Piti tulla ihan kertomaan...

... että meillä vietiin tänään viimeistä. Nimittäin kuopusta ekalle luokalle. Hän oli niin topakka tyttö, että äitikin selvisi kuivin silmin koulun aloituksesta. Ensimmäistä kertaa. Harjoitus on näemmä tehnyt mestarin. Asiaa auttoi varmasti myös se, että tytölle koulu, opettaja ja osa kavereista olivat tuttuja. Olihan hän viime vuonna esikoululainen. Koululle myös pinnat aloituslahjasta, joka jokaiselle lapselle annettiin opettajan luo tullessa. Ei ehtinyt ikävöimään luokkaan lähtiessä, kun piti tutkia, että mitä kaikkea aarteita omasta tötteröstä löytyikään.

6-vuotiaani aloittaa ensimmäisen luokan niin kansainvälisellä puolella, kun Suomi-luokallakin. Hypäten jälkimmäisessä esikoulun yli ja aloittaen innosta puhkuen Aapisen parissa. Ensimmäinen viikko on tutustumista ja päivät vain puolet normaaleista. "Koko päivä vain huviteltiin," hän kertoi, kun kävin hakemassa koululaiseni kotiin.

Yksi virstanpylväs on elämässä suoritettu.

ps. Koska koululaisten äidillä loppui tekosyyt liikkumattomuuteen, aloitin illalla lenkkeilyn. Ja törmäsin matkalla Van-kissaan. Olettekos kuulleet näistä kissoista? Ovat kotoisin täältä Turkin idästä, Van-järveltä. Turkki on usein valkoinen ja silmät joko siniset tai eripariset, kuten tällä vastaan tulleella yksilöllä. Van-kissat poikkeavat muista lajitovereistaan siinä, että ne tykkäävät vedestä ja käyvät jopa uimassa.

Tämä olisi halunnut lähteä meille. Jätimme sen kuitenkin puistoon ankkojen kanssa iltaa viettämään.