"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

182. tarina (Oi maamme Suomi ja Turkki)

Ulkosuomalainen peilaa itseään suhteessa kahteen maahan; Suomeen sekä asuinmaahansa. Vertailua ei voi välttää, sillä yleensä asiat hoituvat näissä kahdessa maassa eri tavoin. Välillä Suomi johtaa, välillä uusi asuinmaa. Onnistuneen asettumisen jälkeen voi löytää itsensä siitä onnellisesta asemasta, jossa itsellä on kaksi rakasta maata. Kahden maan hyvät puolet. Kaksi tapaa ajatella ja tehdä asioita.

Meille on kerrottu pienestä asti, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Se on totta. Suomessa on monta hyvää asiaa, joista on syytä olla ylpeä. Maailmalla kuitenkin oppii, että asioita voi tehdä toisellakin tavalla. Asioilla on olemassa muitakin puolia. On eri tavalla ajattelevia ja toimivia ihmisiä. On täysin totutusta poikkeavia toimintatapoja, jotka nekin voivat olla hyviä. Muut maat ei välttämättä olekaan toisen luokan paikkoja. Lottovoittajassakin voi olla ikäviä puolia.


Ulkomailla ollessa asioita voi katsella ikään kuin ulkopuolisen silmin ja arvioiden. Siinä kirkastuvat niin hyvät kun huonotkin puolet. Molemmista maista löytyy asioita, jotka ovat paremmin ja  huonommin kuin toisessa maassa. Nämä asiat ja niiden vaikutus elämään vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Joskus Suomi nousee ihmemaaksi, jossa kaikki ongelmat ratkeaa. Toisinaan uusimaa hellii ja pitää maahanmuuttajaa synnyinmaata paremmin.

Me olemme viihtyneet Turkissa. Tämä maa on pitänyt meitä hyvin. Se ei tarkoita, että täällä ei olisi ollut huonoja hetkiä, rasittavia tilanteita tai kuormittavia vaikeuksia. Se tarkoittaa, että olemme ymmärtäneet miksi asiat ovat niin kuin ovat ja olemme pystyneet keskittymään niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Hyviä asioita on ollut tähän elämäntilanteeseemme runsaasti. Vaaka on vielä toistaiseksi kääntynyt aina Turkin puoleen.


Samalla ikävöimme niitä hyviä asioita Suomesta. Muistelemme, suunnittelemme ja toivomme, että siteet synnyinmaahan säilyy. Tiedostamme, että jossakin vaiheessa vaaka kääntyy siihen pisteeseen, että on viisasta pakata laukkunsa ja palata. Näillä näkymin se meidän kohdallamme tulee olemaan kesällä 2014 lasten koulukysymysten vuoksi.

Henkilökohtaisessa elämässäni maa-kysymys nousi esiin viime viikolla. Ystäväperheemme mahdollisen muuton yhteydessä oma tunnemaailma nousi taas pintaan. Ulkosuomalaisen elämään kuuluu loputtomasti hyvästejä. Lapset menettävät kaverinsa. Aikuiset ystävänsä. Väki vaihtuu asuinmaassa. Kotimaahan jätetään haikeita hyvästejä. Isovanhemmille, sedille, tädeille, kummeille, serkuille. Jokaisten hyvästien aikana punnitaan taas vaakakuppeihin tavaraa. Onko tämä kaiken sen arvoista?


Blogimaailmassa asiaa käsiteltiin ensin Karoliinan toimesta. Muistellen asioita joita hän jäi Turkista kaipaamaan ja sitten asioita, jotka Suomessa on hyvin. Molemmat listat saatoin allekirjoittaa. Karoliinalta asian nappasi blogiinsa Leena, jonka kanssa vietin aamupäiväni asiaa puiden niin blogissa kuin sähköpostissa. Kiitos vain  kärsivällisyydestä:).

Tämän tunnemylläkkäni johdosta päätin aloittaa kanssanne kierroksen rakkaassa Suomessamme. Kertoen samalla mikä minulle on Suomessa parasta ja mitä Suomesta poissaollessamme kaipaan. Aloitan Suomen kauneimmasta kaupungista eli Kotkasta. Lasten mielestä Suomen tärkeimmästä muistomerkistä eli mummolasta. Tervetuloa matkaan.


"Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien."

181. tarina (Istanbul- ulos syömään)

Jouluna Kirjailijatar perheineen saapui meille. Me mukamas kerroimme heille hyviä vinkkejä Istanbulista. Sattumalta itse vain huomasimme olevamme oppijan paikalla. Tämän käynnin jälkeen löysin uusia kulmia kaupungistani. Sekä uusia makuelämyksiä, joita oli kaivattukin. Näillä neuvoilla päädyin kevään korvalla syömään Limonlu Bahçeen. Pujottelimme ystävän kanssa läpi Istiklalin, sitten sivukatujen. Loppumetreillä tarkkaavaisesti etsien ja löytäen. Sisäänkäynti on todella huomaamaton, joten ilman neuvoja en olisi sitä keksinyt. Ravintola löytyi kapeiden käytävien perästä ympäröivien talojen muodostamalta sisäpihalta. 








Hyvät löydöt pitää tietenkin esitellä miehellekin. Näin päädyimme ravintolaan uudelleen. Sillä kertaa aurinkokin juuri pilkisti sopivasti pilven takaa. Istuimme lasiovien sisäpuolella, sillä ulkona ei vielä ollut lämmin. Joku rohkea se oli siitäkin huolimatta puistoon pujahtanut kahviansa hörppimään. Ruoka oli hyvää, miljöö mukava ja seura tietenkin parasta A-luokkaa. Mitäs tänään syötäisiin? Ainakin, jotakin sellaista, jossa on kastiketta.





Limonlu Bahçesta tulee varmasti paikka, jota tulemme uudestaankin käyttämään. Ei ehkä ihan kesäravintolamme, sillä silloin täytyy päästä johonkin, jossa on näkymä Bosborille. Sellainen paikka on vaikkapa Istiklal-kadulta Odakulea vastapäätä löytyvä Midpoint. Ravintolan terassilta aukeaa kaunis näköala Bosborille ja Istanbulin rinteille. Ruoka on hyvää! Hinnat eivät ole ihan halvat, mutta kohtuulliset puitteisiin ja ruokaan suhteutettuna. Tältä siellä näytti viime torstaina lounasaikaan.







Jos vain tekee mieli kahvia ja jotakin pientä suolaista, niin paras ulkokahvila parhailla näköaloilla kulkee tietenkin vettä myöten. Kävele alas satamaan ja hyppää lauttaan. Julkiset eivät täällä liikoja maksa. Hae kahvi ja mieluinen kahvileipä, jonka jälkeen voit siirtyä ulos nauttimaan. Menomatkalla, tai menopaluulla. Kummin haluat. Eikä maksa paljon.








Istanbulin hintatasosta sanon sen verran, että ruoan hinta kaupassa on minusta kova. Väittäisin että ruokalaskumme on sama kun se olisi Suomessa. Vain kausituotteet (vihannekset ja hedelmät) ovat todella edullisia, sekä makaroni, riisi ja pavut yms. Jos olisin kasvissyöjä tai söisin runsaasti valkoista höttöliepää, riisiä ja kasviksia, makaronia, linssejä, bulguria jen. olisi Istanbulissa elo halpaa. Kun syömme melkein joka ruoalla lihaa tai kalaa, valitsemme rukiisemmat leivät ja olemme jääneet kiinni suomalaisempiin valikoimiin, hinta nousee. Liha ja etenkin kala on todella kallista. Samoin juustot, leikkeleet yms. Ruoka-aineet, jotka tuodaan Turkin ulkopuolelta ovat luxusta eli ne maksavat hurjasti enemmän kun Suomessa. Vaasan hapankorput ja pakastemustikat ovat hintansa perusteella ylellisyystuotteita! Edullisinta lihaa on kana ja kalkkuna. Niitä syödäänkin sitten niin runsaasti, että uusille resepteille on aina tilausta.

