574. tarina (Istanbulin ikävöidyimmät Top 10)

Kun ensi kesänä suuntaamme Suomeen, tulen ikävöimään Istanbulista montaa asiaa. Huomaan sen lähes joka päivä tässä saattohoito-vaiheessa. "Tuota tulen kaipaamaan," totean aika usein. "Viimeinen kerta tätä?" on myös monesti kysymyksenä mielessä. Istanbulin ikävöidyimmät Top 10 lähtee tästä:

1. Suurkaupunki. En ole koskaan pitänyt itseäni kaupunkilaisena. Suomessa asuessani mietin, että en todellakaan haluaisi asua Helsingissä tai muussa "suuressa kaupungissa". Samaa mietin edelleen. Sisimmältäni olen kuitenkin sellainen maalaistollukka tai luontoihminen. Nautin hiljaisuudesta. Kauniista ja rauhallisesta maisemasta. Omakotitaloasumisesta. Omasta tilasta. Mutta palvelujen pitää tietysti olla kohtuullisen matkan päässä. Koti Kotkassa on näiden unelmien täyttymys. 

Itselleni olikin yllätys, että sulahdin niin helposti Istanbuliin. Vuosien varrella olen ymmärtänyt suurkaupungin hyödyt. Palvelut on lähellä ja niitä on runsaasti. Kun tietokone hajoaa, sen voi viedä Mac-huoltoon työmatkalla. Kotiin soitettuna saa korjaajan tuossa tuokiossa pesukoneelle, lömmitysjärjestelmälle tai putkille. Kun tarvitsee juhlapukua, on valinnanvaraa, eikä tarvitse matkustaa toiseen kaupunkiin etsimään. Jos tekee mieli balettiin, oopperaan, rock-konserttiin, elokuviin, hamamiin yms. sen kuin vain valitsee. Tarjontaa on aina ja runsaan tarjonnan vuoksi on aina olemassa edullisia vaihtoehtoja. Siinä on kuulkaa puolensa, jota ehdottomasti tulen "maaseudun rauhassa" muistelemaan…

2. Ihmiset. Ihmisiä olen eniten ikävöinyt Suomesta. Niin tulen epäilemättä ikävöimään myös Istanbulista. 13-vuodessa olemme keräneet verkostomme tänne. Ystävät, ihmiset, joiden kanssa tavataan juhlissa, joiden kanssa tehdään hommia ja joiden kanssa on jaettu ilot, surut ja arjen harmit. Tässä ovat ne ihmiset, jotka ovat ympäröineet lapsiamme koko heidän elämänsä ajan. Opettajat ja koulukaverit. Istanbulissa asuvat muut suomalaiset ovat lapsille ja meille kuin sukulaisia, ihmisiä, jotka ovat olleet arjessamme läsnä. Ihmisen ikävä taitaa olla loputon sille, joka on pättänyt lähteä maailmalle edes muutamaksi vuodeksi?

3. Yemeksepeti. Tähän viittasinkin jo edellisessä. Istanbulin loistava palvelu, joka avaa netin kautta eteesi kymmenittäin ravintoloita, jotka toimittavat ruoan kotiin ilman kuljetusmaksuja. Pelastaa monesta pulasta ja väsymyksen hetkestä. Samalla jään kaipaamaan edullista ulkona syömisen mahdollisuutta, johon ei Suomessa enää olekaan samalla lailla mahdollisuutta. Rakastan ruoanlaittoa ja olen ihan kelpo kotikokki. Meillä syödään siis pääosin äidin laittamaa ruokaa. Mutta ne hetket, kun päivä on venynyt pitkäksi ja lapset tulevat kotiin ennen äitiä. Pöydälle vain lappu "tilatkaan sepetistä" ja rahaa. Tai kun elämä murjoo ja väsyttää, on sairas tai puoli kuollut nälästä. Tilataan kiinalaista ja mennään peiton alle syömään. Halpaa terapiaa, joka auttaa aina.

4. Siivooja ja roskatäti. Elämän ruuhkavuodet. Neljä pientä lasta ja pitkää päivää tekevä mies. Istanbulin vuosien tukipilarini on ollut joka toinen viikko käyvä siivooja. Hän on rientänyt avuksi remonttisiivoukseen, joulusiivoon tai hepulihetkeen silittämään. Olen myös iloinnut palvelusta, jossa porrassiivooja hakee roskat kotioven vierestä aamulla ja päivällä. Minä olen siivo ihminen ja tykkään järjestyksestä. En siis ole laiska tai välinpitämätön. Siivoominen onnistuu ihan itseltänikin. Olen  kuitenkin osannut antaa arvoa heille, jotka tekevät työn puolestani silloin tällöin ja sekin aika on säästynyt johonkin muuhun. Suomessa siivooja on luksus-tuote, johon meillä ei ole varaa. Kokopäivätyön ja uuden arjen myötä sellaista tulen varmasti kiihkeästi kaipaamaan moneen moneen kertaan. Etenkin kun tulevassakin kodissa on aika monta neliötä puunattavaksi.

5. Suutari ja räätäli. Kun pienen pojan jokainen housunpolvi on puhki, vetoketju hajonnut, verhot kaipaa lyhennystä, kengästä on pohja irti, laukku ratkennut saumasta jne. on apu lähellä. Lähiräätäli on säästänyt meille pitkän pennin lukemattomilla korjaustöillä. Siistiä jälkeä pilkkahintaan. Ei kannata itselle ostaa konetta, jos toinen lyhentää housut ammattitaitoisesti eurolla tai paikkaa pöksyt eikä välttämättä kehtaisi ottaa siitä maksua. Suutarilla väsähtäneet kengät muuttuu ikään kuin uusiksi ja irronnut pohja palaa taas paikalleen. Ammattitaitoa on varmasti Suomessakin, mutta kymmenkertaisin hinnoin. Tuskinpa tulee housuja lyhennytettyä tai käytyä kiinnittämässä uutta vetoketjua, mutta muistettua ikävöiden jokaisen korjaustyön kanssa Istanbulin ystävällistä räätäliä ja halpaa suutarisetää.

