709. tarina (Kieputa, lennätä pellavapäätä)

Jos ette olisikaan vielä lopen kyllästyneet näihin meidän muuttojuttuihin, niin me itse olemme.  Säästetään siis tänään teidät ja meidät niiltä ja lähdetään sen sijaan Linnanmäelle huvittelemaan. Kesällä meillä näet kävi Istanbulissa yksi rakas ystävä kylässä ja hän toi lapsille tuliaisiksi Linnanmäen huvirannekkeet. Onneksi toi, sillä olemassa olevat rannekkeet loivat painetta Linnanmäki-reissun järjestämiseen kellarin raivaamisen sijasta. Niinpä me kokosimme porukan kasaan ja selvisimme parkkipaikka-haasteestakin ja lopulta seisoimme kaikki huvirannekkeet kädessä valmiina kieppumaan. 

Oli perheen yhteiset kohteet ja sitten ne isojen poikien jutut. Eli mies ja kakkonen kiersivät kaikki ne laitteet, joihin minua ja kolmea muuta lasta ei joko koon puolesta otettu tai johon meillä eivät rahkeet riittäneet. Minunhan tulee huono olo jo kiikussa tai jos erehdyn autossa karttaa lukemaan, enkä siis todellakaan  ole mikään pää alaspäin höykyttäjien tai tappopudotusten ystävä. Vuoristorata oli sen sijaan pakollinen, vaikka senkin ensimmäinen pudotus sai jo katumapäälle vehkeeseen nousun vuoksi.

Pienen pieni kesäsade sai huvittelijat kokoontumaan koivun alle. Meidän väkeä sade ei haitannut, sillä hurruuttelivat samaan aikaan suin päin vähän suurempiin vesiin.

Joskus olen höynäytettävissä. Tai kenties vain yllytyshullu? Mies ja kakkonen olivat olleet Kieputtimessa tai mikä lie sen vekottimen nimi olikaan, ja mies selitti, että sellaista kyytiä hän ei ole koskaan saanutkaan. Minunkin kannattaisi se käydä kokeilemassa. Ei ollut nopeita laskuja eikä laitteessa suinkaan tullut huono olo vaan jotenkin sellainen hauska oli tämä kokemus. Katselin hieman epäilevästi, sillä minun silmäni näkivät sinne tänne kieppuvan vekottimen, jossa jokainen matkaaja tosin näytti olevan hymyssä suin jopa pää alaspäin ollessaan. Ehkä se sitten sopisi eikä olisikaan niin kamalaa, kun miltä se näyttää? Esikoinenkin voitti itsensä ja lähti äidille seuraksi. Kyllä kai sitä nyt kaksi ja puoli minuuttia selviää missä vain?

Vielä hymyilyttää, sillä kyyti ei ole alkanut.

Kieputettiin ja lennätettiin siinä pellavapäitä. Unohtui remontin ja muuton vaivat. Kuinka pitkä voi olla kaksi ja puoli minuuttia? Tuloksena oli kaksi erittäin huonosti voivaa naisihmistä, esikoinen ja hänen äitinsä. Sitä kahta ja puolta minuuttia podettiin sitten ainakin yksi ja puoli tuntia ennen kuin välitön tarve oksentaa katosi ja mahalaukku ja pää alkoi taas tuntumaan omalta. "No, ainakin voititte itsenne," tuumasi yllyttäjä ja jatkoi kakkosen kanssa pähkähullujen laitteiden testausta itsensävoittaneiden hörppiessä kalpeina Fantaa. Mitä tästä opittiin? "Miä luulen äiti, että jos me joskus taas tullaan Linnanmäelle, niin siä et mene enää tohon Kieputtajaan," veikkasi kuopus.

Kummitusjunaan pitää aina mennä, sillä huvipuistopäivien traditio on voivotella sen typeryyttä. Ja siellä ei tule huono olo.

Kaikista kaunein oli kahvikuppikaruselli, joka tosin oli huililla tänään.

Jotakin opittua: 1. Tauko tekee hyvää, pahoinvoinnistakin huolimatta. 2. Suomen liikenne on yhtä juhlaa. Välin Kotka-Helsinki ajaa alle puolessatoista tunnissa ja se ajomatka on silkkaa lepoa vähäisen liikenteen ja kauniiden tien vierustojen vuoksi. 3. Suomi on monikansallistunut. Linnanmäellä tapasimme monen väristä väkeä, jotka puhuivat suomea. Oli Suomen turkkilaiset, Suomen somalit jne. Minusta se oli mukavaa ja tuntui, että ehkä mekin sitten tänne mahdumme. 4. On ihanaa palata reissusta kotiin. Ehkä huomenna taas jaksaa paremmin jatkaa tätä laatikoiden purkua? 5. Minulla on mukavat mukulat ja ihana mies. Annetaan sille yllytykset anteeksi.