Siksi onkin yllättävää, että ulkona syöminen on varsin edullista. Jos olisin sinkku tai maassa vain miehen kanssa kahden, olisi takuuvarmasti mahdollista elää pelkästään ravintolaruoalla niin, että se olisi edullisempaa, kun kotona kokkailu. Silloin vain pitäisi valita edullisempia ravintoloita. Ja niitä Turkissa riittää. Lounaaksi keitto liikenee reilulla eurolla. Kanaleipä ohimennen ostettuna ei ole paljoa kalliimpi. Kotiruoka- ravintoloissa kunnon ateria lisukkeineen irtoaa viidellä eurolla.

Myös kotiin kannattaa tilata ruokaa. Läheisestä pizzeriasta saan kotiin kaksi tosi suurta pizzaa, jotka riittävät meille  kuudelle lounaaksi. Hinta noin 10 euroa. Jos ostan juustot, kinkut ym. päälliset kaupasta, hinta tulee olemaan enemmän. Tai samoissa, jos tingitään päällysteistä. Edelleen on edessä tekemisen vaiva.

Kun siis piipahdan mieheni kansa lounaalle silloin tällöin. Tai käymme perheen kanssa ravintolassa tai tilaamme kotiin ruokaa, se ei täällä ole talous-kysymys samalla lailla kun se voisi olla Suomessa. Siltikin syömme pääosin kotiruokaa. Isompia määriä tekemällä säästää ainakin vähän. Ja äidin tekemä ruoka vain maistuu kaikille kaikista parhaiten. Senhän me nyt kaikki tiedämme.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

180. tarina (Istanbul- keväiset kadut)

Lunta Istanbulin kaduilla on perin harvoin. Siltkin ero talvi- ja kevätkatujen välillä on erittäin selvä. Talvikaduilla kulkee päämäärätietietoisia ihmisiä. He ovat matkalla paikasta a paikkaan b, koska heidän täytyy. Talvikaduilla ei oleskella, ei pysähdellä, ei nautiskella. Kevätkaduilla sen sijaan viivytellään, ihastellaan ja käännetään nassut kohti aurinkoa.

Hypätään Eminönün laiturissa pois vapurin kyydistä. Päivä on hieman pilvessä, mutta ilmassa on lupaus valosta ja lämmöstä. Olen matkalla esittelemään, taas kerran, Sultanahmetin aukiota vieraillemme. Satamasta on helppo osata perille. Seurataan raitiovaunukiskoja. Ei Galata-sillan suuntaan, vaan Topkapin torneja kohti.

Moni putiikki on avannut ovensa. Kevään merkkejä sekin. Talvisin ovet ovat visusti kiinni. Turkkilainen on varma siitä, että pienikin veto on kaiken pahan alku ja juuri. Keväinen veto ei sen sijaan näytä haittaavan. Aukinaiset ovet kutsuvat ohikulkijoita kahviloihin ja kauppoihin.




Topkapin muuria myötäillen saavutaan yhdelle lempikadulleni, Soğukçesme sokakille. Se jää Topkapin palatsin ja Hagia Sofian väliin. Muuriin kiinni on rakennettu puiset talot, köşkit. Ne on kunnostettu vanhaa kunnioittaen ja näyttävät edelleen lähes samoilta, kun kuvissa vuosien takaa. Kadun varresta löytyy myös kahviloita, jotka ovat vasta heräämässä talviuniltaan. Ovien takaa löytyy myös aarteita. Kuten se ravintola, jonka nimi ei pysy mielessäni. Ravintola on tehty vanhaan vesisäiliöön. Kuljetan sinne aina vieraani ihastelemaan, mutta en ole koskaan päätynyt paikkaan syömään. Pitäisi varmaan jo kokeilla, sillä niin monesti olen luvannut. "Başka bir zaman. Gelecek defa."




Sultanahmetille saavuttaessa ohjaan vieraani Hagia-Sofiaan. Itse jään tällä kertaa odottelemaan assistenttini kanssa viereiseen ulkokahvioon. Kahvia minulle, kuuma kaakao assistentille. Vieraden saapuessa Hagia Sofiasta kävelemme syömään. Tämän kertainen ravintola löytyy Yerebatan Sarnicin takana olevalta kadulta. Yläkerrasta on kivat näkymät Hagialle.






