Kun kävimme Kaşissa ensimmäisen kerran, se oli pieni sympaattinen kalastajakylä. Keskusta oli kovin vaatimaton, mutta mukava. Hotellitarjontaa löytyi ja hinnat olivat kohtuulliset. Hiekkarantoja Kaşissa ei oikeastaan ollut ollenkaan. Siellä pulahdettiin uimaan kallioilta.
Luulimme palaavamme, mutta tulimme johonkin ihan toiseen. Sitä mielikuviemme Kaşia ei enää ollut, mutta oli toinen Kaş. Tämä oli kehittänyt keskustaa, päässyt seurapiireihin ja kaunistunut. Vetänyt puoleensa turisteja ja nostanut hintoja. Maisema oli kuitenkin pitkälle entinen. Tällaiselta paikalta me katselimme sitä aamupalalla ja illalla hotellilla oleskellessamme.
Illan ollessa oventakana me kävelimme hotellilta alas rantaan. Uudistuneet kauppakujat odottivat meitä muutaman kadun päässä. Ihastelin liikkeiden esillepanoa ja pidin Kaşin uudesta ilmeestä. Sopivasti kunnostettua vanhaa. Turkkilaista, mutta ei sitä ihan typerintä turistikrääsää.
Tinkasimme laivaristeilyjä seuraavalle päivälle, mutta emme päässee yhteisymmärrykseen hinnoista. Päättelimme, että Kaşissa lomailee nykyään hyvin toimeentulevaa porukkaa, jolla on mahdollisuus maksaa palveluista ylihintaa. Unohdimme siis valmisristeilyt ja siirryimme etsimään ruokapaikkaa.
Meren ääreltä löytyi sopiva soppi illallistamista varten. Muistelimme sitä Kaşia jossa olimme käyneet aiemmin. Siellä kakkonen oppi uimaan kellukkeilla ja hyppäsi pelottomana altaisiin. Perhe mahtui vielä kolmen hengen huoneeseen. Vauva nukkui rattaissa ja esikoinen ja kakkonen jalat vastakkain yhdessä pedissä.
Ruoan jälkeen me jalkauduimme iltaan. Maistoimme elämämme ensimmäisen kerran kaktuksen hedelmää. Ihailimme meren eläviä ravintoloiden edessä. Paijasimme kulmakunnan kissat. Rohkeimmat kahlasivat vielä pimeään viileään mereen iltauinnille. Kaşin edustalla mereen nousee kylmiä virtauksia, joten vesi on siellä erilaista kuin muualla. Rannassa kirpeän kylmää, syvemmällä taas lämmintä ja sopivaa.
Kaunis oli seurapiirienkin Kaş. Kyllä täällä muutaman päivän viettäisi.
