Tänään vien teidät vielä kerran saareen. Nyt saarista suurimmalle, eli Büyükadalle. Hypätään siis Bostancin satamasta laivaan ja istutaan ulkokannelle. Jos tilaa vain löytyy. Saarille on kesäaikana aina muitakin menijöitä, joten rauhalliset ja hiljaiset vierailut saa unohtaa. Joskin hyvällä tuurilla saattaa saarelta löytää oman paikkansa auringossa.
Sataman vierestä alkaa saaren keskusta. Siellä on pieniä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Kujat täyttyvät vierailijoista, jotka moninkertaistavat saaren asukasmäärän. Me emme tänne jää, vaan suuntaamme kohti hevosvaunuja, jotka kuljettavat meidät saaren korkeimman kukkulan juureen.
Hevoskyydin aikana ihailemme taas tien vierustojen kauniita puisia villoja. Niiden raoista näkyvää merimaisemaa ja kaukana häämöttävää kaupunkia. Ohi kulkee muita hevoskärryjä, sekä pyöräilijöitä, joilta aina joltakin on jarrut hukassa.
Kyyti loppuu kukkulan juureen. Loppunousu on sen verran rankka, että sitä ei hevosvaunuilla pääse. On luotettava omiin jalkoihin tai aasiin. Me luotamme omiin jalkoihimme. Tällä reissulla oli kuopus vasta ihan vauva, sekä kolmonen kolmevuotias, joten molemmat tarvitsevat apua rankan parikymmentä minuuttia kestävä nousun kanssa. Kesähelteessä tuntee uurastavansa ja aina tuntuu, että perille ei päästä milloinkaan. Onneksi matkan varrella on penkkejä, joihin voi pysähtyä vetämään henkeä. Ja nauttimaan näköalasta.
Ylhäällä näemme lopulta luostarin oven. Pujahdamme sisään sen hämärään. Haistamme tuohusten tuoksun ja huokaamme. Perillä, lopultakin.
Luostarin vieressä on vaatimaton ravintola. Puiset penkit taivasalla. Siellä juomme kylmiä juomiamme ahnaasti. Tilaamme sigarabörekkejä suolatasapainon takaamiseksi. Katselemme ihanaa maisemaa, joka levittäytyy joka puolelle. Valitettavasti teidän täytyy käydä se katsomassa itse, sillä en nyt tähän hätään löytänyt yhtään kuvaa. (Ehkä lisään myöhemmin, kun sattuu kohdalle?) Oli ihanammat kuvauskohteet sillä kertaa:).
Alaspäin mäki menee huomattavasti helpommin. Täytyy jopa jarrutella, sillä juoksuaskeleet saavat varmasti jonkun kaatumaan nurin. Kukkulan alta taas hevosen kyytiin ja pian taas tuuli löyhyttelee kyydissä istujaa. Satamassa hypätään laivaan, jota seuraa sen uskolliset saattojoukot. Lokit, odottamassa josko laivasta lentäisi leipää vatsojen täytteeksi.
7 kommenttia :
ihania muistoja vuosien takaa.<3333
ajatella että pikkuprinsessa oli silloin noin pieni!!!
niin ne vuodet huiskahtele---.
ihanaa kesäviikon jatkoa teille kaikille sinne istanbuliin.<33333
Me käytiin tuolla juuri pari viikkoa sitten, ekaa kertaa vauvan kanssa. Oli tosi kuuma päivä, joten mentiin hevoskyydillä, yleensä ollaan kävelty koko matka. Huikeat oli taas maisemat!
Aili: Pikkuprinsessa sai reissata mahdottomasti vauvasta lähtien. Kävi meidän kanssa Turkin idässä parikuukautisena, lensi kanssani keski-Turkkiin nelikuisena ja puolivuotiaana Suomeen joulun viettoon.
ii: Olitte siis täällä lomailemassa. Kuumaa tosiaan on. Näin illalla on ihanaa ulkona, mutta muuten vain läkähdyn päivästä toiseen. Ilmastoinnit auttaa autossa, kaupoissa ja yöllä kotona. Olen vain saanut niistä köhän, joka ei meinaa taintua.
Hellyttävä kuva isästä ja tyttärestä.
Sigarabörekit on huisin hyviä, olen tehnyt niitä itsekin ja onnistui yli odotusten.
Saga: Täällä niitä on helppo tehdä, kun yufkaa myydään joka nurkassa. Minä tykkään. Teen myös hieman omia versioita, jotka maistuvat kotiväelle paremmin, kun fetaversiot. Helteellä tarvitsee suolaa, muuten tulee helposti huono olo.
Melkein jäi katsomatta ja lukematta koko postauksesi; niin hellyyttävä oli tuo kuva pienestä Nelosesta ja Isästään... Kuva jätti kyllä kaiken muun "varjoonsa".
Olen sanonut ennenkin, mutta sanon vielä nytkin, että on todella mukavaa, että laitat blogiisi kuvia myös teistä kaikista ja muistakin ihmisistä ! Täällä on niin ELÄVÄÄ, että se kutsuu käymään ja matkaamaan yhdessä kanssasi ! t: Tiina
Tiina: Tässä se on tämä bloggaajan haaste. Alkuun päätin, että laitan meistä vain kuvia, joista ei voi ketään tunnistaa. Sitten huomasin, että itsekin viihdyn parhaiten blogeissa, joissa niiden pitäjät ovat itsekin esillä. Se teki heidän blogeistaan jotenkin persoonallisempia. Pikkuhiljaa olen nyt muuttanut tämän melko avoimeksi kuvien suhteen. Vain mies ei erityisemmin halua olla kuvissa, joten yritän laitella siitä vähän sellaisia sivu tms. kuvia:).
Lähetä kommentti