"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vähemmistöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vähemmistöt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. maaliskuuta 2013

407. tarina (Istanbul - nainen Kuzguncukin kaduilla)

Eilen meillä oli iltamat. Syötiin ja katsottiin elokuvaa. Ilta venyi ja vierailla olisi ollut kovin pitkä kotimatka. Päädyttiin petaamaan lisää petejä ja kutsuttiin nuoret miehet yökylään entisen vieraan lisäksi. "Aamulla on sitten naistenpäivä, joten mikäs minun on täällä heräillessä," tuumasin. Lupasivat tulla aamulla laulamaan naistenpäivä-version paikallisesta "paljon onnea vaasta". Se menisi jotenkin näin, että "Iyiki kadınsın, bize kahvaltı yapabilirsin." (Onneksi olet nainen, voit tehdä meille aamupalaa.) 

Eivät tulleet laulamaan, eivätkä aamulla muistaneet koko naistenpäivää. Aamupalaa sain kyllä tehdä ja lähettää sitten porukat matkaan. Kuopus oli alkuviikon kipeä, mutta lähti tänään koulutielle. Mies meinasi sairastua, mutta ei sitten onneksi tauti kaatunutkaan petiin. Vieras oli niin kipeä, että tiistaina käytettiin sairaalassa. Eilen oli jo onneksi kunnossa ja tänään lähti takaisin kotiinsa rajan taakse. Nuoret miehet lähtivät aamupalan jälkeen töihinsä ja minä sain naistenpäivälahjan; melkein vapaapäivän. Lähdin siis naistenpäivälenkille Kuzguncukiin, jonne olen jo pitkään halunnut poiketa.

Kuzguncukin kaupunginosa sijaitsee kaupungin Aasianpuoleisessa osassa ykkössillan kupeessa. Sen toisella puolella on Beylerbey ja toisella puolella Üsküdar. Kuzguncuk tarkoittaa pientä korpinpoikasta. Liekö alueella asustelee korppeja, itse en ainakaan törmännyt yhteenkään. Sen sijaan näin monen monta kaunista puutaloa ja seisoin ihailemassa Bosboria vuoroin rannassa ja vuoroin mäen päällä.




Näillä kauniilla kaduilla asusteli aikanaan Espanjasta ja Portugalista karkoitettu juutalaisyhteisö. He löysivät paikan ottomaani imperiumin aikaisesta Turkista 1500-luvun puolivälillä ja asettautuivat asumaan näihin kortteleihin. Israelin valtion perustamisen jälkeen lähes koko yhteisö katosi ja jätti jälkeensä vain kaksi synagogaa: 1878 rakennetun Bet Yaakovin synagogan ja 1840 rakennetun Bet Nissimin synagogan. Ensimmäisessä pidetään edelleen sapatti-palvelus lauantaiaamuisin. En valitettavasti löytänyt vielä kyseisiä synagogia, mutta palaan ehdottomasti joskus niitä etsimään.










Armenialaiset saapuivat Kuzguncukin kaduille 1800-luvulla ja 1900-luvulla he olivat jo enemmistönä alueen asukkaista. Asiakirjojen mukaan ensimäinen kirkko rakennettiin alueelle 1835 ja kristityille annettiin lupa kokoontua vapaasti jumalanpalveluksiin. Vuoden 1955 mellakoissa kaikki muuttui ja Kuzguncukin armenialaiset pakenivat kreikkalaisten ja muiden vähemmistöjen kanssa Istanbulista. Muistona menneisyydestä Kuzguncukissa on edelleen viisi kirkkoa. Ensimmäinen moskeija alueelle sen sijaan rakennettiin vasta vuonna 1952 mellakoiden jälkeen. Se rakennettiin armenialaisen kirkon tontille, ihan kiinni kirkkoon.








Kuzguncukista kävelin läheiseen metsäiseen puistoon. Siellä olikin ilokseni tehty kävelypolut ja pääsin mukavasti metsätunnelmaan ennen palaamistani rantatielle ja hyppäämistä kotiin vievään bussiin. 









Vaikka olen nainen, en osaa nyt tämän enempää juhlia. Ryhdyn siis lakanapyykille ja täyttämään tiskikonetta. Oikein hyvää naistenpäivää kaikille kohtatovereilleni!