"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyviä ja huonoja puolia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyviä ja huonoja puolia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

431. tarina (Arkeni - kaikkea ei voi saada)

Olen seurannut mielenkiinnolla Peikkokukkulan Miian Suomi-ikävästä seurannutta "Miksi ei kannata asua Suomessa"- listaa. Myös muissa ulkosuomalaisten blogeissa tämä aihe tavalla tai toisella nousee aika ajoin pintaan. Niin tässäkin blogissa. Ulkosuomalaisen arkeen kuuluu väistämättä ikävä. Jotakin on pitänyt jättää taakseen saadakseen sen missä on nyt. Jossittelultakaan ei voi välttyä ja jokaiselle meille varmasti aina silloin tällöin nousee mieleen se ajatus; "entä jos muuttaisin Suomeen."



Meillä on vuoden päästä tarkoitus muuttaa takaisin Suomeen esikoisen aloittaessa lukion. Takana on siinä vaiheessa yli 13 mukavaa vuotta Istanbulissa, jossa olemme viihtyneet todella hyvin. Tässä vaiheessa elämää sanoisin, että elämämme parhaat vuodet ovat olleet täällä. Emme ole liikoja Suomeen kaipailleet, vaikka vuodet ulkomailla ovatkin kirkastaneet molempien maiden hyviä ja huonoja puolia. Opettaneet, että kaikkea ei voi saada, mutta kannattaa keskittyä haikailemisen ja valittamisen sijaan siihen hyvään mikä kulloinkin on tarjolla.



Kaksi maata on minusta rikkaus! Suosittelen ulkomaille muuttoa ehdottomasti jokaiselle, jolle sellainen tilaisuus tarjoutuu. Tosin kannattaa kyllä laskea kustannukset ennen lähtöä, jotta tietää mistä on tulossa ja mihin on menossa. Jos elämän sisältö ja ilo on metsissä samoaminen, ei kannata ehkä muuttaa suurkaupunkiin? Tai jos parasta elämässä on hiihtäminen, kannattaakohan muutta Thaimaaseen? Sillä kun muuttaa, kannattaa muuttaa avoimella ja tutkivalla asenteella, etsimään uusia asioita, jotka tuovat itselle iloa. Ei kiukuttelemaan siitä, että metsä ei olekaan oven takana ja kaipaa kipeästi ja jatkuvasti hiihtolatuja ja lumitöitä. Joskus saa toki nurista, sillä sehän on pelkästään terapeuttista:). 



Mitä minä siis arjessa eniten kaipaan Suomesta? Ja kuinka kuitenkin ilman niitäkin asioita on pärjätty tai mitä on saatu tilalle? Asioita listatessani huomasin, että listani olisi varmaan ollut pidempi viisi vuotta sitten ja tosi paljon pidempi 12-vuotta sitten. Niin se Istanbul (Peking/Pariisi/Los Angeles/Moskova jne.) opettaa, kun annamme sille mahdollisuuden. Kaikkea ei voi saada, mutta saatamme saada moninkertaisesti jotakin muuta luovutetun tilalle?

Ihmiset. Sinne jäi Suomeen isovanhemmat, vanhemmat, sedät, tädit, enot, kummit, ystävät ja tutut kirjastontädit ja kaupan kassat. Välimatka estää meiltä yhteisen arjen. Sinne jäi turvaverkko. Kun lapsi sairastaa tai tekisi mieli miehen kanssa kaksin ulos, on vaihtoehdot vähissä. Kun Suomessa joku sairastaa, odottaa leikkausjonossa, menettää muistinsa tai kuolee, tuntuu täältä etäältä jännittäminen, sureminen ja pelkääminen todella vaikealta. Kaipaan yhteistä arkea läheisteni kanssa.




Ja toisaalta. Jos en olisi tullut, en olisi tutustunut näihin ihmisiin täällä. Vertaisryhmääni, joista on tullut kuin sukulaisia. Ystäviin, naapureihin, synnytystä hoitaneeseen lääkäriin, lasten opettajiin ja siivoojaan. Kuinka mukavaa, kun tajuaa pärjäävänsä, tietävänsä miten toimia. Mikä riemu, kun tajusi omistavansa turvaverkon täälläkin. Ne ihmiset, joiden tiedän pitävän huolen lapsista, jos minulle sattuisi jotakin. He, jotka tarjoutuivat hoitamaan isompia lapsia, kun synnytin tai he, jotka ottivat koko katraan, jotta saimme kahdenkeskisen iltamme tai lomamme. Turkki olisi aika paljon pahempi paikka elää ilman tätä porukkaa.




