Turkissa kesä on kuumimmillaan elokuussa. Ihmiset katoavat lomille. Kotona nukutaan ilmastoinnin turvin ja kauhistellaan siitä johtuvia sähkölaskuja. Ruoanlaitto on kamalaa kuumassa keittiössä. Elämme päivät hedelmillä, leivällä ja kylmällä juotavalla. Vettä kuluu, sillä kukat tarvitsevat juotavaa ja ihmiset monta kertaa päivässä kylmän suihkun. Lempiharrastuksia on hengailla tavaratalon maito-osastolla tai ajella ilmastoidulla autolla. Elämä etenee säästöliekillä. Ei vain jaksa mitään.
Suomen elokuussa ilmaan hiipii selkeä syksyn tuntu. Se on viileys ilmassa ja vedessä. Tuoksu kypsyvissä omenoissa. Luonnon hidas taipuminen kesän vihreydestä syksyn väreihin. Ihmisten luopuminen auringosta ja ympärivuorokautisesta valosta. Paluu kouluihin ja työelämään. Harrastuksiin ja normaaliin arkeen. Kesäasukkaatkin ymmärtävät, että pian on aika pakata auto ja palata kotiin.
Viime kerran sain nauttia Suomen syksystä syksyllä 1999. Sen jälkeen ruska on esittäytynyt minulle vain valokuvissa ja televisiossa. Sekä muistini sopukoissa. Istanbulin syksykin on kaunis, mutta kaunein on muistojeni syksy Suomessa. Kaipaan se kirpeyttä, tuoksuja ja värejä. Pitkän valoisan jälkeen saapuvaa hämärää, joka antaa luvan palata taas melankoliseksi suomalaiseksi. Tulta takassa ja sateen ropinaa katossa. Omenahillon tuoksua ja mehumaijan porinaa.
Vielä ei ollut Suomen syksyjen aika. Syyskuun ensimmäisinä päivinä me jätimme Suomen taaksemme. Mummon piha oli tulvillaan värejä, tuoksuja ja makuja. Auto oli pakattu ääriä myöten täyteen. Vilkutettiin ovella seisovalle saattojoukolle. Irrottauduttiin kesän muistoista, synnyinmaasta ja kaikesta siitä mitä se piti sisällään. Kertaamalla kesän tapahtumia. Hyväilemällä tien varren maisemia laivasatamaan asti. Kantamalla sydämessä syvää haikeutta ja surua alkumatkan kilometrit. Sellainen oli Suomeni. Minä en asu siellä enää. En asu siellä vielä.
Suomessa on parasta: Suomi.
HUPS! Minulla oli aikeissa pitää blogini ensimmäiset arpajaiset blogini 1-vuotis-synttäreillä. Muistelin aloittaneeni joskus toukokuun loppupuolella. Hetki sitten kävin kurkkaamassa. Blogini aloitus-kirjoitus oli kirjoitettu lauantaina 14.5.2011. Vuosi täyttyi siis eilen, ilman arpajaisia ja mitään muutakaan juhlaa. Kiitos kaikille, jotka olette kulkeneet mukana tämän vuoden ja tarttuneet mukaan matkan varrelta. Rupean keräämään arpajaispalkintoani ja pistän hösseliksi sitten hieman jälkijunassa. Sekin kai on sallittua?
Suomen elokuussa ilmaan hiipii selkeä syksyn tuntu. Se on viileys ilmassa ja vedessä. Tuoksu kypsyvissä omenoissa. Luonnon hidas taipuminen kesän vihreydestä syksyn väreihin. Ihmisten luopuminen auringosta ja ympärivuorokautisesta valosta. Paluu kouluihin ja työelämään. Harrastuksiin ja normaaliin arkeen. Kesäasukkaatkin ymmärtävät, että pian on aika pakata auto ja palata kotiin.
