Torstaina saapunut viesti kertoi, että jotakin suurta on tapahtumassa. Meidän elämä eteni normaaleissa tohinoissa ja asia jopa unohtui siinä arjen tiimellyksessä. Perjantaina taas muistin ja soitin. Kuulin, että kello viideltä sinä aamuna oli syntynyt pieni kulta. Onnellisen uuden äidin ääni puhelimessa vakuutti, että oli syntynyt jotakin aivan ihmeellisen ihanaa. "Niin suloinen pieni poika".
Miten pienestä kaikki olikaan ollut kiinni. Niissä alkuvaiheen hädän hetkissä, jolloin maailma oli romahtaa odotus-uutisen myötä ja kaikki tuntui olevan mennyttä. Hätääntynyt ihminen abortti-lääkärin luona, joka viime hetkellä päättääkin sanoa kyllä elämälle. Sulkee oven perässään ja sanoo "ei" muka helpoille ratkaisuille. Kaikki se taloudellinen turvattomuus, ylenkatse ja suru, joka näiden kuukausien myötä on kääntynyt jopa onnelliseksi odotukseksi. Ja nyt palkinto oli saapunut ja se totisesti kuulosti olevan sen kaiken arvoista.
Eilen lähdin matkaan esikoisen kanssa. Seurasimme kämppäkaveria Tarlabasin kaduilla. Ostimme apteekista rasvaa, lähikaupasta hedelmiä, mehua ja suklaata. Oli aika tavata uusi äiti ja hänen pieni kultansa.
Muistatteko kuinka pieni on vastasyntynyt, tuo kahden päivän ikäinen ihmistaimi? Minä aina unohdan. 2,7 kiloa, joka ei paina mitään. Tarkkaavaiset silmät ja ne pienet varpaat ja sormet, jotka saavat sydämen sykkyrälle. Äidin onnellinen ja ylpeä hymy, kuin sanoen "hän on minun, me kuulumme yhteen".
Opeteltiin kuinka vaihdetaan vaippa, miten puhdistetaan napa, kuinka hoidetaan leikkaushaavaa ja minkälainen on hyvä imetysasento. Haettiin apteekista tarvittava rekvisiitta. Syliteltiin uutta elämää, halattiin ja kannustettiin äitiä ja vedettiin henkeen vauvantuoksua. Gözünüz aydın! Allah bağışlasın!
Elämä on ihme! Lapsi on mittaamattoman kallis lahja! Pidetäänpäs se taas mielessä siellä arkielämän haasteissa. Kiitos vielä kerran kaikille teille, jotka olitte osaltanne auttamassa tätä ihmettä ja hänen äitiään! Helppoa elämää ei ole edelleenkään luvassa äidille eikä pojalle, mutta päivä vain ja hetki kerrallansa. Elämä saa luvan kantaa!