Ja vielä. Mietin monesti heitä, jotka aikanaan matkustivat maailman toiselle puolelle. Päiviä, viikkoja ja jopa kuukausia junissa, laivoissa, hevoskärryissä. Jotka odottivat pitkiä aikoja kirjeitä, pysytelläkseen perillä omaistensa tilanteista. Nykypäivänä on sähköpostit, skypet, netit, puhelimet ja lentokone, jolla hurauttaa Turkista Suomeen kolmessa tunnissa. Helpottaa kummasti, kun tietää, että Suomi on tavoitettavissa. Maailma on kutistunut. 

Oma kieli. Muistan sen tunteen, kun ensimmäisinä Istanbulin päivinä alkoi ongelmat alakerran tätien kanssa. Kuinka saapuivat rähjäämään ovelle kielellä, josta en ymmärtänyt yhtäkään sanaa. Avuttomuus, jonka kielitaidottomuus toi tullessaan, oli kamala. Miten sitä ei Suomessa osannut iloita siitä, että osasi hoitaa asiansa helposti? Sen kun vain avasi suunsa ja selitti. Suomessa ja suomalaisten kanssa on omimmillaan, käytössä on koko oma kieli kaikkine vivahteineen. Kaipaan siis aika ajoin kovasti oman kielistä ympäristöä. Ja oman kielistä lukemista. Rakastan äidinkieltäni.

Turkissa ymmärsin olevani kommunikoiva ihminen. Kieli on minulle tärkeää niin puhuttuna, kuultuna, luettuna kuin kirjoitettunakin. Ulkomailla tämä taito otetaan jollakin tasolla ainakin aluksi pois. Ulkomaailman kanssa pitää kommunikoida kielellä, joka ei koskaan tule olemaan ihan oma. On jatkuvasti kielipuoli ja siinä suhteessa vajavainen ja altavastaajan asemassa. Vaikka puhun turkkia aika sujuvasti, minulta puuttuu kuitenkin hirmuinen määrä sanoja ja nyansseja, en pysy aina kärryillä ja etenkin väsyneenä ajatus ei meinaa kulkea. 

Jos meinaat muuttaa ulkomaille, opettele maan kieli. Kieli mahdollistaa sinulle yhteyden paikallisiin,  avaa sinulle kulttuuria ja on paras sopeuttaja maan elämään. Turkki ei ikinä tule olemaan minulle äidinkieli, mutta siitä on tullut toinen tunnekieleni. Kielen kautta opin rakastamaan tätä maata, sen kulttuuria ja kansaa. Jos emme olisi muuttaneet ja en olisi opetellut tätä kieltä, olisin aika lailla köyhempi ihminen?

Sosiaaliturva. Turha kirjoittaa, että palveluita karsitaan ja moni asia on huonosti. Suomen sosiaalititurva on nykyiselläkin tasolla ihan käsittämätöntä luksusta moneen muuhun maahan verrattuna, niin myös Turkkiin. Neuvolat, ilmaiset lääkäripalvelut lapsille, koulutus, työttömyysturva, opintotuki, äitiyspäiväraha ja äitiyslomat jne. jne. Olemme palaamassa Suomeen nimenomaan tästä syystä. 

Kun siis muutat ulkomaille, varmista vakuutuksesi ja sovi työnantajan kanssa etukäteen asumiseen ja lasten kouluttamiseen liittyvät asiat. Täytyy olla melkoisen hyvätuloinen, jos pystyy esim. Turkissa kouluttamaan lapset yksityiskouluissa ja käyttämään yksityisten sairaaloiden palveluita. Ja toisaalta; jos työnantaja maksaa lasten koulut ja sinulla on kattava vakuutus, on elo Istanbulissa todella mukavaa. Lasten koulu takaa heille loistavan kielitaidon ja monia eväitä elämään, jota eivät Suomessa saisi. Yksityisessä sairaalassa hoito on erittäin hyvää ja palvelu monesti parempaa, kun Suomessa. Raha se ratkaisee näissä asioissa ja maksavasta asiakkaasta kannattaa pitää hyvä huoli.