Vielä ei ollut Suomen syksyjen aika. Syyskuun ensimmäisinä päivinä me jätimme Suomen taaksemme. Mummon piha oli tulvillaan värejä, tuoksuja ja makuja. Auto oli pakattu ääriä myöten täyteen. Vilkutettiin ovella seisovalle saattojoukolle. Irrottauduttiin kesän muistoista, synnyinmaasta ja kaikesta siitä mitä se piti sisällään. Kertaamalla kesän tapahtumia. Hyväilemällä tien varren maisemia laivasatamaan asti. Kantamalla sydämessä syvää haikeutta ja surua alkumatkan kilometrit. Sellainen oli Suomeni. Minä en asu siellä enää. En asu siellä vielä.
Suomessa on parasta: Suomi.
HUPS! Minulla oli aikeissa pitää blogini ensimmäiset arpajaiset blogini 1-vuotis-synttäreillä. Muistelin aloittaneeni joskus toukokuun loppupuolella. Hetki sitten kävin kurkkaamassa. Blogini aloitus-kirjoitus oli kirjoitettu lauantaina 14.5.2011. Vuosi täyttyi siis eilen, ilman arpajaisia ja mitään muutakaan juhlaa. Kiitos kaikille, jotka olette kulkeneet mukana tämän vuoden ja tarttuneet mukaan matkan varrelta. Rupean keräämään arpajaispalkintoani ja pistän hösseliksi sitten hieman jälkijunassa. Sekin kai on sallittua?
13 kommenttia :
Minusta elokuu on vuoden paras kuukausi ! Meidät on myös vihitty elokuun alussa; olin silloin vielä sairaanhoitajakoulussa. Oli hauska palata kouluun syksyllä "rouvana". Mistähän tämäkin nyt tuli mieleen... t: Tiina
Tuo ajatus "enää" tai "vielä" on mielenkiintoinen, sillä elämä on nyt; huomisesta ei koskaan tiedä - onneksi !
Hyvää eilistä 1-vuotispäivää! Nyt olet siinä iässä, että a) opit kohta kävelemään (ellet ole jo oppinut) b) alat tapailla sanoja (satunnaisten "ättien" lisäksi) ja c) ensimmäinen uhmaikä lähestyy kovaa vauhtia! ;)
Onnea yksivuotiaalle ihanalle blogillesi:) Ja upeat kuvat taas! Ihan sama juttu elokuun kanssa täällä;silloin toivon aina olevani muualla,kärsin siitä kuumasta enkä jaksa tehdä mitään...Tänä kesänä ehdin olla muutaman elokuisen päivän Suomessa;poikani häitten johdosta.
Tiina: Minäkin tykkään elokuusta. Mutta kaikista paras on syntymäkuuni syyskuu. Minä menin naimisiin heinäkuussa ja aloitin sitten sairaanhoitajakoulun elokuussa. Mies asui ja opiskeli Jyväskylässä, minä asuin ja opiskelin Pieksamäellä. Niin meni avioliittomme ensimmäiset vuodet kunnes päästiin yhteisen katon alle miehen valmistuttua.
M. Metrossa: Niin se on, joten jos täältä kuuluu uhmakkaita ääniä, tiedätte mistä se johtuu. Kävellä minä osaan ja kulkuni kulkee minne sattuu. Vaappuen, mutta päämäärätietoisesti. Välillä pyllähdellen, mutta nousten aina uudelleen jaloilleen. Elämä edessä.
Yaelian: Toisaalta elokuu on hyvä tekosyy olla tekemättä mitään. Ainakaan mitään raskasta. Tänä vuonna meillä on elokuussa hieman lomaa. Aikeissamme on mennä tuonne vielä kuumempaan etelään.
Mietin äsken, kun lueskelin taas viimeisimmät postauksesi, että sinulla täytyy olla mieletön määrä valokuvia! Mutta eipä se mitään, hyvä näin, saadaan mekin nauttia niistä :)
Jonain päivänä luen kyllä blogisi alusta loppuun asti... kesälomalla sitten kenties... jos vaikka riippumatossa loikoilisi ja lueskelisi...
