Sitä pitää itsestäänselvänä, että juhlapäivinä elämä rauhoittuu. Töistä saa vapaata ja elinympäristö on juonessa mukana. Keväällä odotellaan pääsiäistä. Huilitaan hetki helatorstaina. Karataan muiden lailla rannoille juhannuksena. Sytytellään kynttilöitä haudalle pyhäinpäivänä. Istahdetaan itsenäisyyspäivänä telkkarin eteen katsomaan linnan pukuja. Valmistellaan ja huhkitaan, siivotaan ja tunnelmoidaan koko joulukuu. Lauletaan kauneimmat joululaulut ja vetäydytään rakkaiden pariin. Uutena vuotena palellaan pihalla ja pusutellaan rakettien paukkuessa klo. 00.00. Elämä rytmittyy mukavasti juhlien mukaan.
Sitten muutetaan muslimimaahan. Heitä ei kiinnosta pääsiäinen, ei helatorstai, ei juhannus, ei pyhäinpäivä eikä ainakaan itsenäisyyspäivä eikä joulu. Koulusta täytyy anoa lupaa, jos meinaa juhlia päivää enemmän pääsiäistä tai joulua. Antavat todennäköisesti lisätehtäviä, jos vallan koittaa lomalle jäädä. Helatorstain takia ei kehtaa edes lupia kysellä. Juhannusta voisi juhlia, sillä silloin on jo kesäloma. Mutta kun ei se tunnu yhtään miltään ilman koivuja, saunaa ja kokkoa. Jos omaan kotiin järjestääkin juhlan, naapurissa ihan varmasti imuroidaan tai pestään ikkunoita. Roskia haetaan ovelta entiseen malliin, naapurusto lähtee töihin ja juhlatunnelma voi olla melkoisen hakusessa.
Sen sijaan vapaata saa, kun on sokerijuhla paastokuukauden päättymisen kunniaksi tai kun juhlitaan uhrijuhlaa. Päivämäärät tosin muuttuvat joka vuosi islamilaisen kalenterin mukaan. Keväällä odotetaan lasten juhlaa tai nuorten- ja urheilun juhlaa. Elokuussa on vuorossa voiton päivä ja lokakuussa juhlitaan tasavallan päivää. Silloin naapurustossa nähdään valmistelun vaivaa, herkut ilmestyvät tavarataloihin. Kaduilla näkyy juhlapukuista kansaa ja ovelle ilmestyvät herkkuja pyytävät naapurin lapset. Mutta kun juhlat eivät ole omat, ei niihin liity itselle minkäänlaista juhlantuntua. Ne ovat vain vapaapäiviä vailla sisältöä.
Kahdentoista vuoden kokemuksella on omaa juhlakalenteriamme muokattu seuraavasti: Jätämme suosiolla juhlimatta loppiaisen, helatorstain ja juhannuksen. Jos muistetaan, mainitaan ne jossakin yhteydessä tai yhdistetään esim. loppiainen joulun kanssa. Pääsiäisestä ja joulusta ei tingitä. Rakennetaan kotiin juhla, vaikka ympäristö ei juhlan päälle ymmärräkään. Itsenäisyyspäiväksi on omat traditiot ja niistäkään ei tingitä. (Juhlastamme voit lukea
täältä.) Ja laskiaispullia täytyy saada joka vuosi. Sekä tiistaina että sunnuntaina.
Sitten omitaan ja yhdistellään juhlia oman maun mukaan. Turkkilainen lasten juhla on kuin koulun kevätjuhla. Se siis otetaan. Silloin istutaan koululla katsomassa esityksiä ja ollaan ylpeitä omista mussukoista. Skipataan se nuorten- ja urheilun juhla sekä valloituksen päivä, islamilaisista juhlista puhumattakaan. Yhdistetään koululaisten toiveesta Halloween ja pyhäinpäivä. Painottaen sitä pyhäinpäivää, mutta antaen lapsille lupa kummitusjuhiinsa. Tasavallan juhlalle kehitetään oma vuosittainen traditio. Silloin keitetään kahvit ja kuumat kaakaot. Kävellään läheiselle näköalakukkulalle eväät repussa ja ihaillaan turkkilaisten kanssa upeista upeimmat ilotulitukset. Niitä kun ei sitten uutena vuotena ole näissä maisemissa tarjolla.
ps. Tämän postauksen kuvat ovat eilisillalta. Turkin tasavalta täytti 89. vuotta! Perinteisiimme kuuluu palella lähikukkulalla, mutta eilen se perinnne katkesi. Lämmintä oli pitkälle yli 20 astetta ja pojat puistossa shortseissa. Väkeä oli kuin Vilkkilässä kissoja ja ilotulitus aivan käsittämättömän hieno! Onnittelut rakkaaksi tulleelle Turkin tasavallalle!
