185. tarina (Langinkoski - kelpasi keisarillekin)

Sanovat, että ihminen sokeutuu ympärillään olevalle ja ihanakin voi arkipäiväistyä. Se on ihan totta. Muutto muihin maisemiin ja sen jälkeen paluu kotikonnuille avaa silmiä. Minun lapsuuteni kului lähellä Langinkoskea. Sinne vietiin vieraita. Siellä leikittiin kavereiden kanssa. Koski ohitettiin koulumatkalla. Aina minä siitä pidin ja ymmärsin, että se oli kaunis. Mutta en koskaan pysähtynyt ihastelemaan samalla lailla kun vuosien poissaolon jälkeen.

Venäjän Keisari Aleksanteri III vieraili näissä lapsuuteni maisemissa ensimmäisen kerran vuonna 1880 ja ihastui näkemäänsä. Kahdeksan vuotta myöhemmin kosken rannalle alettiin rakentamaan  majaa keisaria varten. Aleksanteri perheineen vietti majalla aikaa useana kesänä. Suomen itsenäistymisen jälkeen alue rakennuksineen siirtyi valtiolle. Nykyään alueen rakennuksia hallinnoi museovirasto. Talo on ihan käymisen arvoinen kohde, mutta varsinainen aarre on kyllä koski ympäristöineen. Jälkimmäiset on tarjolla vieläpä ihan ilmaiseksi. Taloon päästäkseen pitää jotakin maksaakin.

Näissä metsissä suunnistin yläasteen liikuntatunneilla. Nyt kävelemme rannalle kalaan tai keräämään tyttöjen kanssa kukkia. Pyrähdämme illan suussa iltalenkille. Ei ole hassummat kotikatujen lenkkipaikat Istanbulissakaan, mutta onhan tämä ihan omaa luokkaansa. Meri tuoksuu. Koski kohisee. Puhdas ilma kulkee sisään. Silmä lepää. Tie jalkojen alla vaihtuu asfaltista metsäpolkuun ja taas asfalttiin.

Onhan Kotkassa näitä siltojakin. Liikennettäkin on huomattavasti vähemmän, kun Istanbulin silloilla. Tämän sillan saa ylittää kävellen muulloinkin kun maraton-päivinä. Eikä ole ruuhkaa. Katsoi mihin suuntaan tahansa, niin ei näkynyt yhtään elävää olentoa oman väen lisäksi. 

Suomessa on parasta: Luonto, luonto ja luonto. Puhdas ilma ja virkistysalueet, joihin jokaisella on pääsy. Se, että on niin paljon asioita ja paikkoja, joihin saa mennä ilman maksua. Puhtaat vedet, oikeus hyödyntää luonnon antimia vapaasti. Lupa kävellä metsissä. Rauha ja hiljaisuus. Kotkan parhaat puolet ovat sen vesistöt. Meri, Kymijoki ja kosket. Puhtaus. Vaikka luonnon roskaajia löytyy valitettavasti Suomestakin, on luonnon puhtaus meillä kuitenkin paljon paremmalla mallilla, kun Turkissa.

184. tarina (Kotka- kalamiehet)

Omaan lapsuuteeni kuului meri, saaristo ja kalastus. Kalamiesten saaressa vietettiin lapsuuden kesäiset viikonloput. Kesän alussa teltta saareen, josta se loppukesästä kerättiin talveksi varastoon. Kesät ongittiin (ja talvella käytiin pilkillä). Hypittiin muu aika rantakallioilla. Meri on syöpynyt minuun. Meren äärellä olen kotona. Miten ihanaa on nukkua aaltojen liplatukseen.

Minusta syntyi kaksi innokasta kalamiestä. Suomi on kalamiesteni paratiisi. Mummon pellosta kaivetaan madot ja lähdetään ongelle Mussalon sillan alle, Annelin laiturille tai rantaan. Kolmosen mielestä joka päivä saisi olla kalastuspäivä. Kakkonen välillä väsyy kalastukseen, mutta syö mielihyvin saaliin. Viime kesänä hän oppi myös perkaamaan kalat. Minä pujotan madot koukkuun ja irrotankin ne, jos on pakko. Pappa auttaa matojen etsinnässä.

Istanbulissakin on innokkaita kalamiehiä. Siellä ne seisovat aina ja ikuisesti Galatan- sillalla. Minunkin kalamieheni tahtoisivat, mutta en suostu. Kun on nähnyt Bosborissa lilluvan saastan, ei todellakaan tee mieli kalaa. Istanbulissa syön vain Norjalaista lohta. Suomi on minun kalamaani, tai kalastusmaani. Niin se tulee olemaan myös pojilleni.

