Pisan tien varrella, juuri ennen Luccaa, meillä kävi tuuri. Viiniviljelysten keskellä lepäsi kaunis kivitalo kuutamossa. Se paljastui hotelli Villa Cheliksi, joka otti matkalaiset keltaisten seiniensä suojaan. Pian olimme kantaneet tavaramme hotellin kauniisiin vanhoihin huoneisiin. Lapset halusivat jäädä makoilemaan pehmoisiin peteihin, joten tilasimme heille ruoat huonepalvelusta. Me lähdimme vielä mieheni kanssa illalliselle.
Istuimme kahden hotellin salissa. Keittiö oli pian sulkeutumassa, mutta kokki oli luvannut vielä viimeiset matkalaiset palvella. Luimme tietoja hotellista, jonka oli vuonna 1798 rakennuttanut kodikseen kuvanveistäjä Guido Cheli. Jälkiä omistajasta oli esillä veistosten muodossa siellä ja täällä. Ajattelimme juuri, että täällä täytyi elää onnellisia ihmisiä kivitaloissaan. Kuinka voisi kyllästyä maisemaan, jota hallitsee viinitarhat ja pienet kiemurtevat tiet?
Illallisemme saapui ja ruoan myötä ilmestyi pöytämme viereen hotellin kokki. Hän tuli tarkastamaan maistuiko ruoka, mutta kansalaisuutemme paljastuttua, hän ei malttanutkaan poistua. Istui tuolin karmilla ja muodosti vaivalloisesti englanninkielisiä lauseita. "Työskentelin joitakin vuosia Helsingissä", hän aloitti. Hän kertoi kuinka kaunis oli maamme pääkaupunki ja kuinka mukavat vuodet hän siellä vietti. "Ikävöit varmaan Luccaa. Sinulla on täällä niin kaunista," me arvelimme. "Aina samat ihmiset ja samat viihitarhat," tuhahti kokki. "Mutta Helsinki...."
Me lopettelimme ruokaamme. Nukahdimme mielestämme paratiisiin. Viinitarhojen keskelle, kuvanveistäjän taloon. Parhaiten sieltä muistimme sen Helsinkiä kaipaavan kokin. Häneltä opimme; Älä ikinä unohda kauneutta, joka sinua nyt ympäröi. Älä unohda elää ja kiittää siinä missä olet nyt.
Istuimme kahden hotellin salissa. Keittiö oli pian sulkeutumassa, mutta kokki oli luvannut vielä viimeiset matkalaiset palvella. Luimme tietoja hotellista, jonka oli vuonna 1798 rakennuttanut kodikseen kuvanveistäjä Guido Cheli. Jälkiä omistajasta oli esillä veistosten muodossa siellä ja täällä. Ajattelimme juuri, että täällä täytyi elää onnellisia ihmisiä kivitaloissaan. Kuinka voisi kyllästyä maisemaan, jota hallitsee viinitarhat ja pienet kiemurtevat tiet?
Illallisemme saapui ja ruoan myötä ilmestyi pöytämme viereen hotellin kokki. Hän tuli tarkastamaan maistuiko ruoka, mutta kansalaisuutemme paljastuttua, hän ei malttanutkaan poistua. Istui tuolin karmilla ja muodosti vaivalloisesti englanninkielisiä lauseita. "Työskentelin joitakin vuosia Helsingissä", hän aloitti. Hän kertoi kuinka kaunis oli maamme pääkaupunki ja kuinka mukavat vuodet hän siellä vietti. "Ikävöit varmaan Luccaa. Sinulla on täällä niin kaunista," me arvelimme. "Aina samat ihmiset ja samat viihitarhat," tuhahti kokki. "Mutta Helsinki...."
