Neljän viikon uurastukseni kuntosalilla ei ole kuulema mennyt ihan hukkaan, vaikka puntari mokoma ei hievahdakaan alaspäin. Kuntosaliohjaajani on minuun varsin tyytyväinen ja väittää, että minusta on hävinnyt puolitoista kiloa silkkaa rasvaa. En huomaa sitä, mutta haluan uskoa. Jollakinhan se motivaatio täytyy pitää yllä? Ja jollakin keinolla kuntosalin täytyy pitää asiakkaansa tyytyväisinä?
Kun on saavuttanut jotakin, sitä täytyy tietenkin juhlia. Kuinka sattuikaan, että juuri täksi punnituspäivän illaksi, olin luvannut etsiä ystäväporukallemme ravintolan illallista varten. Kuntosalilta suunnistin siis Anadolu Hisariin, jossa olin jo aikaisemmin katsellut tätä ravintolaa sillä silmällä. Menü näytti oikein hyvälle ja harrastin jo mielikuvasyömistä kaikesta siitä mitä illalla tulen syömään. Alkupalalautanen miehen kanssa puoliksi, pääruoaksi ehkä yugurttikebappia ja jälkiruoaksi joko bananasplit tai juustokakku. Huomenna kuntosaliohjelmani vaihtuu, joten palataan sitten taas arkeen ja kaurapuuroon.
Kevät ympäröi minut joka puolelta, joten miksi en samalla hieman kävisi kävelyllä. On sedät rapsuttamassa veneitään, naiset puistelemassa mattoja, auringossa laiskana makaavat kissat ja mäkeä ylös puuskuttava bloggari. Täällä on todella lämmintä!
Mäen päällä on umpikuja. Ei haittaa, kun sieltä on näin kaunis näkymä? Istanbulin kevät on maailman kaunein ja muutenkin olen vähän sitä mieltä, että tämän kauniimpaa kaupunkia ei ole olemassakaan. On kevään alkava vihreys, kukkivat puut ja puutalojen kattojen yli pilkottava vesi. Sainpahan kokea taas tämänkin, edes yhden kerran vielä.
Kaiken näennäisen rauhan alla Istanbul kyllä jännittää. Ensi sunnuntaina on vaalit, joissa katsotaan hallitsevan puolueen kannatus. On ollut Gezi-puistoa, rahoja kenkälaatikoissa, puhelunauhoitteita pääministerin rahoista, terroristisyytöksiä 14-vuotiaana kuolleesta Berkinistä ja viimeisenä Twitterin sulkeminen Turkissa. Pääministerin pokka pitää, mutta mitä tuumaa kansa? Ämyrit huutaa ja liput liehuu, kuka voittaa ja muuttuuko mikään? Jos muuttuu, niin mihin suuntaan?
Edellisen kotimme vuokraisäntä selitti meille kerran turkkilaista sielunelämää. Hän kertoi kaivanneensa rauhaa ja selkeyttä. "Asuin sitten muutaman vuoden Euroopassa ja olihan siellä järjestystä ja rauhaa, oikeaa demokratiaakin. Mutta kuinka tylsää sellainen elämä olikaan. Muutin takaisin Turkkiin." Mielenosoitukset ja mellakat, nyrkkitappelut eduskunnassa, pääministerin pullistelut jne. kuuluvat ikään kuin asiaan. Jossakin aina tapahtuu, mutta sivukaduilla on rauha ja Bosborissa vesi virtaa. Bloggari hyppää bussiin ja palaa kotiin valmistautumaan iltaa varten.