Ruoan jälkeen voi valita jonkun muunkin kohteen. Tällä aukiollahan niitä riittää. Maanalaiset vesisäiliöt, sininen moskeija. Takana Hagia Irene ja Topkapin palatsi. Jonkun matkan päässä molemmat basaarit; Egyptiläinen sekä Suuri. En nyt tällä kertaa vie teitä niihin sisälle. Keväällä ei malta. On parempi pysyä pihalla, istua penkille ja ihmetellä Istanbulin ihmeitä. Vaikkapa kaupungin asukkaita:).




Vieraiden jalat jo väsyy. Hypätään siis raitiovaunuun ja ajetaan satamaan. Kotiin päästyä nostetaan jalat ylös ja mietitään, että onhan se kevät-päivä vielä huomennakin. Onneksi.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

179. tarina (Istanbul- ekumeeninen patriarkaatti)

Koska kevättä on odotettu Istanbuliin poikkeuksellisen hartaasti, tuntuu luontevalta aloittaa tämä kevät-iloitteluni hartaalla kohteella. Tiesittekin kai, että suomen ortodoksikirkko kuuluu Konstantinopolin Patriarkan alaisuuteen? Patriarkka Bartolomeus elelee täällä Istanbulin Fenerissä. Hyvällä tuurilla Patriarkan löytää kirkostaan messua pitämästä. Hyppäsimme siis kultaisen sarven lauttaan ja lähdimme katsomaan.

Laiva ei enää pysähtynyt Fenerin satamassa. Täytyi mennä seuraavaan satamaan ja kävellä hieman takaisinpäin. Tie kulki kultaisen sarven vierustaa. Patriarkaatin yläpuolella oleva suuri punatiilinen rakennus oli oiva maamerkki suunnistettaessa. Matkan loppupäässä täytyi hieman poiketa sivukaduille ja sitten olimmekin jo patriarkaatin ovella.






Ensin saavuimme sisäpihalle, josta oli sisäänkäynnit patriarkaatin tiloihin. Muualle meillä ei ollut asiaa, mutta kirkko oli auki ja sinne sai pujahtaa avonaisesta ovesta. Eteisessä oli mahdollisuus sytytellä kynttilöitä ennen astumista kirkkosaliin. Meillä kävi heti ensimmäisellä kerralla hyvä tuuri. Tilaisuus oli menossa ja Patriarkka itse oli sitä toimittamassa. En vain kehdannut lähteä eteen kuvaamaan. Harmi sinänsä, sillä hän on perin kuvauksellinen mies valkeine partoineen.













Patriarkaatilta voi jatkaa matkaansa Eyüpiin. Matkaa on sen verran, että siitä saa hyvän kävelylenkin. Toinen vaihtoehto on hypätä bussiin. Tai sitten voi palata laivasatamaan ja jatkaa laivalla kumpaan suuntaan haluaa. Muistakaa myös nämä pikkuveneet. Ovat hintansa arvoinen huvi, vaikka ajaa hieman pidempikin kierros. Nämä kuvasin odottaessamme laivaa Eyüpin satamassa, ennen paluuta kotiin.











Tiesitkö tämän: Konstantinopolin Ekumeeninen Patriarkka johtaa omaa patriarkaattiaan, joka on yksi viidestä ensimmäisten vuosisatojen alussa syntyneistä patriarkaateista. Rooman piispaa (paavia) pidettiin vanhastaan arvoltaan ensimmäisenä. Vuonna 381 kirkolliskokous päätti antaa Konstantinopolin piispalle kunniasijan toisena Rooman piispan jäkeen, koska Konstantinopoli oli Uusi Rooma, valtakunnan pääkaupunki. Khalkedonin (nykyinen Kadiköy) kirkolliskokous vuonna 451 päätti antaa Konstantinopolin piispalle samat etuoikeudet, kun Rooman piispalle. Paaville tämä ei sopinut ja näin ollen tätä päätöstä ei koskaan pystytty virallistamaan. Idän ja Lännen kirkkojen erottua toisistaan vuonna 1054 ortodoksikirkot ottivat tuon Khalkedonin päätökseen voimaan omalta osaltaan. Nykyinen Patriarkka Bartolomeos on syntynyt 29.2.1940 Imbroksen saarella Turkissa.