"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 10. tammikuuta 2012

128. tarina (Maramuresin kirkkokierros)

Ensimmäiset dokumentit Maramuresin alueesta ja sen pääkaupunki Baia Maresta on vuodelta 1199. Asutusta paikalla oli kuitenkin ollut pitkään aikaisemminkin. Tarnsylvanian lailla myös Maramures liitettiin Romaniaan vasta 1918. Sitä ennen aluetta johti vuoroin vallassa oleva kansa.

Ceausescun ajasta Maramures selvisi kuin ihmeen kaupalla. Ehkä Nicolaekin hiljentyi sen omaleimaisuuden edessä ja antoi maramuresilaisille käskyn vaalia omaa kulttuuriperintöään.  Näin Maramures sai pitää kauniit puukirkkonsa, joista tänä päivänä kahdeksan on Unescon maailmanperintölistalla.















Päivän me omistimme kirkkokierokselle ja ehdimme käydä katsomassa neljä kaunokaista kahdeksasta. Nämä kirkot sijaitsivat pienissä kylissä ja olivat välistä vaikeitakin löytää. Varsinaisia löytöjä ne olivatkin, ihan jokainen. Yksi kirkoista oli auki ja pääsimme sisällekin ihmettelemään. Toisia kurkimme ikkunoista ja ihailimme vain ulkoa. Yhtä ihania olivat kirkkojen ympärillä uinuvat hautalehdot. Viihdyn jostakin syystä hautausmailla miettimässä millaisia ihmiskohtaloita sen poveen onkaan haudattu. Romanialaiset hautausmaat kertoivat normaaleja hautausmaita enemmän hautakiviin talletettujen kuvien muodossa.






Kirkkojen väleillä silmät lepäsivät hyvin hoidetuissa pelloissa ja ihmisissä peltotöissään. Illaksi savuimme kylään yhdessä pelloilta karjaa tuovien paimenten kanssa. Löysimme yöpaikkamme kylän laitamilta ja asetuimme taloksi. Kyllä maalla vaan oli mukavaa!









4 kommenttia :

A kirjoitti...

Olipa hengästyttävä kierros: suurkiitokset, Mine.<3

Uskomattomia vanhoja puukirkkoja, jollaisia ei varmaan muualla näe. Ja lopuksi kylän eläimet.;D

Noin vanhakantaisella tavalla siellä tehdään vielä karjan heinätkin, käsin heinäsuoviin, joille voidaan panna katto päälle. Ladot ovat pieniä ja niitä on vähän. Mutta koska kaikki tehdään käsityönä, ei heiniä voi kuljettaa kauas...

Tässä on historiaa ja nykypäivää yhtä aikaa Romaniassa, Maramuresin alueella.<3

Kirjailijatar kirjoitti...

Nyt sait minut rakastumaan Romaniaan. Minä olen heikkona hautausmaihin, pitää aina päästä hautausmaalle ulkomaillakin. Ihan samalla tavalla kuvittelen ihmisille tarinoita, luen nimiä ja vuosilukuja.

Tuo pieni kirkko on kaunis. Ihailen kyllä isojen kirkkojen arkkitehtuuria, mutta pienissä on ihan oma tunnelmansa. Kaunista.

Mine kirjoitti...

Aili: Minä niin toivoin, että pitäisivät kiinni siitä vanhasta tämän koneellistumisen paineen keskellä. Jotenkin tuntui, että elämä siellä oli ihmisen kokoinen. Käsipelillä tehden tehdään sen verran kun päivässä jaksetaan ja voidaan. Elämä etenee vuodenaikojen ja päivän nousujen ja laskujen syklissä. Päivä kerrallaan. Koneet tuovat mukanaan vaatimuksen tehotuotannosta ja isomman palan haukkaamisesta. Kiirehditään, venytään ja paletaan loppuun. Jotenkin tuntuu, että maramuresilaisittain ei ole mahdollista saada Burnouttia?

Kirjailijatar: Ei huono rakkaudenkohde tuo Romania. Vei se minultakin jalat alta. Minäkin ramppaan hautausmailla matkoilla. Ja Suomessa harrastin hautausmaakävelyitä mahdollisuuksien mukaan. Siellä mm. aikoinaan mietin lapsille nimiä. Tulossa tältä matkalta vielä ihan oma hautausmaa-postaus....

Jael kirjoitti...

Silmä lepää näissä kuvissa;Maramures olisi mielenkiintoinen paikka nähdä:)