Pamukkalesta ajoimme Izmiriin. Ystäväperhe oli muuttanut sinne Istanbulista vain muutamia viikkoja aikaisemmin. Halusimme nähdä itse ja näyttää lapsillekin, että missä tärkeä osa elämäämme tästä lähtien pitää majaa. Matkan varrelle sattui seitsemästä seurakunnasta se viimeinen, jota emme vielä olleet nähneet. Oli siis maltettava vielä sen verran ja käytävä katsomassa miltä Filadelfia näyttää.
Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: "Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman nimeni." Ilm. 3:8,12
Filadelfiasta ei ollut jäänyt lähes mitään jäljelle. Kaupunki oli kasvanut sen päälle ja vanhaa oli vain pikkuruisen jäljellä, ikään kuin puistona kaupungin keskellä. Samoin on muuten Tyatirankin laita, josta en ole sen vuoksi kuvia laittanutkaan. Filadelfia oli siis nopeasti kierretty ja matka sai jatkua.
Navigaattori on ollut hyvä ostos. Turkissakin se ohjeistaa meitä varmasti ja hyvin. Joskus reittivalinnat vain ovat hieman erikoisia ja joudumme pienille teille. Filadelfiastakin päädyimme johonkin sivuraiteille. Tällä kertaa se oli kuitenkin onni. Se pieni tie näet kulki viinitarhojen keskellä. Molemmilla puolilla roikkui valtavia viinirypäleterttuja, jotka saivat veden kielelle. Me katselimme työväkeä sadonkorjuussa ja mietimme, että saisikohan rypäleitä ostettua jostakin.
Kohta oli tien varsille levitelty jotakin ruskeaa, joka ikkunasta katsottuna näytti jäkälämättäiltä. Me tiirasimme ikkunoista ja mietimme, että mitä se mahtoi olla. Voisiko siinä olla rusinoita tulolla? Juuri kun päätimme pysähtyä, olikin tien vieressä miehiä töissään. Pysäytimme auton ja kysyimme lupaa kuvata. Sellainen meille myönnettiin ja samalla saimme perehdytyksen viinirypäleen tiestä rusinaksi.
Ensin rypäleet kerätään pelloilta ja tuodaan lääkevedessä kastettavaksi. Tämä tuhoaa rypäleistä mahdolliset ötökät ja muut epäpuhtaudet. Lääkevesi on tuossa suuressa sammiossa, johon rypäleet ihan käsipelillä kastellaan ja nostetaan hetkeksi koreihin kuivumaan.
Tämän jälkeen rypäletertut ladotaan maahan levitetyn muovin päälle kuivumaan. Turkin aurinko hoitaa hommiaan noin kuusi päivää ja viinirypäle on muuttunut rusinaksi. Nyt jäi tarkastamatta, että irtoaako rusinat automaattisesti rangoista, vai täytyykö ne irroitella ennen pussittamista?
Meidän kuunnellessamme selostusta tapahtumien kuluista, eräs mies kipaisee tarhaan. Saapuen sieltä hetken päässä muovikassillinen rypäleitä kädessään. "Paljonko olemme velkaa?" kysymykseen, saamme vastauksen: "Mitä tarkoitatte? Nämä ovat teille. Kiitos kun kävitte." Vieraanvaraisuuteen on joskus niin vaikea tottua. Se tuntuu hyvälle, mutta jättää tarpeen päästä vastaamaan hyvään hyvällä. Kiitämme siis bol bol ja toivotamme työväelle "suotuisia töitä" ja "jääkää iloisesti". Niin he todella jäävätkin.
Poimijat olivat siirtymässä pellolta toiselle. Viinitarhoilla työt jatkuivat. Me puolestamme olimme muutaman tunnin päästä Izmirissä ystäväperheen tutun ruokapöydän ääressä, heidän uudessa kodissaan. Jatkamassa siitä mihin Istanbulissa jäätiin. Syöden parhaita viinrypäleitä ikinä. Suunnittelemassa, että mitä jos rupeaisi isona viininviljelijäksi?