6. Palvelu. Kylläpäs minä nyt kuulostan laiskalta, mutta ikävöin nyt silläkin uhalla. Tulen kaipaamaan turkkilaista palvelukulttuuria. Sitä, että huoltoasemalla auto tankataan puolestasi ja pestään auton ikkunat. Kyllä, en ole tankannut autoa 13-vuoteen, enkä ymmärrä kuinka tulen selviämään siitä Suomessa:). Ravintoloissa ei haeta itse ruokaa eikä viedä astioita pois hampurilaisketjuissakaan. Monessa kaupassa on pakkaaja, joka pistää ostoksesi pusseihin. Auto ajetaan pesulan eteen ostoksille mennessä ja haetaan ostosten jälkeen pestynä ja imuroituna pois. Tekisikö mielesi kukkia? Soita kukkakauppaan ja tuovat kyllä kotiin tilauksen mukaan. 

7. Yhteisöllisyys ja konservatiivisuus. Tämä on vähän sekä että, plussaa ja miinusta. On ollut niitä hetkiä, jolloin naapurusto saisi olla vähän vähemmän kiinnostunut elämästämme. Jolloin tekisi mieli hukkua massaan, muttei ole ulkomaalaisena siinä onnistunut. Pääosin fanitan kuitenkin täysillä turkkilaista yhteisökulttuuria, jossa jokainen ymmärtää, että elämää ei voi elää vain oman napansa ympärillä pyörien. Jossa ihminen ajaa aina asian ohi ja apua annetaan heti, kun sitä tarvitaan. Olen tosi konservatiivinen tyyppi monessa suhteessa, joten tällainen konservatiivinen kulttuuri on ollut itselleni helposti hengitettävä. Olen nauttinut siitä, että miehet on miehiä ja naiset naisia. Suomi on muuttunut viimeisten vuosien myötä kovasti toisenlaiseen suuntaan, eikä se muutos ole suurelta osalta ollut minulle mieleen.

8. Työajoista riippumaton elämä. En pelkää työtä. Teen mielelläni oman osuuteni ja aina hiukan ylikin. Innostun uusista haasteista, jos ne vain ovat oman kokoiseni. Parasta Turkin vuosissa on ollut vaihderikkaat vuodet ja päivät. Se, että elämä ei ole ollut sidottu kahdeksasta neljään työhön, vaan jokainen päivä on ollut ihan omanlaisensa. Täällä on saanut luovuus kukkia ja nekin taidot ottaa käyttöön, joiden olemassaolosta ei ollut tietoakaan. Epäilen, että vastaavanlaista työtä ei ole Suomessa tarjolla. Epäilen, että kaipaan tässä asiassa monesti vielä Istanbuliin.

9. Ulkomaalaisuus. Monesti on ollut raskasta olla koko ajan se ulkomaalainen. Kun ei aina pysty ilmaisemaan itseään halutulla tavalla. Sitä tajuaa olevansa aina vieras, sillä ei minusta ikinä tulisi turkkilaista vaikka mitä tekisin. Vuodet ovat lopulta tämän asian kääntäneet voitoksi. Ulkomaalaisena olen saanut olla juuri omanlaiseni. Ammentaa aineksia sekä Turkin että Suomen hyvistä puolista ja jättää molempien kulttuurien huonot puolet omaan arvoonsa. Olen sekä turkkilainen että suomalainen, tai en ole enää ihan suomalainen mutta en turkkilainenkaan. Minuun ei yllä kulttuurin pakottamat rajat vaan olen elänyt vapaalla maaperällä, itsenäni. Se on ollut vapauttava kokemus ja toivon, että osaan säilyttää sen saman Suomessakin. Eräs paluumuuttaja ohjeistikin: "Sitten kotiudut, kun hyväksyt, että ei sinusta enää tule (supi)suomalaista." Itse jatkan: "ja muutkin ympärilläni hyväksyvät sen."

10. Nuorenparin onnen vuodet. Me saavuimme Turkkiin nuorena avioparina, jolla oli kaksi pientä lasta. Täällä vietimme elämän ruuhkavuodet, jolloin lapset olivat pieniä ja perhe kasvoi vielä kahdella. Moni kutsuu niitä elämänsä onnellisimmiksi vuosiksi. Me lahjoitimme siis elämämme onnellisimmat vuodet tälle maalle? Ainakin kannamme muistoissamme näitä vuosia aina mukanamme. Lasten onnelliset lapsuudenpivät tulevat aina yhdistymään Istanbuliin, Turkin kesään ja tähän kotiin. Meidän muistot lasten lapsuuteen on yhtä kuin Istanbul ja Turkki. "Kolmonen oppi kävelemään vanhan kodin pitkällä käytävällä." "Kakkonen lähti uimaan Kaşissa, muistatko." On siis haikea lähteä tästä asunnosta, joka oli lasteni lapsuuden koti. Haikeaa jättää taakseen tämä maa ja kaupunki, joka kantaa meidän nuoren perheemme muistot.

Entäs sitten se kolikon toinen puoli? Onko asioita, joita EN tule ikävöimään. Onpa tietenkin. Ne taidan kirjoittaa seuraavalla kerralla, sillä nyt pitäisi kiireellä jo ruveta ruoan laittoon… Mukavaa viikonloppua kaikille!

ps. Huomatkaa myös edellisen listan EDIT!