17 kommenttia :
Upea paikka; wau !! Illallinen ilman jälkikasvua kuulosti ylelliseltä... t: Tiina
Täällä Keski-Suomessa onkin sateinen (tihku) päivä, joten minä taidankin SIIVOTA ! YÖK ja PYH ! Ei siis lempihommaani, mutta pakko, koska eteisessäkään EI näy juuri lattiaa kenkävuorien alta...
ihastuttavan kauniita muistoja matkaltanne italiaan!!
se on totta, että jokaisesta hetkestä elämässä kannattaa olla kiitollinen.<333
hienoa viikon alkua sinulle ja perheellesi.<33333
Voi kuinka hurmaava talo -ja kaikki nuo yksityiskohdat!
Eikä vikaa maisemissakaan :)
Minä uskon, että jos ihminen on tyytyväinen elämäänsä -ja tarkoitan nimenomaan elämäänsä, ei vain toimeentuloonsa ja siihen mitä rahalla saa- hän myös on onnellinen siellä missä on, ja myös näkee kauneuden ympärillään.
Oma olotilani on onnellinen, en kaipaa minnekään, mutta kaipaan monia ihmisiä ja monia tunnelmia, hetkiä hyvien ihmisten seurassa :)
Onneksi on muistot...
Ja onneksi voi matkustaa myös näin, toistan taas kerran itseäni!
Tiina: Niin, etenkin ennen ne oli tosi ylellisyyttä. Nyt meillä on lapset siinä iässä, että uskallamme jo hetkeksi jättää heidät yksin. Kuten tänään. Meillä on 18-vuotishääpäivä ja varasin meille paikat yhdestä ravintolasta, jota on suositeltu, mutta jota emme ole koskaan testanneet. Kuulette siitä ehkä sitten joskus, jos se oli mainitsemisen arvoinen.
Aili: Niin, joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa. Joka paikassa on arki. Mutta myös juhla, jos haluaa löytää.
Pepi: Minäkin uskon ihan samaan. Positiivinen elämänasenne olisi lahja, jota lapsilleni pyytäisin, jos haltiatarkummi olisi saapunut paikalle. Pessimisti menettää kulman jokaisesta kauniista asiasta, joskus koko kuvan.
Täällä on karissut kaikki mielikuvat "hyvästä köyhydestä". Joskus meillä on tapana ajatella, että raha ei ratkaise ja ihminen voi olla onnellinen vähemmässäkin. Totuus on, että ilman riittävää toimeentuloa on elämä pelkkää selviytymistaistelua. Siinä ei näe mitään kaunista ja hyvää ympärillään. Kun on vatsa täynnä, katto pään päällä vaikka vaatimattomassakin korttelissa, sitten alkaa elämän kauneus näkyä myös ympärillä. Sitten nähdään todelliset pessimistit ja optimistit.
"Minun kokemukseni mukaan elämässä on vain yksi liikkeellepaneva voima, ja se on TAHTO. Järki ja periaatteet eivät sitä sisällä eivätkä sitä vastusta." -J:S-
Ihanaa ja Iloista RAKKAUDEN- ja TAHDON-päivää teille molemmille ! Ja tietysti myös hauskaa sekä herkullista iltaa ! t: Tiina
Mielelläni seuraan matkaanne. On hieman vaikea ymmärtää, että ette tee sitä juuri nyt, vaan olettekin viettämässä juhlapäiväänne muualla. Ihania nuo Italian maisemat.
Lausut aina ajatuksiani :) Yhdyn viimeisiin kahteen lauseeseen täysin. Samoin tuohon Pepin määritelmään elämän tyytyväisyydestä.
Hääpäivän iloa ja onnea teille! Rakkaus ja kunnioitus kulkevat käsi kädessä, siksi myös te, onnelliset, eilen tänään ja huomenna, käden käteen pujotatte.
Upeita maisemia!
Korkeita kukkuloita, viinitarhoja,vanhoja kauniita rakennuksia ja niiden yksityiskohtia :)
Ne kaikki hivelevät pohjoisen ihmisen silmiä. Niitä asioita mitä itsellä ei ole, niitä haluaa.
