anadolu Kavağı:n. Se on pieni soma kylä melko lähellä Bosborin Mustanmeren puoleista suuta. Kylään pääsee Istanbulista laivallakin. Jotkut Bosbori-risteilyistä menee kylään asti. Vielä varmemmin sinne kulkee ihan tavallinen vuorolautta.

Harvemmin jään kuitenkaan vieraideni kanssa kylään. Siellä voisi kyllä syödä kala-aterian jossakin lukuisissa kalaravintoloissa. Pyörähtää pienen hetken pikkuisissa putiikeissa. Juoda kahvit. Minä olen kuitenkin raahannut vieraani tänne kylän yläpuolella olevan linnoituksen vuoksi. Enkä oikeastaan linnoituksenkaan, vaan sen näköalan vuoksi, joka sieltä avautuu. Sekä Bosborille, että Mustallemerelle.

Yoros-linnoituksen rakensivat tähän paikalle ensimmäisen kerran bysanttilaiset. 1350-luvulla genovalaiset restauroivat sen omaan käyttöönsä. Myöhemmin linnoitusta hallitsivat vielä ottomaanit. Alkujaan siinä oli kahdeksan massiivista tornia, mutta nykyään linnoitus on aikalailla rapistunut. Se houkuttaa meidän poikia kiipeämään muuriensa päälle ja aiheuttamaan äidille sydämentykytyksiä. 

Muutama vuosi sitten linnoituksen viereen avattiin ulkoilmaravintola. Ruokalista on hyvin perusturkkilainen eikä sieltä kannata lähteä hakemaan mitään kulinaristisia huippunautintoja. Mahan kuitenkin saa täyteen kohtuullisella hinnalla ja ihailla syödessä kaunista maisemaa. Jos olet tullut linnoitukselle lautalla ja kävellyt koko hullun nousun, olet varmasti myös kiitollinen ravintolan kylmistä juomista.

Suosittelen Yoros-linnoitusta aamulla, päivällä ja illalla. Keväällä, kesällä, syksyllä ja talvellakin. Olen käynyt siellä vähintään sata kertaa, eikä kyllästymisen merkkejä ole vielä ilmassa.

ps. Muistakaa osallistua arpajaisiin alla. Laitan sen myös sivupalkkiin! 

Istanbul arpoo!

Blogini 1- vuotisen ja 8- päiväisen taipaleen kunniaksi järjestän blogi-historiani ensimmäiset arpajaiset!

Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan. Jos olet anonyymi, satunnainen kulkija tai kuka tahansa, joka ET OLE ilmoittautunut lukijaksi, voit osallistua yhdellä arvalla. Jos olet blogini lukija voit osallistua kahdella arvalla. Jos linkität arvonnan blogiisi, saat yhden arvan edellisten lisäksi.

Olet mukana jättämällä viestin kommenttiboksiin. Laita myös monellako arvalla olet mukana (yllä selostetun mukaisesti) ja kumpaa palkintoa olet tavoittelemassa. Joku muu kiva kommentti lisäksi saa arpojan hyvälle mielelle. Jos olet anonyymi, laita mukaan nimimerkki, jotta erotut mahdollisista muista onnensa koittajista.

Palkinto A sisältää kaksi turkkilaista pyyhettä (punainen ja sininen) sekä kaksi oliivisaippuaa. Toinen peltirasiassa toinen pahvipaketissa.

Palkinto B sisältää pienen kivisen taulun, muistikirjan, sekä kaksi magneettia.

Huomasitte ehkä, että tulppaani on jonkun lempikukka:).

Arvonta suoritetaan 1.6. kuopuksen synttäreiden kunniaksi. Onnea matkaan kaikille tasapuolisesti!

225. tarina (Lähdetään iltauinnille)

Pitkän kuuman päivän jälkeen istuimme odottamassa työläistä kotiin. Iltapalat oli pakattu koriin ja kassissa oli uima-vaatteet ja kellukkeet. Kotiäidin kiintiö oli tullut täyteen ja kaipasin kipeästi miestäni auttamaan pikkuihmisten hoidossa. Meillä oli tapana ajaa silloin tällöin miehen työpäivän päätteeksi rannalle iltauinnille. Matkalla takapenkki nukahti auton ilmastoinnin huristessa ja tilaan laskeutui ihana hiljaisuus ja rauha. Auton viileydessä vietetty hetki tuntui silkalta levolta helteen ja hälinän päälle. Reilun puolentunnin ajo suuntaansa tuntui pienelle jutulle siitä saadun hyödyn rinnalla.

Meistä lähin rantapaikka mustanmeren äärellä on Riva. Se on pieni kylä, jossa on kaksi hiekkarantaa ja pieni linnoitus. Päiväsaikaan rannat ovat maksullisia, mutta meidän saapuessamme paikalle oli muut ihmiset aina lopettelemassa. Rantavahti tuli muistuttamaan, että ei ole paikalla. Lupasimme pitää itsestämme ja toisistamme huolen. Tyhjä ranta lähes yksityiskäytössä ei harmittanut yhtään. Uikkarit päälle ja mereen. Tai kahvikuppi käteen ja varpaat hiekkaan. Luonto tarjosi supernäytöksen nimeltä auringonlasku.

