Aamulla saimme tutustua Baijerin Ludvik toiseen. Hän herätti heti mielenkiintoni ja niinpä olen nyt illalla googlettanut tietoja Ludvikista oikein urakalla. Netti avaa eteeni onnettoman lapsuuden viettäneen nuoren miehen, joka ei osaa sitoutua. Sen sijaan hän antautuu intohimoisesti Richard Wagnerin musiikille, kauneudelle, uskonnolle ja joutsenille. Nykypäivänä me muistamme hänet loisteliaista linna-projekteistaan, mutta emme juuri muusta. 40-vuotias hallitsija syrjäytettiin julistamalla hänet mielisairaaksi ja vain pari päivää sen jälkeen Ludvik hukkui epäselvissä olosuhteissa. Jälkikäteen on ajateltu Ludvikin sairastaneen skitsofreniaa. Tänä päivänä saimme kuitenkin ihailla hänen käden jälkiään siellä Neuschwanstein käsittämättömän kauniissa linnassa, joka oli kyllä yksi hienoimmista ikinä näkemistäni. Itse linnassa ei saanut kuvata, joten kuvasimme sen vain ulkopuolelta. Emmekä ihmetelleet yhtään, että miksi se Ludvik halusi juuri tänne linnansa rakentaa.
Parkkipaikalta näkyi kaksi linnaa. Kauempana valkoinen Neuschwanstein ja lähempänä Ludvikin lapsuuden keltainen linna. Jälkimmäisessä emme käyneet, vaan keskityimme ihan vain tuohon uudempaan.
Näköala linnan parvekkeelta. Sieltä huomasimme mm. riippusillan, johon kävelimme ottamaan nämä alemmat kuvat linnasta.
Ja sitten ne päivän Helmet:
"Juu, linnoilla tuli käytyä, muta mielenkiintoisempi oli tämän päivän hotelli. Siellä oli Gini ilman Tonicia. Jälkimmäinen oli loukannut jalkansa, joten mamma kysyi, että saanko viettää tämän yön Ginin seurana. Sainhan minä. Jotakin tällaista kotia se mamma minullekin tuumaa rakentavansa sinne Talon pihalle. Nyt se ei vain tiedä, että viihdynkö minä täällä vai enkö viihdy, sillä minä istun koko ajan katolla. Mamma pelkää, että karkaan ja miettii, että mitä se silloin sanoisi kuopukselle… Ja ps. Ginikin on tyttö, joten ei ole pupuvauvoja tiedossa."
Helmi ei ollut ainoa, jota oli kaveri odottamassa täällä Meissenissä. Meidän ystävät Bulgariasta ja ystävät Saksasta olivat saapuneet samaan hotelliin. Olipa mukavaa nähdä, ihanaa istua yhdessä iltaa hyvän ruoan äärellä ja vaihtaa kuulumisia ravintolan sulkeutumiseen saakka. Huomenna saadaan jatkaa vielä yhdessä Lutherin kaupunkiin eli Wittenbergiin. Sitten on aika sanoa hyvästit, vaikka ei yhtään huvittaisikaan. Ystävät jatkaa toisaalle ja meidän on aika ajaa Suomen laivaan.
Kyllä matkailu avartaa, mutta nyt alkaisi matkaajan mieli jo halata kotiin. Mielessä vilisee remontit ja lapset. Tulevat työt ja Suomen kesä. Istanbul on jäänyt taa, mutta ei todellakaan poistunut mielestä. Tänäänkin tuli viestiä, jossa luki. "Kirkossa silmäni etsivät koko ajan teitä." Minun silmäni taitavat nyt mennä kiinni. Kiitos tästä päivästä ja mukana elostanne.
