Delftin ja Amsterdamin väliin jäi yksi Hollannin suurimmista tulppaanialueista: Keukenhoffin puutarhat. Ulkopuolella oli sen verran runsaasti autoja, että emme menneet puutarhoihin sisälle. Uskon kyllä, että se olisi ollut kokemisen arvoinen kohde. Etenkin kun itse olen tulppaanien hyvä ystävä. Ilman tulppaaniloistoa ei tarvinnut matkaa kuitenkaan jatkaa, sillä teiden vierustoillakin riitti silmäniloa ja väriterapiaa. Kaunista!
Yhden aikoihin saavuimme Amsterdamiin. Kaupunkiin josta minulle valitettavasti tulee ensimmäiseksi mieleen SE Andy McCoyn lause, jonka alkuperän ymmärsi jo ensimmäisten minuuttien jälkeen. Tai ehkä se lause johti siihen, että katsoin Amsterdamia sillä silmällä? Kaupunki selvästi halusikin olla liberaalisuuden mekka.
Hollanti oli ensimmäinen maa Euroopassa, jossa laillistettiin homoliitot, prostituutio, hassiksen pössyttely ja eutanasia. Amsterdamissa voi muuten käydä prostituutio- ja hassis-museossa. Siellä voi eksyä lasten kanssa keskellä päivää väärille kaduille selvittelemään, että miksi tuo täti oli tuossa ikkunassa ja miksi sillä oli niin vähän vaatteita. (Ei maailman mieltäylentävintä puuhaa muuten.) Olen varma, että Amsterdamissa on paljon paljon muutakin, mutta tämä puoli nousi meille liian selvästi esiin ihan vain muutaman tunnin visiitillä. Amsterdamissa koin joutuvani liian paljon selittelemään. Enkä tainut ollut Amsterdamin kanssa kaikista asioista samaa mieltä.
Söimme kuitenkin hyvät pizzat jossakin. Näimme Anne Frankin talon, jossa olisin halunnut käydä, mutta johon emme ehtineet jonottaa. Siellä jossakin olisi myös ollut VanGogh-museo. Lapset katsoivat kaihoisasti huvipuistoa keskustassa. Riemuitsivat siitepölysateesta puiden alla. Istahtivat kuitenkin mielihyvin autoon ja iloitsivat siitä, että listassa ei enää ollut yhtään kaupunkia ennen mummolaa.
Illaksi ajoimme laivaan. Vietimme puolitoista vuorokautta vetten päällä luksus-hyteissä ja runsaissa ruokapöydissä. Lopulta aukesi hyttimme ikkunasta tämä maisema:
Olimme Suomessa. Matka oli loppu. The End.
