696. tarina (Vielä kerran Kadıköy)

Lista lyhenee ja loppuun on jäänyt kaikki sakka. Eli ne epämääräiset asiat, joita on epämiellyttävä hoitaa. Kasat kylppäreissä, maustekaapeissa ja jääkaapin perukoilla. Laatikoiden sisällöt, joita on siirretty pöydän nurkalta toiselle. Parittomien sukkien pussi. Niiden parissa taidetaan viettää sitten huominen ja muu loppusuora. Tänään on lopettettu tilit, saatu auton vakuutukset, käyty aamupalalla ystävien luona, myyty lasten leluja ja ehditty vielä kerran Kadıköyssäkin pyörähtämään. Esikoisellehan ostettiin se puku, mutta nyt oli vuorossa juhlakengät ja laukku. 

Kultaa vai violettia?

Turkissa ei tarvita turkkia. Viime päivinä lämpötilat on kivunneet lähemmäs kolmeenkymmeneen asteeseen. Onneksi sentään aurinko pysytteli pilvessä ja tuulikin leuhutteli paidan helmoja. Meitä oli esikoisen ja minun lisäksi matkassa yksi kielikoululainen, joka kärsivällisesti istui odottamassa, kun kenkiä soviteltiin. Ei ostettu violetteja, ostetiin kultaiset. Mutta ei kuvan kultaisia.

Ja kuvattiin Terhille se yksi kissa.

Esikoinen ja kielikoululainen veivät minut syömään Kadıköyn terassille, eli Franz Kafka Cafeen. Sainpas vielä yhden terassin, kiitos siis teille! Täällä en ollut vielä käynytkään. Paikka löytyy Kadıköyn satama-alueelta. Ruoka oli hyvää ja bonuksena diskovessa! Mine suosittelee, sillä Kadıköyn ravintolatarjonta ei olekaan minusta ollut mitenkään kummoinen. Ja erikoiset vessakokemukset piristää kummasti ainakin tylsää arkea.

Koska oli kyseessä viimeinen Kadıköyni, piti tietenkin kävellä sataman reunustaa kohti bussia. Kuvata vielä kerran laivat ja meri, kalastajat, kalaleivät ja niiden mutustajat. "Jää hyvästi Kalkedon, sinä iloinen Istanbul. Jossa voi leikkiä eurooppalaista ja modernia. Tuhlata rahansa kauppoihin. Piipahtaa kahville mukaviin kahviloihin. Istahtaa satamaan miettimään, että on täältä ennenkin lähdetty. Ja on tänne myös palattu, iloisin miettein tai raskain sydämin. Jää hyvästi."

Neljä yötä. Toivottavasti hyvin nukuttua sellaista. Minulla on mustat renkaat silmien ympärillä, ajatus katkeilee, heilun hämärän rajamailla. Toisaalta luulen, että tästä selvitään. Kohta huristellaan pitkin Eurooppaa. Tupsahdetaan Suomen remonttikesään. Nukutaan sitten syksyn hämärän hyssyssä ja muistellaan, että sellaistakin meillä oli. Silloin joskus.

473. tarina (Istanbul - syötäisiinkö taas?)

Lomalla täytyy syödä sitä mitä mieli tekee, ilman rajoituksia. Silloin voi ilman omantunnon pistoja pistäytyä katukahvilaan ja tilata cappuccinot kakulla, siirtyä sitten ravintolaan lounaalle ja siitä taas jälkiruoalle viereiseen kahvilaan. Se on huono loma, joka ei vyötäröllä näy. Mutta mitä voi selittää nainen, joka ei virallisesti ole vielä lomalla, mutta kulkee lomalaisten mukana ja vaatii osansa jokaisesta kakkupalasta ja haluaa tunkea haarukkansa jokaiseen lautaseen?

Eilen(kin) me nimittäin herkuttelimme. Se oli äärimmäisen mukavaa sadepäivän ratoksi, mutta vielä mukavampaa auringon helliessä hennon lämpimillä säteillään. Aloitimme Kadiköyn kävelykatujen nurkasta istahtamalla katukahvilaan. Tilasimme kahvia juustokakulla ja suklaakakulla. Sade lorisi ja kahvi maistui. Niin ja se kakku. Ne kakut...

Muutaman vaatekauppahypistelyn jälkeen pääsimme varsinaiseen kohteeseemme, eli lounaalle Çiya- ravintolaan. Jo ulkoapäin saattoi päätellä sen olevan hyvä, sillä muiden ravintoloiden kalastellessa asiakkaita sisäänheittäjillään, Çiyan ei tarvinnut sellaiseen ryhtyä. Etualan pöydät olivat täydet. Sisälle kuitenkin mahtui ja sinne me päädyimme valitsemaan mezeitä ja pääruokia. Vieraat valitsivat mezeet ja minä pääruoat.

Otetaan yksi tuota, tuota, tuota ja tuota...

Viininlehtikääryleitä, semizotua ja kaikenlaista vihreää.

Latva-artisokkaa lampaalla.

Munakoisoa ja muita herkkuja

Oma herkkuni eli lautasen taka-alalla içliköfteä, nam.

Turhaan ei Çiyaa oltu kehuttu. Miljöö ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta ruoka oli hyvää ja erityispisteet saattoi antaa mukavista tarjoiluastioista. Jokainen maku oli hyvä maku. Olimme kaikki maistamassa ensimmäistä kertaa latva-artisokkaa ja se oli erityisesti vieraiden mieleen. Minun herkkuni oli tuon içliköften lisäksi semizotu ja pienet jauhelihalla täytetyt munakoisot.

Lopettelimme ruokailua mahat pinkeänä. Limsani juonti teki jo tiukkaa, mutta se ei estänyt  ajatuksiamme virtaamasta ikkunan takana näkyvään Ottoman Cafeeseen ja kadulla ohittamiimme baklavoihin. Päätimme siis käydä juomassa turkkilaiset kahvit hetijälkiruoaksi ja hakea baklavat kotiin odottamaan sitä hetkeä, kun vatsoissamme olisi hieman tilaa.

Yksi loman kohokohdista vieraillemme ovat olleet Turkin hedelmät. Koukkasimme siis kotimatkalla lähibasaarillamme täydentämässä hedelmävarastoja. Tiistain ostokset oli näet jo syöty. Heti ensimmäiseksi saimme esityksen latva-artisokan kuorinnasta. Valmistusohjeita voi kuulema myyjän mukaan etsiä internetistä.

Yksi hunajameloni, kiitos.

Tipu sai jäädä vaikka olikin ihana.

Neljä kiloa tomaatteja keittoa varten.

Rypäleitä, kirsikoita, aprikooseja....

Tällainen hedelmälautanen siitä basaarikierroksesta sitten syntyi. Huomatkaa keltaiset kirsikat, jotka olivat aika namia myös.

Kotona pistettiin nessut tulolle ja kaivettiin baklavat kassista maisteluun. Lapset (ja vähän aikuisetkin) herkuttelivat myös koulun loppumisen kunniaksi hedelmiä suklaafonduulla. Ja ilman suklaafonduuta. Tomaattikeitotkin keiteltiin ja vielä mahtui nekin lomavatsaan ja einiinlomavatsaan. Ensi viikolla on ehdottomasti tulossa lenkkipostauksia tai muuten....