Brasov jäi taaksemme ja edessämme häämötti Sighisoara. Näiden kahden väliin jäi sadan kilometrin matkalta kaunista maaseutua. Jaoimme peltojen välissä kulkevat tiet hevosten ja heinäkuormien kanssa. Tien laitojen pelloilla seisoivat jättimäiset heinäseipäät. Kylät ja pihoilta nousevat savut veivät ajatukset johonkin menneeseen. Kukkuloiden päällä aukevat metsät tekivät kotoisan olon.
Sitten saavuimme Vlad Tepesin kaupunkiin, Sighisoaraan. Se oli varsinainen pastelliunelma muurien suojassa, jonne moni muukin oli päättänyt tulla viikonloppua viettämään. Ei meinannut löytyä tilaa majataloissa ja nälkäkin alkoi vaivata. Sellaisissa tilanteissa tämän perheen äitiä helposti itkettää ja perheen pää saa toimia kahden aikuisen edestä.
Äiti ja lapset jätettiin siis keskusaukiolle syömään ja isäntä lähti etsimään yöpaikkaa. Sellainen löytyikin ihan aukion vierestä vanhasta kivitalosta. Ruoka sai verensokerin kohoamaan ja elämä hymyili leveästi. Minuun jos johonkin tehoaa mainoslause; "hyvä ruoka, parempi mieli". Matka epätoivon syövereistä ilon huipulle kestää joskus puolikkaan pizzan verran.
Jos Brasov oli oi oi, Sighisoara oli oi, oi ja voi. Vanhat kivitalot nojailemassa toinsiinsa kaikissa pastellin väreissä. Mukulakivikadut, jotka puikkelehtivat kaupungin muurien vierustaa, porteista toiselle puolelle ja takaisin. Tasatunnein kaikuivat kirkon kellot ja kaduilta ja kuppiloista kuului iloinen puheensorina. Idylliä häiritsi vain kaupungin sisään ajetut autot tien vierustoilla. Ne eivät kuuluneet kuvaan.
Vladin kotonakin käväisimme. Siellä toimi nykyään maailman hitaiten palvelua antava ravintola. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen vaihdoimme toiseen ravintolaan. Illan lopuksi nukutimme nuorison ja ihailimme isännän kanssa ikkunan alla avautuvaa maisemaa. Pistäydyimme sisäpihan kuppilassa. Kuuntelimme kirkon kellojen kuminaa ja onnittelimme itseämme ennakkoluulojemme voittamisesta.
Aamulla kiersimme kaiken uudelleen. Katsoimme talot toisessa valossa. Lapset saivat ostettua tuliaisensa ja äiti hellittyä katseellaan kaupunkia. Napattua vielä kuvat muistoksi.
Transylvania oli pitänyt meitä hyvänä. Kiitimme kohteliaasti ja jätimme sille hyvästit. Oli ilo jatkaa matkaa, vaikka samalla teki mieli vielä jäädä. Maramures oli edessä aukeavat suuri tuntematon, toistaiseksi. Tiesimme kyllä tulevamme pian tutuiksi emmekä huolestuneet.
Sitten saavuimme Vlad Tepesin kaupunkiin, Sighisoaraan. Se oli varsinainen pastelliunelma muurien suojassa, jonne moni muukin oli päättänyt tulla viikonloppua viettämään. Ei meinannut löytyä tilaa majataloissa ja nälkäkin alkoi vaivata. Sellaisissa tilanteissa tämän perheen äitiä helposti itkettää ja perheen pää saa toimia kahden aikuisen edestä.
Äiti ja lapset jätettiin siis keskusaukiolle syömään ja isäntä lähti etsimään yöpaikkaa. Sellainen löytyikin ihan aukion vierestä vanhasta kivitalosta. Ruoka sai verensokerin kohoamaan ja elämä hymyili leveästi. Minuun jos johonkin tehoaa mainoslause; "hyvä ruoka, parempi mieli". Matka epätoivon syövereistä ilon huipulle kestää joskus puolikkaan pizzan verran.
Jos Brasov oli oi oi, Sighisoara oli oi, oi ja voi. Vanhat kivitalot nojailemassa toinsiinsa kaikissa pastellin väreissä. Mukulakivikadut, jotka puikkelehtivat kaupungin muurien vierustaa, porteista toiselle puolelle ja takaisin. Tasatunnein kaikuivat kirkon kellot ja kaduilta ja kuppiloista kuului iloinen puheensorina. Idylliä häiritsi vain kaupungin sisään ajetut autot tien vierustoilla. Ne eivät kuuluneet kuvaan.
Aamulla kiersimme kaiken uudelleen. Katsoimme talot toisessa valossa. Lapset saivat ostettua tuliaisensa ja äiti hellittyä katseellaan kaupunkia. Napattua vielä kuvat muistoksi.
Transylvania oli pitänyt meitä hyvänä. Kiitimme kohteliaasti ja jätimme sille hyvästit. Oli ilo jatkaa matkaa, vaikka samalla teki mieli vielä jäädä. Maramures oli edessä aukeavat suuri tuntematon, toistaiseksi. Tiesimme kyllä tulevamme pian tutuiksi emmekä huolestuneet.