Niin me kaivamme matoja maitopurkkiin ja pujahdamme kalaan milloin milläkin kokoonpanolla. Mato-ongelle tai virvelöimään. Mies on kärsivällinen siimasotkujen selvittäjä. Tytöt lähtee matkaan, jos on evästä. Mummo kulkee loppukesän kalassa kolmosen kanssa, jolle mikään ei riitä. Kala nappaa ja jatkuvasti perataan ja paistetaan. Lopulta ei yhtään haittaa Istanbuliin paluu. Kalat tulee jo korvista pihalle. Kalastettu on koko seuraavien vuosien tarpeiksi.

Istanbuliin palattaessa kalastus unohtuu. Hautautuu jonnekin sisempiin kerroksiin.Virvelit ja onget odottavat mummolan kellarissa. Madot lihovat perunapenkissä. Siiheksi, kun taas astumme mummolaan ja sisäiset kalamiehet muistavat olemassa olonsa. Kaivavat madot maasta ja ottavat suunnan kohti rantaa.

Suomessa on parasta: Meri, saaristo ja kalastus. Jokamiehen oikeudet. Nuotio rannassa. Poikien innosta hehkuvat kasvot, kun kala nappaa. Meren tuoksu, johon yhdistyy savuava nuotio, kalan hajuinen viereen tuleva pieni poika. Raikas ilma, jonka jälkeen uni on hyvä ja syvä.

183. tarina (Kotka- mummon perunamaa)

Suurkaupungin kasvatilta katoaa helposti yhteys luontoon. Asiat, jotka maatalon lapselle ovat yksinkertaisia elämän perusasioita, täytyy opetella kirjoista ja kuulopuheista. Kannettu vesi ei kaivossa pysy? Paras oppimiskeino olisi itse näkeminen, tekeminen ja koskettaminen. Istanbul ei anna aina tähän kovin hyviä eväitä. Mistä maito tulee? Missä peruna kasvaa? Mistä herneet on tehty? Kuka teki tomaatin?

Meidän mummola ei ole maalla, mutta mummo on maalta. Siksi mummo on varsinainen viherpeukalo ja mummolan pihalla tapahtuu kaikenlaista mielenkiintoista. Kun saavumme mummolaan keväällä ja poistumme sieltä alkusyksystä, on lapsilla tiedossa muutaman kuukauden mittainen ekskursio kasvun ihmeisiin.

Pieneen pihaan on saatu mahtumaan kaikki tarpeellinen. Siellä istutetaan keväällä kukkia kukkapenkkiin. Perunaa pottumaahan. Tomaatintaimia kasvihuoneeseen. Herneitä lasten omaan penkkiin. Puussa kasvaa omenoita. Salaattia jossakin puskassa, raparperia toisessa. Istuttaminen on elämysmatkailu, kääntäminen todellinen työ, kasvun ihme silmin havaittavissa ja kätten tuloksistakin ehditään nauttia. "Käykääpäs hakemassa perunat maasta ja tomaattia kasvihuoneesta." Sen jälkeen ei tarvitse rautalangasta vääntää käsitettä lähiruoka. Ja jokainen tietää ihan varmasti, että peruna kasvaa tietenkin mummolan pihalla.

Nämä sisällä kasvaneet saavat näistä mummola-kesistä valtavasti uutta tietoa. Kasvun ihmeen lisäksi tutkitaan matoja, toukkia ja sammakoita. "Hyi, mikä toi on?" Kuunnellaan kuinka käki kukkuu mummolan metsässä. Kipaistaan etsimään mustikoita. Seikkailua voi olla jo se, kun kipaistaan pihalle paljailla varpailla, pyöräillään kioskille, juostaan itsekseen leikkikentälle tai rakennetaan vaikka puumaja, joka ei koskaan valmistu.

Aina ne ei halua oppia eikä osallistua. Siitä ei kannata ottaa itseensä. He omaksuvat asioita omalla laillaan. Omalla aikataulullaan. Asioita jää mieleen, vaikka näyttäisivät välinpitämättömiltä. Jokainen nauttii päivän puuhien jälkeisestä saunahetkestä. Silloin vilvoitellaan terassilla ja katsellaan mummolan pihaa. Jännitetään mikä seuraavaksi kukkii ja milloin saadaan maistaa mansikkaa.

Suomessa on parasta: Mummo, mummi, papat ja muut rakkaat läheiset. Tukikohta, tuttu paikka, joka meillä kulminoituu mieheni lapsuuden kotiin, mummolaan. Luonto, joka on kaunis, mutta myös niin hyödyllinen. Puhdas ilma. Sauna ja siihen littyvät arkiset hetket: saunavastan teko, vilvoittelu, mummonmehu ja saunamakkarat.