Siinä missä koko muu Kroatia tuntui hautautuvan turistilaumojen alle, Zagrebissa saattoi jo kysyä: "Missä kaikki ovat?" Aikamme kuljettuamme tyhjillä kaduilla, päädyimme kirkkoon. Siellä olivat penkit täyttyneet ja väki veisasi sydämen kyllyydestä. Zagrebilaiset viettävät siis perjantainsa kirkoissa. Eikä turistit ole vielä kaupunkia löytäneet? Tai ainakaan eivät ole halunneet Zagrebiin kesällä?
Zagrebin erityisyys taisi olla juuri se turistivapaus. Aavistus siitä mitä Kroatia voisi oikeasti olla.
Jumalanpalveluksen loputtua väki virtasi kaduille. Aivan kuin sanattomasta sopimuksesta ilmestyivät katujen kulmiin elävät patsaat. Ravintolat rupesivat täyttymään ja elämä palasi Zagrebiin. Me kuljimme muiden mukana siiheksi kunnes nälkä ajoi meidät pöytään. Jos teistä tuntuu, että lomiimme kuuluu kiinteästi pizza, niin olette oikeassa. En tiedä mitään parempaa ruokaa helteisen päivän päätteeksi. Pizzakiintiömme on myös lomalle mennessä aina todella vajaa, sillä Istanbulista eikä koko Turkista saa sellaista kunnollista italialaistyyppistä pizzaa. (Tai jos joku Istanbullu tietää toisin, kertokoon meille kiireesti!)
Matkaoppaan mukaan Zagrebista kuuluisi ostaa kengät ja kravatti. Jälkimmäinen on zagrebilainen keksintö ja esimmäiset ilmeisesti vain erityisen halpoja. Emme ehtineet ostamaan kumpaakaan. Ostosten sijasta löntystimme vatsat pinkeinä pimenevässä illassa. Pysähtyen kuuntelemaan aukion reunaan bändejä ennen paluuta hotellille.
Zagrebin erityisyys taisi olla juuri se turistivapaus. Aavistus siitä mitä Kroatia voisi oikeasti olla.
