Ei makeaa mahan täydeltä ja kaikella on aikansa. Aurinko vetäytyi varjoon ja me teimme viimeisen piknikin rannalle. Jätimme hyvästejä Hangolle. Sen kauniille huviloille, rannoille ja yhteisille hetkille. Olimme viihtyneet, mutta nyt oli aika jatkaa matkaa.
Illalla tihkutti vettä. Veimme lapset nostalgiamatkalle. Viimeisenä lapsettomana kesänä me nuorena parina purjehdimme Hankoon. Saavuimme vierasvenesatamaan ja palkitsimme itsemme muutaman venesapuska-päivän jälkeen makasiiniravintolan pizzalla. Se syöpyi mieleeni jonakin ihmeellisen ihanana. Johtuen varmaan siitäkin, että opiskelijoilla oli harvoin rahaa ulkona syömiseen:). Nyt me poljimme pitkin junaradan reunaa. Ohi kahvitalon makasiineille. Vietimme illan menneen ja nykyisen risteyskohdassa. Muistellen mennyttä ja iloiten nykyhetkestä. Tällaiset neljä aarretta oli elämä meille antanut. Kuljettanut pitkin poikin ja palauttanut takaisin sinne mistä joskus lähdettiin. Ja josta taas jatkettaisiin eteenpäin.
Kiitos Hanko ja näkemiin!
