612. tarina (Minkä tien valitsee)

Ei ole yhden tekevää minkä tien valitsee. Jokainen valintamme vie meitä johonkin suuntaan. Jos siis tiedät mihin olet menossa tai mihin haluat mennä, täytyy valita sinne vievä tie ja pitää huoli, että pysyy tiellä perille asti. Jos taas päämäärällä ei ole väliä, voi valita teitä umpimähkään. Tai antaa teiden nimien johdattaa. Tänä aamuna aloitin "Valkoisen huvilan kadulta". Valkoinen huvila löytyi, mutta se oli aitojen takana eikä antanut ottaa itsestään kuvaa. Sen sijaan kuvasin punaisen ja sinisen talon, reissussa rähjääntyneen kissan, tien vierustan maiseman ja kyltin numero 67.

Blogini nimi jo velvoitti kääntymään seuraavaksi "Tuhannenjayhden kukan kadulle". Siellä ei tosin ollut yhtään kukkaa ja muutenkin katu kuljetti minua ei toivottuun suuntaan, joten palasin pienen kierroksen jälkeen takaisin aiemmin kulkemalleni kadulle. Tämä olikin hyvä valinta, sillä pääsin vierailemaan autiotalon kuistilla ja suremaan näitäkin hukkaan heitettyjä näkymiä.

Joku sulki viimeisen kerran ikkunaluukut?

Seuraavaksi annoin näiden vanhojen huviloiden johdattaa itseni "Kuparisepän pään kadulle". Se oli kerrassaan hurmaava. Kupariseppiä tai näiden päitä ei näkynyt, mutta oli ikkunasta tervehtivä mummo, josta en ottanut kuvaa. Oli nämä ihanasti ränsistyneet huvilat pitsiverhoineen ja sinistäkin sinisempi taivas.

Jätämme Kuparisepän päät ja käännymme "Puroherran kadulle". Syynä tähän käännökseen on vain ja ainostaan tuo soma pieni talo, joka pilkottaa heti käännöksen takana. Sitten vain seuraamme Puroherraa joka johdattaa meidät lopulta Bosborin rantaan. Aina on aikaa käydä tervehtimässä salmea.

Salmi jää taakse ja pujahdamme "Jumala antoi kadulle". Kurkistellaan kirkon portista, jossa kirkkoon pyrkiviä varoitetaan koirasta. Pihalla ei näy koiraa eikä ketään muutakaan. Ovet ei aukea minulle, joten täytyy kulkea eteenpäin. Jumala antoi ainakin kauniin aamun, muutaman hienon vanhan talon, sekä jonkun askarteleman tekokukkapenkin tien vierustalla. Tien lopussa oli jo ihan hurmaa.

Hurma = Taateli

Matkan loppuvaiheissa kannattaa aina pitää huoli siitä, että on kadulla, joka vie kotiin. Näin hyvin kävi tämän aamun lenkkeilijälle. Lenkin jälkeen on hyvä käydä päivän töihin. Sitä ennen täytyy tosin vielä nujertaa päänsärky. Täällä kun on kulkenut päänsärkyvirus, joka on viime viikolla pitänyt kahta pienintä otteessaan ja näyttää nyt tarttuneen taas tähän äitiin...

Reipasta päivää kaikille!

611. tarina (Aikainen lenkkeilijä nappaa kuvat)

Aikainen lintu syö madon ja aikainen lenkkeilijä nappaa teille kuvat ennen päivän töitä. Lapset koulubussia odottamaan ja äiti pinkoo jo kohti kukkuloita. Aamuaurinko yrittää pyyhkiä sumua pois. Minä toivotan ne molemmat tervetulleeksi tähän aamuhetkeeni. Sumu tekee tutuista kaduista salaperäisen kauniita. Aurinko lämmittää ja kuljettaa ajatukset jo kesään ja kärpäsiin, vaikka tiedän, että talvi ei ole vielä edes tullut.

Näköalapuiston alla rakennetaan uusia unelmia. Amerikkalaistyyliset huvilat odottavat täyttymystään. Tirkistelen portin raoista. Näistä katsellaan alla lipuvaa salmea ja unohdetaan köyhät ja kipeät. Luksus on päivän sana täälläkin. Ihmiset haluavat aina enemmän ja kauniimpaa. Itselleni toivon oikeankokoisia unelmia. Nämä eivät kuulu siihen kategoriaan ja siksi ei edes käy kateeksi. Asukaa hymyillen!

Yöllä on satanut ja jyrkillä kaduilla saa pitää kielen keskellä suuta. Tasapaino heittelee ja välistä tekisi mieli laskea pyllymäkeä. Vesi ja katujen pöly ja lika tekevät mäet sopivaksi lasketteluun. Ken täällä asuu eikä omista autoa, saa hyötyliikuntaa joka päivä. Osaakohan olla siitä kiitollinen?

Mitä alemmas matka vie, sitä vanhemmaksi muuttuu asutus. Entisajalla moni sai etuoikeuden asua lähellä rantaa. Nautiskelen kaduilla, joita koristavat vanhat talot. Täällä myös viljellään Çengelköyn kurkut, myydään jo kesähaaveita kukkien muodossa, riennetään kouluun ja avataan liikkeiden ikkunoita peittävät suojat.

Rannassa istun laiturinnokassa ja kaipaan jo valmiiksi salmeani. Tätä kotikyläni pientä satamaa. Näitä kapeita kujia ja teekuppilaa, joka ulottaa itsensä salmen kylkeen. Katukoiraa, jonka jo tunnistan. Kyyhkysten kujerrusta ikkunalaudoilla ja lokin kirkaisua pääni päällä. 

Paluumatkalla askel jo painaa. Kuka käskee lähteä näille kävelyille ilman aamupalaa? Voi ajatella, että mitä kohta söisi. Kuinka pistää kahvivesi kuumenemaan. Ihailla kuitenkin vielä koko vanhojen talojen katu. Miettiä, että mitä nuokin seinät ovat todistaneet. Kuka siellä asuu nyt ja osaako hän nähdä vanhan arvon. Vai haaveileeko hän sinne näköalakukkulan alle amerikan unelmaan.

Minun unelmani näyttäisi enemmän tältä ylläolevalta. Maalia pintaan ja illalla saisi sulkea ikkunaluukut.