Meitä ulkosuomalaisia on moneksi. On heitä, jotka ovat ulkomailla selvästikin töissä. Kunhan loma koittaa lentävät välittömästi Suomeen, jossa on heidän todelliset verkostonsa. Työskentelymaasta ei kaivatakaan tietää enempää kuin on pakko. Ei maasta kuten ei myöskään sen kulttuurista tai kielestä. Paikallisten ihmisten kanssa toimitaan sen verran kun elämisen puolesta täytyy.
Sitten on niitä, jotka karistavat Suomen tomut jaloistaan. Asettuvat uuteen kotimaahansa aivan täysillä. Omaksuvat kielen ja kulttuurin ja muuttavat oman identiteettinsä siihen maahan sopivaksi. Suomi on kaukainen muisto joka saakin haalistua. Elämä uudessa maassa on niin paljon mielenkiintoisempi kuin se entinen.
Ja sitten on meitä, jotka haluamme kaivaa rusinat molemmista pullista. Omaksua jotakin itseemme istuvaa näistä kahdesta kulttuurista. Tutkia molempia maita, pitää yllä ihmissuhteita niin suomalaisiin kuin turkkilaisiin ystäviin. Ihailla Suomen kesät ja lumiset joulut, mutta päästä nauttimaan myös Turkin kesistä ja talvista. Ylläpitää lasten suomi-identiteettiä, mutta rohkaista heitä myös monikulttuurisuuteen.
Teimme alusta asti sen valinnan, että Turkin vuosina haluamme nähdä mahdollisimman paljon tätä maata. Jotta Suomeen palatessamme tiedämme missä olemme olleet ja asuneet. Halusimme ymmärtää tätä kansaa, sen uskontoa ja historiaa. Samalla muistaen mistä olemme itse tulleet, mihin itse uskomme ja keitä me olemme. Näin ollen päädyimme siihen ratkaisuun, että emme käy Suomessa joka vuosi, mutta silloin kun menemme koitamme olla siellä koko kesän.
Mummolaan on matkaa 3218 kilometriä. Riippuen siitä mistä suunnasta sinne ajaa. Matkaan menee noin viisi päivää, jos valitsee suorimman reitin eikä jää liikoja turistiloimaan. Kymmenen päivää, jos päättää kiekata Rooman kautta, saati sitten Pariisin. Näitä mummola-matkoja meille on kertynyt näiden reilun kymmenen vuoden aikana kolme. Nyt ajetaan kolmilapsisena perheenä Suomeen ja takaisin ensimmäistä kertaa.
Tervetuloa takapenkille.
9 kommenttia :
Siis mitä tarkoitit viimeisellä virkkeellä? Että ajatte ensimmäistä kertaa autolla vai kolmilapsisena vai...minulla taitaa olla jo ymmärryksessä jotain vikaa.
Mutta olisi aika surullista, jos mummola olisi noin kaukana. Saa nähdä, mihin meidän lapsenlapset aikoinaan syntyy..ehkä maailman toiselle laidalle.
Minä olen myös sellainen,joka haluaa kaivaa rusinat molemmista pullista (hauska vertailu;D) Niin on mielestäni myös helpompaa ja sopeutuu paremmin.
Mukavaa ajomatkaa mummolaan!
Kirjailijatar: Että tämä matka on se meidän ensimmäinen automatkamme Suomeen, jolloin olimme kolmilapsinen perhe vielä. Neljäs tulikin muuten "matkamuistona" siltä paluureissulta:). Neljän lapsen kanssa olemme ajaneet Suomeen kahdesti, niistä sitten myöhemmin. Välimatkaan jotenkin tottuu. Ja suhteiden ylläpitäminen on onneksi nykyaikana mahdollista välimatkasta huolimatta.
Yaelian: Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Minä koen etuoikeutena sen, että olemme saaneet elää nämä vuodet täällä. Suomen hyvät puolet on näinä vuosina korostunut. Tosin huonotkin puolet näkyy selvemmin. Ei ole myöskään tarve siloitella Turkin huonoja puolia, vaikka on ilo kertoa niistä hyvistä asioista joita täällä on.