Kirjasto. Tarvitseeko tätä edes selittää? Ymmärrättehän te suomalaiset millaisen aarteen vaikutuspiirissä elätte siellä Suomessa?



Vapaus. Mummolan pihalta lähtee tien päälle kolme pyöräilijää. Vilkuttavat mennessään ja ajavat hieman vaappuen. Äitiä itkettää. Mummolan eteisessä puetaan luistimia tai monoja, etsitään mailaa, tai suksia, huikataan heipat ja pujahdetaan lähikentälle luistelemaan tai kiertämään kenttää suksilla. Taas äidin pitää pyyhkiä silmiä salassa. Tämän kaiken minä olen riistänyt lapsiltani muuttaessani Istanbuliin. Suurkaupungissa ei poljeta kauppaan, ei kävellä kaverille, ei kipaista lähikentälle luistelemaan, hiihtämään tai seikkailla lähimetsässä kavereiden kanssa. Täällä ulkoillaan kotipihalla muurien suojassa tai koulun pihalla muurien suojassa. Muualle mennään aina isän tai äidin kanssa. Se muokkaa arkea, sillä lapset ovat melkein aina kotona,  jos eivät ole koulussa. Usein kaipaan sellaista arkea, että olisivat kaverien kanssa menossa pihalle tai voisi sanoa; "Mene vaikka kirjastoon." 



Toisaalta tiedän missä ja kenen kanssa lapseni ovat. Minun ei tarvitse pelätä heidän tulevan kaapatuksi koulumatkalla, joutuvan huonoon seuraan ja tekevän tyhmyyksiä ulkona ollessaan, ei tarvitse kinata aiheesta: "Miksi minun pitää tulla yhdeksältä kotiin, kun kaikki muut..." Istanbul antaa lapsilleni turvalliset rajat. Koska ne rajat ovat kaikilla muillakin, ei minun tarvitse edes taistella niistä. Turkissa lapsuus saa kestää pidempään ja teinikin on helpompi pitää aisoissa. 



Salmiakki. Oltermanni ja nakkikastike. Ensimmäisten Turkin vuosien ruokakaipauslista on lyentynyt. Ruokatottumukset ja makunystyrät ovat muuttuneet vuosien varrella. Silti kaipaan täkäläisessä arjessa jatkuvasti joitakin ruoka-aineita Suomesta; juustoa, raesokeria, siirappia, ruisleipää, metwurstia, mustikoita jne. jne. Lomilla otetaan sitten vahinko takaisin ja syyllistytään ylilyönteihin. Syödään paketillinen Brumbergin suukkoja tai irtokarkkeja, ostetaan jokaista uutta juustolaatua tai rynnitään jatkuvasti Kotkan torille possoja syömään.




Osaan kuitenkin onneksi ennakoida. Tuotattaa Suomesta raesokerin, kardemumman, glögimausteet, viherpippurikastikkeen, fariinisokerin ja siirapin, sekä muut, joita ilman ei vaan tule toimeen. Korvata Suomikarkit täkäläisillä ja elää ilman nakkikastiketta. Juusto-politiikka sen sijaan harmittaa oikeastaan säännöllisesti. Kermajuustoton elämä on aika ajoin sietämätöntä ja Turkki ei tarjoa tähän asiaan mitään korviketta. Toisaalta tiedän, että ihan oikeasti ihminen pärjää jopa ilman juustoa.  Tiedän myös, että kun muutamme Suomeen, minulla tulee olemaan lista kaipaamistani ruoka-aineista Turkissa; munakoisoista, sivribibereistä, kirsikoista, kunnon döneristä jne.




Siinä ne sitten taisi olla. Päällimmäiset. Pinnan alta tosin löytyisi jotakin vielä, kun kaivelisi, mutta senkin olen oppinut, että aina ei kannata kaivella. Kannattaa elää tässä ja nyt, näillä eväillä.

ps. Miia kaipasi syitä miksi EI kannata muuttaa Suomeen. Minulle saa kirjoittaa nyt kaikki Suomen parhaat puolet. Miksi siis KANNATTAA olla paluumuuttajatar?