Nyt siirrytään ruumiiden pesusta erittäin iloiseen tarinaan. Sellaiseen, joka palauttaa taas hetkeksi uskon onnellisiin loppuihin ja siihen, että jokainen voi onnistua. Miten alamäen jälkeen voi elämä lähteä nousuun, risukasaan paistaa aurinko ja kulman takana saattaa odottaa aarre. Ei välttämättä arkku täynnä timantteja- aarre, vaan ennemminkin nälkäiselle lämmin leipä oven rivassa tai viluiselle uusi peitto portilla odottamassa. Sellaisen aarteen löytymistä olimme todistamassa tänään ja se teki minut niin iloiseksi. Ystäväni luvalla jaan sitä iloa myös teille.
Ensin oli ei niin tavaton tarina, sitten syntyi pieni kulta. Jossakin vaiheessa aloin aistia lämmintä väreilyä kahden, ei kun kolmen, läheisen ihmiseni välillä. Aavistelin, että edessäni on tapahtumassa jonkun sortin ihme. Pääsiäisen aikaan nuo kolme katosivat. Olivat matkustaneet miehen perheen luo hyväksyntää hakemaan ja saaneet sen. Tuomarin edessä heistä tuli perhe. Ystäväni sai miehen, mies sai vaimon ja pienellä pojalla on nyt sekä äiti että isä.
Suomessa on jo monessa perheessä sinun lapset, minun lapset ja yhteiset lapset. En näe sitä tavoittelemisen arvoisena asiana, mutta ainakin se on taannut monelle hylätylle uuden mahdollisuuden. Turkissa tämä on vielä harvinaista. Toisen hylkäämä ei monelle kelpaa. Se, että ottaa toisen miehen lapsen omille nimilleen, on jo hyvin käsittämätöntä. Siksi minä nostan hattua miehelle, joka ei moisesta piitannut. Hän ei nähnyt toisen hylkäämää tai toisen omaa. Hän näki kauniin nuoren naisen ja suloisen pienen pojan, joita rakastaa. "Minun perheeni," hän sanoo. Ja kolmet silmät loistaa.
Erittäin iloisen tarinan ylle heittää varjonsa vain tuoreen vaimon perhe, joka ei edelleenkään halua tytärtään takaisin, joille uusi vävy ei kelpaa, eikä lapsenlapsikaan kuulema ole heidän. Miten paljosta he jäivätkään tänään paitsi. Minä tunsin itseni niin etuoikeutetuksi, kun sain maanantaina olla valitsemassa morsiammelle pukua, istua aamulla hänen seuranaan kampaajalla ja meikissä. Kulkea yhdessä pitkin Tarlabasin kujia kohti hääpaikkaa. Nähdä vauvan kanssa odottavan sulhasen ilme, kun tupsahdimme ovesta sisään. Morsiamen hymystä puhumattakaan.
Tässä tarinassa ei ollut prinssiä ja valkoista hevosta. Ei ehkä ihan aitoa prinsessaakaan? Tahdon uskoa, että he saavat silti elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti. Morsiamelle riittää, että sulhanen tekee sen minkä pystyy. Sulhasella näyttää olevan kaikki se mitä hän on halunnutkin. Rintarepussa hän kuljettaa pientä kultaa. Vierellä on vaimo. Ympärillä ihana Istanbulin kesä.
Häät oli pienimuotoiset, mutta niin suloiset. Morsiusparin näköiset. Johan se nyt vähempikin pistää pientäkin miestä hymyilyttämään. Tämän johdosta taisi myös unohtua pakkamisen vaivat ja saimme uutta intoa. Häistä palattuamme teimme änkemisen maailmanestaruuden Jo pakattuun autoomme tungettiin patja (180x200cm), pieni parvekekalusto, kolme kyydistä jäänyttä tuolia ja paljon paljon muuta. Ja kyllä, minulle, miehelle ja Helmille on silti vielä autossa tilaa:D. Taidan sittenkin saada sen levollisemman viimeisen Istanbulin viikon?