Onnittelut 1-vuotiaalle, jatka samaan tahtiin - tai ainakin samaan tapaan!
Onnea kovasti blogillesi :) Se on IHANA! Arpajaisia odotellen.
Myöhästyneet onnittelut 1-vuotiaalle. Kylläpä olen iloinen siitä, että hoksasit aloitta blogin pitämisen :)
Minäkin rakastan syksyä, sen kirpeyttä ja kuulautta. Sitä melankoliaa, joka istuu aika syvään minussakin, ne slaavilaiset juuret. Istanbulin elokuuta en ehkä haluaisi kokea, kun en oikein kestä kamalaa kuumuutta. Heinäkuussa oli vielä siedettävää.
Tiina: Jep. Meillä on tällä hetkellä digikuvia 99 100:). Että kyllä näistä muutamat tarinat kevyesti kirjoittelee....
Miltsu: Kiitos. Arpajaiset on pantu mietintämyssyyn ja pidetään silmät auki kaduilla kulkiessa.
Kirjailijatar: Siinä tarvittiinkin miehen aloitekykyä ja sitten on tarinaa riittänytkin.
Minulla loppuu voimat, kun lämpötilat pysyttelevät jatkuvasti yli 30 asteessa. Ulkona ja sisällä. Ilmastoinnin hurruttaminen on kallista, joten sitä ei voi pitää koko ajan päällä. Käyn siis ottamassa sellaisia 15 minuutin vilvoituksia ilmastoinnin alla maaten tai 5 minuutin kylmiä suihkuja. Kauppakeskukset on ilmastoituja, joten niissä kelpaa notkua.
Onnellinen äiti täällä iloitsee nyt myös toukokuusta; meillä on nyt tällä kevään tuore YLIOPPILAS; vain lakki vielä puuttuu... Tulokset tulivat tänään ! t: Tiina
Tiina: JEE! Paljon onnea niin äidille, kun ylioppilaallekin. Muistan kyllä kuinka suuri helpotus se oli, kun tieto läpäisemisestä saapui. Minulla takkusi ruotsin kanssa, joten viimeiseen asti oli jännitystä piisannut. Onneksi ei ikinä enää tuollaista omalla kohdalla.
Kiitos, kiitos ! Ylioppilas on saanut loistavat paperi; toisin kuin äitinsä aikoinaan, jolla oli myös jännitystä ruotsin kielen suhteen. Neiti on lukenut yliopiston pääsykokeisiin nyt kevään ja jännitystä piisaa vielä jatkossakin; pääsykokeet ovat 6.6.12 ja vielä ei tiedetä, avautuvatko hänelle ovet teologiseen tiedekuntaan. Aikoo lukemaan papiksi; on halunnut sitä jo monta, monta vuotta...Haikeana tässä fiilistelen ja mietin, että vastahan hän syntyi... t:Tiina
Onnea myös 1-vuotiaalle blogillesi, josta pidän kovasti ! On ollut ihanaa sekä katsoa kuvia että lukea kirjoituksiasi + tutustua vähän myös sinuun ja teidän sakkiin ! KIITOS ja kumarrus ! Toivon, että jatkat tämän upea blogin pitämistä !
Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Ihan mahtavaa on ollut kulkea kanssanne! Istanbul on todenteolla tehnyt tietä sydämeeni (kuviesi ja tekstiesi ystävällisellä avustuksella), ja lisäksi olet esitellyt niin paljon ihan tuikituntematonta, sieltä maailman kolkasta. Todella hieno tie, Mine, todellakin. Puhumattkaan niistä Hanko-postauksista :) :) - Hangon Anna
Tiina: Pojasta polvi paranee, tai tytöstä:). Kiva, kun olet jäänyt matkalle mukaan.
Anna: Kiitos samoin. Elämä on pienistä (kivoista) sattumuksista koottu. Välillä se heittelee ihmisiä toistensa tielle. Tai ainakin melkein. Istanbul kutsuu. Katsotaan milloin Anna vastaa.
Lähetä kommentti