Minäkin lukeudun noihin, jotka kaivavat rusinat molemmista pullista...ja käyn nappaamassa vielä muutaman naapurisaalreltakin. Suuri rikkaus on saada oppia uutta, ja välillä kyseinalaistaa asioita. Mummulaan on meiltäkin pitkä matka, mutta mummu kuitenkin oikein extratärkeä meille kaikille.
Juuri nyt minulla on menossa aika negatiivnen kausi Irlantia kohtaan, en välillä näe mitään hyvää, vaikka kuinka kaivelen. Rusinat ovat nyt vähissä!!! Tämä ei tarkota, että Suoemen näkisin paratiisinä. Taidan olla sellainen tylsä realisti, joka näkee asiat juuri niin kuin en ovat, mitään kaunistelematta.
Minusta surullisinta on se, jos asuu ulkomailla kuplassa. Maa saattaa vaihtua, mutta kupla vaan pysyy.
Mielenkiinnolla odotan tarinoita automatkasta Suomeen kolmen/ neljä lapsen kanssa. Taidat olla pyhimys, kun tuohon pystyt!
Mielenkiinnolla odotellaan! Taytyy kylla antaa 10 pistetta lapsille etta tuollaiset matkat jaksavat, ja ainakin tuplasti ennakkoluulottomille(?) vanhemmille.
Vihreatniityt: Minä aina hämmästelen niitä kuplaihmisiä, mutta oman keittiöpsykologiani avulla olen tullut siihen tulokseen, että eivät kestäisi muuten. Omassa maassa on luonnollista, että on hyviä ja huonoja asioita, mutta uudessa maassa kaiken on oltava ruusunpunaista tai muuten tulee kamala kulttuurishokki. Realistinen kyseenalaistaminen loppuu ja asiat niellään mitään sen kummemmin ajattelematta. Eihän se loputtomiin voi niin olla, eihän? Tai sitten vaihtavat maata säännöllisin väliajoin?
Anu: Olemme siis viipyneet näinä kolmena kertana Suomessa koko kesän (noin 3-4 kk), joten auto on ollut välttämätön Suomen päässä. Siksi tämä ajaminen. Tosin en ole pistänyt sitä pahakseni, Eurooppa on tullut kivasti tutuksi siinä samalla. Tai ei nyt tutuksi, mutta edes jonkunlainen yleiskäsitys niiltä kohdin jossa olemme ajelleet.
Mina varmaan sitten kaivelen joka toisen rusinan.En kay joka vuosi Suomessa 2-3 vuoden valein.Suomi sailyy tietty aina synnyinmaana ja myös kotimaana.Nyt rinnalle on tullut toinen kotimaa,joka ainakin talla hetkella on sydammessa se maa,missa haluaa kodin olevan.
Meilla on niipain,etta se "mummo" on lahtenyt maailmalle.
Okei, no nyt ymmärsin :) Minä olen vähän hidas usein. Täytyy kysyä sitten sinulta vinkkejä, miten ikävästä selviää.
Sateenkaari: Ei rusinan kaivamiseen tarvitse käyntiä Suomessa. Minä koen säilyttäneeni Suomea sydämessäni myös silloin kun en siellä käy:). Iso syy käymättömyyteemme oli alkuaikoina myös raha. Tällaisen porukan lennättäminen Suomeen oli kallista ja Turkissa matkailu alkuvuosina halpaa. Nyt alkaa olla sitten siinä ja siinä kumpi olisi halvempaa. Meidänkin koti on täällä, nyt. Turkki on siis meille kotimaa, kuopukselle myös synnyinmaa. Kun mietimme, että mikä Suomi sitten on hänelle totesi joku, että "mummonmaa":D. Teillä mummonmaa on sitten Turkki.
Kirjailijatar: Kysyä saa, mutta ei kai tunneasioissa neuvoilla selviä? Olen kai lopulta aika realisti ja elän päivän kerrallaan, iloiten siitä mikä on käsillä ja koetan olla haikailematta sitä mitä ei voi juuri sillä hetkellä saada. Sillä on selvitty tähän asti. Välillä enemmän ikävöiden, välillä vähemmän.
Lähetä kommentti