Hissiltä kävelimme tietä alaspäin. Suuremman tien mutkassa kääntyen vasemmalle. Siinä yksi Izmirin syngogista seisoikin meitä odottamassa. Koputtelimme aikamme portilla, jolloin vartija saapui avaamaan. Päästämättä meitä kuitenkaan sisälle. Oli odotettava syngogasta vastaavaa miestä, joka oli käymässä jossakin.
Bet Israel- synagoga on seissyt tämän kadun varressa vuodesta 1907. Se on yksi Izmirin synagogista, joita on mahdollisuus päästä sisätäkin katsomaan. Izmirissä elää edelleen varsin lukuisa joukko juutalaisia. Ei suinkaan saman suuruisena vähemmistönä, kun ottomaaniaikoina, mutta kuitenkin. Kesäaikana synagoga oli elellyt hiljaiseloa, mutta oppaanamme toimineen miehen mukaan syksyn myötä toiminta taas käynnistyy.
Tämän vierailun jälkeen olimme lomasta kyllämme saaneita. Koti kultaisena häämötti jo mielessä ja oli kivaa olla paluumatkalla. Sen matkan varrelle jäi monen monta meloni-peltoa ja muutama ikävä muistutus kuumuuden seurauksista, eli metsäpalot. Tätä sammutusta kuvasin auton ikkunasta, eikä se ollut ainoa.
Kiitos matkaseurastanne. Seuraavaksi onkin taas luvassa Istanbulia.
