Eilen oli sovittu tapaaminen Istiklalilla. Pinkaisin matkaan hyvällä mielellä, sillä aurinko helli Istanbulia toden teolla. Ei harmittanut vaikka myöhästyin Karaköyn lautasta ja jouduin kävelemään tapaamiseen Eminönüstä Galata-sillan kautta. Ohi odottavien pöytien, kuolleiden kalojen ja vieressä roikkuvien siimojen.
Liikunnan tähden olisi pitänyt kävellä mäki ylös, mutta sovitussa aikataulussa pysymisen vuoksi täytyi hypätä aikatunneliin. Istanbulin Tünel on maailman toisiksi vanhin metro, joka nousee Karaköystä Beyoğluun. Pituudeltaan matka on vain 573 metriä, mutta kun kyseessä on aikamoisen tiukka ylämäki, siihen käyttää mielellään kyseistä kulkuvälinettä. Karaköyn päässä on aika usein joku muusikko soittamassa. Tällä kertaa oli tarjolla haikeita haitarin säveliä.
Metron toisesta päästä alkaakin sitten jo Istiklal-katu. Täällä voi unohtaa yksin kulkemiset ja sukeltaa mukaan kadun jatkuvaan vilinään. Tällä kertaa en kävellyt pitkälle, vaan pujahdin määränpäähäni.
Tapaamisen jälkeen lenkkini jatkui. Pujahdin nopeasti pois Istiklalilta ja suuntasin hiljaisemmille kaduille. Kävelin ohi Cihangirin, jonka kadut vedättävät ikään kuin väkisin kohti rantaa. Talojen väleissä kulkivat raput, joita kuljin edestakaisin.
 |
Lopulta painovoima teki tehtävänsä. Valuin alaspäin ja kiinni salmen sineen. Ranta oli herännyt talviunestaan ja vetänyt puoleensa kaikenlaisia kevätpörriäisiä. Heitä istui rantakahviloissa, puiston penkeillä, maahan levitetyillä peitoilla ja rantavalleilla. Oli kuin kaupungista olisi lakannut kiire ja tilalle olisi tullut laiska joutilaisuus ja harras pysähtyneisyys. Kuka sitä nyt töitä tekee, kun voi nostaa kasvot kohti aurinkoa ja istua salmen rannassa juomassa teetä?
|
Palatsin vierustalla kukkivat narsissit. T-paidat olivat ilmestyneet katukuvaan. Yksi karvainen oli heittänyt talviturkkinsa ja kantoi tärkeän näköisenä simit-rinkeliään pussissa. Tuttu täti kutsui ilmiötä vale kesäksi ja kehoitti olemaan uskomatta sitä. Niinpä pidin takkini päällä, vaikka mieli olisi liittynyt hihattomiin. Paikallisten pukeutuminen meni laidasta toiseen; T-paidasta toppatakkiin ja karvahattuun.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tai jotakin pitää jättää seuraaviksikin päiviksi. Hyppäsin siis laivaan ja vaihdoin manteretta. Ulkokannella hytisytti, mutta sisäänkään ei malttanut mennä. Takaraivossa kai kummittelee takatalvet joten on otettava kevät irti siitä mistä sen milloinkin saa.
Tänään astutaan sitten saareen. Siihen viimeiseen, joka on vielä käymättä. Säätila näyttää pilvistä. Huomenna sataa ja lämpötilat tippuvat säätiedotuksen perusteella kymmenisen astetta. Paluu viileämpään kevääseen näyttää olevan katkera totuus. Tosin sekin on huomattu, että Istanbulin säätiedotukset muuttuvat monta kertaa jopa yhden päivän sisällä.
