Talo on valaistu kynttilöillä. Lapset hakeutuneet sohvan nurkkiin. On hiljainen hetki. Äidin voi löytää keittiöjakkaralta. Hän istuu siellä ja syö suklaata. Me odotamme. Joulua toki, mutta tällä kertaa sitäkin enemmän sähköä.
13-vuotta sitten sähkökatkot olivat vielä istanbulilaista arkea. Se piti huomioida mm. asunnon valinnassa. Nykyään katkoja on niin harvoin, että niitä ei osaa odottaa. Ja miten se tuntuukin, siltä, että tulevat aina juuri pahimpaan aikaan? Tämän illan sähkökatko yllätti siinä vaiheessa, kun olin pari minuuttia aikaisemmin työntänyt piparimuffinssit uuniin. Kulhossa odotti seuraava taikina vatkaamistaan. Pyykki pyöri koneessa ja hikiset pelaajat olivat aikeissa kipaista suihkuun.
On hyvä välillä ymmärtää, että kaikki ei ole omissa käsissä. Suostua olemaan tilanteen armoilla. Siihenkin, että huomenna ei ehkä ole piparimuffinsseja ja tähtipullia, mutta ei se elämä siihenkään kaadu:D. On vain tämä pakkotunnelma-hetki, jolloin voi harmittelun sijasta pistää kaasun palamaan ja vesipannut porisemaan. Keittää kupin kahvia ja syödä lisää suklaata.
Kuten postauksen ilmestymisestä huomaatte, sähköt ovat saapuneet ja muffinssit taas paistumassa. Illan videohetkeä ei tarvitse peruuttaa ja kahvin voi taas keittää vedenkeittimellä. Jouluun on 10 yötä ja voimme taas keskittyä sen odottamiseen.
Ps. Huomenna siis suomalaisia joululauluja Istiklalkadulla klo. 17. Ja sen jälkeen glögiä ja muuta jouluista tarjottavaa pöydässä! Tervetuloa!