Nykyisessä kodissamme on kesäisin käytössä oleva uima-allas. Se on oikea helteisten päivien pelastus. Auringon porottaessa ei ole oikeastaan muita ulkoilumahdollisuuksia. Lapset raahautuvat altaalle, sisään ja altaalle. Heistä on kehkeytynyt hyviä uimareita. Vasta auringon laskiessa täyttyvät pihan leikkipuistot ja pallokentät. Kaupungin puistot ja kadut. Uima-allas sulkeutuu, mutta ainahan voi ajaa iltauinnille Rivaan. 

Tiesittekö; se on ihan kohta taas täällä. Kesä.

224. tarina (Turkki- Piknik)

Eilen me pakkasimme kamat kassiin ja lähdimme ystävien kanssa piknikille. Leipomosta ostin 12 leipää ja huoltamolta kahdeksan litraa juomia. Kaksi autollista oli mennyt jo edeltä. Viimeisten autojen letka mutkitteli määrätietoisesti kohti Mustaamerta. Sotkien Alibey-kylän asukkaiden kuviot ajaessamme määrätietoisesti harhaan ja tukkiessamme kylätien.

Kun suomalainen lähtee piknikille, on paikka oleellinen tekijä. Turkkilaiselle sillä ei näytä olevan juurikaan merkitystä. Piknikkiä pidetään missä tahansa vihreässä pläntissä. Hullunkurisin näkemäni piknik-seurue istui suurten teiden välisessä jakajassa. Siellä tee porisi keittimessä kiireisten suhahdellessa ohi molempiin suuntiin.  Meidän seurueemme päätyi turkkilaisen ystävämme löytämään paikkaan. Se oli kenttä autotien vieressä, parin kilometrin päässä merestä. Muovituoleja ja pöytiä oli paikan puolesta ja ne nostettiin kentän viereen. Ei haitannut ketään, vaikka osasta puuttui toinen käsinoja ja osan punokset olivat rikki.

Autoista purkaantui aikuista ja lasta, grilliä ja samovaaria. Vettä, kertakäyttöastioita, kanaa, munia, juomia, salaatteja jne. jne. Leiri rakentui hyisessä ilmassa tuossa tuokiossa. Pian porisi samovaarissa vesi, tee hautui kannussa ja aamupala oli katettu liinoilla peitetyille pöydille. Sateiden jäljiltä kenttä oli mutainen. Pelit siinä sai kuitenkin pystyyn. Pikkuväki leikki sivustoilla retkipeittojen päällä tai kulki heinikossa tutkimassa luonnon ihmeitä. Aikuiset istahtivat hörppimään teetä.

Metsästä haettiin kosteita puunoksia joilla saatiin aikaisiksi tuli, ihme kyllä. Neljällä grillillä grillattiin kanaa.  Yksi mätti kanaa halsteriin. Toinen piti tulta yllä. Kolmas käänteli ja neljäs juoksutti valmista pöytään. Jokainen maha täyttyi. Lautasten loppuessa otettiin käyttöön kannet ja säilytysrasiat. Palan painikkeeksi juotiin lisää teetä lämmikkeeksi.

Naisten kanssa käveltiin tien yli ruokaa sulatellessamme. Sieltä löytyi maaseutu. Teiden varsilla istuivat emännät vaihtamassa päivän kuulumisia. Puutahoissa kopsuttivat kanat ja määkivät lampaat. Puissa kypsyivät kirsikat. Risteyksessä isä ja poika ihmettelivät suurta ampiaista ja kutsuivat meidät pihalta luumuja hakemaan. Luumujen lisäksi sieltä löytyi lampaita, kalkkunoita, kanoja ja kukko. Sekä puutarhaa kuokkiva mummo. "Tervetuloa, tervetuloa. Tulkaa joskus kesälläkin. Silloin on niin mukava istua pihalla varjossa. Tulkaa milloin vain, keitän sitten teetä."

Kävelyretken päätteeksi palattiin muiden seuraan. Illan lähestyessä leiri purettiin yhtä nopeasti kun koottiinkin. Rapaiset kengät laitettiin paksiin. Autoihin katosivat myös ruoanjämät, grillit, samovaarit ja pikik-väki. Kiitos, hyvää yötä ja otetaan pian uusiksi.

ps. Tämän kirjoituksen myötä aloitan kierroksen Istanbulin lähistöllä ja esittelen teille sopivia päiväkohteita retkeilyyn. Niihin hetkiin, kun suurkaupunki ahistaa ja tarvitsee raitista ilmaa hengitettäväksi..