481. tarina (Tahdoin kuulla meren pauhun)

Tänään aallot olivat valtavan suuret. Toisella puolella niemeä liehui punainen lippu, mutta toisella pääsi vielä uimaan. Hengenpelastajien rivistö oli jatkuvasti lähtövalmiina. Me asettelimme rantapeittomme pehmeään hiekkaan. Tahdoin kuulla meren pauhun, mutta se hukkui takanani olevasta kaiuttimesta jyskyttävään musiikkiin. Silmäni pitivät tauotta lapsia pinnalla. Näissä merissä kulkevat pohjavirrat, joita kohtaan tunnen kunnioittavaa pelkoa.

Hiekka pöllyää ja suolainen vesi tahmaa kameran linssiin kalvon. On se kesä, jolloin kakkonen ei enää halua rakentaa hiekkalinnaa. Miksi aina isoimmat saa päättää perheessä sen mikä on noloa ja sopivaa? Onneksi on mukana toisten pieniä, jotka vielä upottavat sormensa pehmeään hiekkaan ja lennättävät sitä peitolle.

Taivas on pilvessä ja mereltä tuulee. Olimme valinneet sopivan päivän lasten tuulettamiseen. Vähintään kolmen päivän välein on lähdettävä johonkin tai muuten kaatuu seinät päälle ja meistä tulee seinähulluja. Laskemme päiviä lomaan. Nyt niitä on 12.

Suihkutamme hiekat kasoiksi pesutilan lattialle. Kuinka monta kertaa äiti ehtiikään elämänsä aikana sanoa: "Hiekat kyllä lähtee jaloista, kunhan ne ensin kuivuu"? Suolainen ilma tekee meistä nälkäisiä ja tilaamme paahtoleipiä ja juomisia. Jäätelöä syödään paksissa, sillä en halua pestä sitä auton penkeiltä.

Kotimatkalla takapenkillä on hiiren hiljaista. Siellä uidaan unisaarille. Etupenkillä mietitään äitejä ja niiden tyttäriä, puidaan luopumista ja iloitaan tulevista lomapäivistä. Ollaan välitilassa. Ajassa ennen lomaa, mutta ei kuitenkaan vielä vapaalla. Työssä, mutta lomalaisten huoltojoukoissa.

424. tarina (Istanbul - lapset, koirat ja meri)

Lenkit ja kotiäiteily muuttuikin Mustanmeren retkeksi. Kun aurinko paistoi ja suorastaan huuteli pihalle, oli vaikea jäädä silityslaudan ääreen. Haettiin siis nuori mies laivasatamasta kyytiin ja ajettiin laineita kuuntelemaan ja haistelemaan suolaisen veden pärskeitä. "Onpas täällä erilaista, olispas ollut kamera mukana," tuumasi nuori mies. Minullahan oli, joten lupasin kuvata. "Yleisnäkymiä, sitä miltä täällä näyttää," kuului ohjeistus. Kuvasin siis kylänraitin, jota kuljimme kohti linnoitusta. Vasemmalle jäi moskeija, taakse pieni kauppakatu ja moskeijan takana vanha mies talutti lehmää. Olivatkohan päiväkävelyllä?

Linnoitus on pieni. Tuskin se on koskaan kantanut mitään suurta roolia maailmojen sodissa. Tällä hetkellä se tuntuu toimivan yleisenä käymälänä ainakin luolien hajusta päätellen. Ylätasanteella pääsee kuitenkin hieman seikkailun makuun, kun maassa on aukkoja, joita pitkin pääsee haisuluoliin. Jos haluaa. Kolmonen haluaa, mutta vain kerran. Sitten olemme valmiit pistämään varpaat lämpimään hiekkaan.

Minulla on lapset ja meri. Retkipeitto ja Suomesta saapuneita lehtiä. Seuraavaksi saapuvat karvaiset kaverit. Asettuvat ensin metrin päähän ja hivuttautuvat hetki hetkeltä lähemmäs. Kohta ovat koivessa kiinni ja painavat päänsä retkipeiton päälle. Työntävät nokkansa kenkään ja reppuun. Käden alle silitettäväksi. Ei meillä ole teetä eikä eväitä, mutta sympatiaa riittää näillekin kadun kasvateille. Jopa pojilta, joiden maalitolpat käyvät nappaamassa yhden toisensa jälkeen suuhunsa. Palaten taas peiton viereen päivystämään.

Keräävät simpukoita ja löytävät lasin. Rakentavat hiekkalinnoja ja kahlaavat mereen. Potkivat palloa ja heittävät keppejä. Minä istun ja luen. Silitän karvakorvaa. Tunnustelen miltä tuntuu simpukat ja hiekka paljaiden varpaiden alla. Ajattelen, että joskus elämästä ei puutu muuta kuin kuppi kahvia. Ja ilman sitäkin selviää.

Kuuluu iloisia ääniä. Minun iloisten äänten listani olisi muuten tällainen: lapsen nauru, laivan torvi merellä, laineen liplatus veneen kylkeä vasten tai tyrskyn hajoaminen kiveä päin, puheen sorina parvekkeilla kesäiltaisin, sirkan siritys ja linnun liverrys, kirkon kellot, tilaan sopiva musiikki sopivalla voimakkuudella, miehen ääni kotiovella kotiin tullessa, haitari Kotkan torilla ja kitara kotisohvalla... Listan lopettaa ääni, joka sanoo: "Äiti, on nälkä."Sekin kuulostaa ihan iloiselle.

Puistellaan peitto. Pakataan tavarat. Kannetaan kädessä sukat ja kengät. Taskuissa on aarteita ja kasvoilla ensimmäiset auringon suudelmat. Kyllä näillä jaksaa taas muutaman sateisenkin päivän. Turistien tähden toivon, että sade päättää kuitenkin kiertää jostakin muualta.