Paljoa ei ollut matkalaukkuihin mahtunut Suomesta tullessamme, joten ensimmäinen koti perustettiin jokseenkin tyhjästä. Valintoja tehtiin pakon (lue: rahan) sanelemana, ei sisustusblogia silmällä pitäen:). Kaksitoista vuotta sitten Turkissa ei ollut IKEAa. Kaikki skandinaavisen tyyliset vaaleat huonekalut olivat kamalan kalliita, jos niitä edes oli löydettävissä. Päätimme siis yllättäen suosia tummaa turkkilaista.
Täkäläinen tyyli on ostaa huone kokonaisuutena. Näin ei tarvitse miettiä, että sattuuko kalusteet yhteen. Kun raha puhuu, valitaan puristepuusta tehtyjä kalusteita. Näin meille ostettiin makuuhuone ja olohuone setteinä. Lastenhuoneen setti löytyi jostakin pikkukaupasta. Sitten tarvittiin pöytä keittiöön, vierassohva lastenhoitajalle, mattoja, verhoja ja lamppuja. Niin ja ne kodinkoneet.
Turkissa asuntoihin ei kuulu mitkään koneet. Keittiöön pitää siis itse ostaa jääkaappi, pakastin ja hella. Sekä luonnollisesti kaikki mahdolliset muut pienet koneet. Kylppäriin tarvitaan pesukone. Asuntoihin ei kuulu myöskään minkäänlaisia komeroita tai lamppuja. Näistä nuo ensimmäiset ovatkin kodin kalleimpia investointeja. Sitä ei tajuakaan minkälaisen määrän kaappeja sitä tarvitsee, ennen kuin niitä täytyy ruveta ostamaan. Vaatekaappeja makuuhuoneisiin, siivouskaappia kylppäriin, kirjakaappeja, astiakaappeja... Keittiön kaapit nyt sentään onneksi oli talon puolesta.
Kalusteiden oston jälkeen marssittiin mattokaupoille. Olimme ajatelleet tietenkin käsintehtyjä perinteisiä mattoja. Se ajatus karisi hyvin pian mattokaupassa teetä hörppiessä ja myyjiä kuunnellessa. Kielitaito oli vajavaista, mutta sen verran tajuttiin, että meillä ei riitänyt rahat. Verhot oli myös kallis investointi. Siihen aikaan valmisverhoja oli vähän, joten verhot piti teettää. Pelkät sivuverhot ei täällä riitä, vaan tarvittiin myös valoverhot. Tähän on kyllä tullut korjaus Bauhausin ja IKEA:n myötä. Jälkimmäinen on myös melkoisesti helpottanut muutenkin tulijoiden shoppailua. Yhden katon alta kun saa petivaatteet, keittiökamat, kylppäritavarat, säilytyskorit, lamput ja huonekalut. Sisustustavaroista, verhoista, matoista jne. puhumattakaan. Hatunnostoni siis ruotsalaisille!
Haarukoita, veitsiä, lautasia, laseja, taikinakulhoja, paistinlastoja, pyykeitä ja lakanoita, pyykkikoreja, peittoja, tyynyjä, lelukoreja jne. jne. Siihen aikaan saavuimme kaupasta vain tehdäksemme havaintoja; "Ai niin, sekin puuttuu. Tuokin pitäisi muistaa ostaa." Monesti mietin, että onko Suomessa kodin perustaminen yhtä työlästä. Hankaluutta lisäsi tietysti sekin, että meillä ei ollut autoa. Kahden pienen lapsen kanssa ostosreissut ja tavaroiden raahaamiset ei ollut maailman mukavinta hommaa, mutta selvisimme. Pikkuhiljaa asunnosta muotoutui koti.
Muuttaessamme tuonne edellisen postauksen kotiin, tuli lisää neliöitä. Kun ei tarvinnut ostaa kaikkea alusta, pystyi jo hieman satsaamaan sellaisiin kalusteisiin, josta piti. Ei mitään maalaisromanttista ja valkoista todellakaan, mutta ei nyt enää ihan pelkkää tumman ruskeaakaan. Jotakin vaihdettiin, jotakin ostettiin lisää, suurin osa sai jäädä. Meidän koti ei siis ole "yhtenäinen harmoninen kokonaisuus", vaan melkoinen sillisalaatti. Kuopuksella vihreää ja valkoista, esikoisella sinistä ja valkoista, vanhemmilla punaista ja valkoista, olohuoneessa ruskeaa, keltaista, vihreää ja ripaus punaista jne. jne.
Vuosien varrella koti on elänyt, niin kuin kodit tapaavat tehdä. Vaihdetaan sohvat. Ostetaan lisää hyllyjä. Vaihdetaan huoneita ja järjestystä. Vaimo ostaa liikaa sisustustyynyjä ja astioita. Mies keräilee soittimia. Perhe kasvaa ja eteinen vie äidiltä järjen epäkäytännöllisyydellään ja ainaisella kaaoksellaan. Jotakin tekisi yleensä mieli vaihtaa ja muuttaa. Maristaan säilytystilojen puutetta ja ärsyynnytään kuivaustelineistä eteisen käytävällä. Pääosin kuitenkin eletään hyvää arkea. Rakennetaan majoja, levitetään legot lattialle, pöllytetään jauhoja keittiössä, käperrytään sohvan nurkkaan, istutaan ruokapöydässä ja muistetaan iloita näistä väljistä neliöistä. Siitä, että on tämä koti.