Ne asiat jotka ovat itsellä joka päivä silmien edessä niitä ei näe. Myöhästyneet Onnittelut hääpäivänänne! :)
Terveiset Krimiltä!
Saamme ihailla upeita maisemia vielä muutaman päivän :)
Tiina: Minäkin luotan tahtoon enemmän kuin tunteisiin. Tahdon myötä on tunteetkin säilyneet. Meillä oli kiva ilta Cihangirissa.
Rva Pioni: Niin, matkabloggaajankin on mahdoton olla matkassa joka päivä, niin täytyy sitten tarinoida nämä matkat myöhemmin.
Saga: Eilen käveltiin pitkin Istanbulin helteisiä katuja, istuttiin syömässä kauan ja hartaasti, palattiin kotiin lähes lämpöhalvauksen partaalla. Kylmä suihku, ilmastointi täysille ja pari lasillista appelsiinimehua palautti onneksi taas juhlatuulelle:). Huh, että on kuuma.
Lilja: Kiitos onnitteluista. Minäkin aina mietin, että tuleeko ympärillä olevasta väkisin arkipäiväistä? Luulen, että ei kaikille. Itse huokaisen edelleen aina, kun saan ajaa sillan yli Aasiasta Eurooppaan. Tai kun kiipeän illalla parvekkeelle kukkia kastelemaan. Haluan vaalia kykyä nähdä kaunista. Elämä vain on mukavampaa niin. Sellainen elämä kasvattaa tyytyväisemmän ihmisen?
Mine, minä voisin kuolla tuolla, jos vielä näkyisi vettä. Tämäkin postaus menee nyt minulle Talteen.
Locarno oli myös mahtava paikka heittää veivit ja siellä olisi vettäkin...
Aivan ihana hotelli ja maisema ympärillä.
Kaipaan nyt pitkäääää automatkaa omalla autolla Jonnekin pois...
Meillä on satanut niin, että koko heinäkuun puutarhan kauneus on 'kaput'. Kohta varmaan ajelehdimme Päijänteeseen.
Leena: Niin, täälläkin on kaupunki seissyt lähes 2000 vuotta. Pakkohan siellä joku vesi on olla jossakin? Eipä tule vain mieleen, että oliko?
Minä olen kyllä huomannut, että siellä on ollut melkoisen märkä ja kylmä kesä. Ajatella. Vuosi sitten me olimme Suomen kesässä, joka oli pelkkää päivänpaistetta.
Eli lähtekää ihmeessä lämmittelemään...
Varmaan se on sita, etta mita itse kukin pitaa kauniina. Ja miten kauneuden nakee.
Mutta kylla nuo kuvasi viestivat aivan uskomattoman kauniista paikasta.
Sateenkaari: Niin se on. Kyllähän meistä on kaunista se, mitä emme jokapäivä näe. Itse jaksan ihailla vuoria ja viinitarhoja juuri siksi, että ne eivät ole jokapäivästä leipää. Se ei tarkoita sitä, että se kaunis mitä ympärilläni on, ei olisi yhtä kaunista ja hyvää...
Me juttelimme juuri tänään täällä Dubrovnikissa tarjoilijan kanssa, joka oli käynyt Helsingissä. Hän kehui kaupungin maasta taivaaseen. Niinpä...hyvä muistutus siitä, että lähellä olevaa kauneutta ei aina nää.
Kirjailijatar: Niin tai hyvä muistutus siitä, että joskus jää kaukokaipaamaan niin, että ei näe sitä hyvää mikä ympärillä on.
Kauniita maisemia, hurmaavia taloja ja aurinkoisia yksityiskohtia! Lomaa...
Kikka: Lomalla sitä joutaa tarkkailemaan ikkunanpuitetta, ovenripaa, savupiippua ja katulyhtyä...
Lähetä kommentti