Olympoksen rannoilta ylöspäin ajettaessa löytyy Chimaera. Autolla ei pääse perille asti, joten täytyy kavuta vajaa puoli tuntia apostolinkyydillä. Nousu käy kunnon päälle, etenkin kun kesä on tehnyt minusta ihan kunnottoman. Olemme onneksi liikkeellä hieman ennen pimää, joten aurinko ei enää paahda kaikella tarmollaan.
Lopulta matkan vaivat palkitaan ja olemme kallioilla, joissa palavat ikuiset tulet. Jossakin siellä maan sisällä on kaasua, joka on syynä tähän luonnon omaan nuotiopaikkaan. Harmi ihan, että ei tajuttu ottaa makkaroita mukaan. Täällä olisi mahtunut isompikin porukka käristyshommiin, sillä tulia on alueella kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen.
Matkaopas kehoittaa tulemaan paikalle illalla, jolloin tuli luo omanlaisensa tunnelman. Me kävimme Chimaerassa juuri ennen auringonlaskua. En tiedä kuinka vaellus olisi lasten kanssa onnistunutkaan pimeässä metsässä? Kolmonen pettyi tuliin, hän oli odottanut jotakin suurta nuotiota tyyliin juhannuskokko. Me muut taisimme olla ihan tyytyväisiä tähän kohteeseen, joka oli taas ihan omanlaisensa kokemus rantaelämän vastapainoksi.
