"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste armenialainen hautausmaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste armenialainen hautausmaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

460. tarina (Kuuma peruna ja löytö metsä)

Miehen toimiston läheltä löytyy tämä portti, josta voi puikahtaa armenialaiselle hautausmaalle. Viihdyn siellä kävelemässä ja tutkimassa hautakiviä. Tämä hautausmaa on kovin pieni, mutta sillä on portin vuosilukujen mukaan pitkä historia. Aivan kuten armenialaisilla on pitkä historiansa Turkissa.

Turkin perustuslaissa määritellään turkkilaiseksi jokainen, joka on sitoutunut Turkin valtioon kansalaisuuden siteen kautta. Näin ollen termi turkkilainen ei kerro henkilön etnisestä taustasta. Enemmistö Turkin yli 72 miljoonaisesta väestöstä on etnisiä turkkilaisia. Muita etnisiä ryhmiä maassa on mm. kurdit, tserkessit, romanit, arabit ja kolme virallisesti tunnustettua vähemmistöä eli kreikkalaiset, juutalaiset ja armenialaiset. Luotettavaa tietoa maan etnisestä jakaumasta ei ole, sillä Turkin väestönlaskennoissa ei luokitella ihmisiä etnisyyden mukaan.





Armenialaiset ovat sulautuneet ottomaanien yhteiskuntaan jo keskiajalta lähtien. Suurissa kaupungeissa, kuten istanbulissa, armenialaiset nousivat vaurauteen ja saavuttivat vaikutusvaltaisia asemia. He omistivat kiinteistöjä ja yrityksiä. Idässä kristittyjä armenialaisia sen sijaan kohdeltiin toisen luokan kansalaisina. 

Ensimmäisen maailmansodan tapahtumat ovat Turkissa edelleen kuuma peruna ja hyssytelty puheenaihe. Virallisesti turkkilaiset kieltävät armenialaisten kansanmurhan, mikä aiheuttaa kitkaa Turkin ja Armenian suhteisiin sekä leimaa Turkin kansainvälistä uskottavuutta. Aihe nostaa päätään säännöllisin väliajoin, mutta ratkaisua ei asiaan näytä löytyvän. Ainakaan vielä?







Jätin taakseni ruusut, hautakivet ja ylösnousemustoivoa julistavat ristit. Palasin nykyturkkilaisten pariin uusille kaduille. Muutaman mutkan takana minua odottikin iloinen yllätys, metsäinen puisto, jossa en ollut aiemmin käynyt. Sain taas hetkeksi unohtaa suurkaupungin hälyn, ihmismassat ja liikenteen pauhun. Täällä linnut lauloivat, heinikossa sirisi ja muurahaiset olivat työnsä touhussa. Vain silloin tällöin tuli vastaan muutama yksittäinen lenkkeilijä, suurimmaksi osaksi omistin metsän ihan itselleni.









Tänne minä kyllä vien naiset kävelylle, kunhan seuraavan kerran yhdessä ulos lähdetään. Portin vieressä oleva kyltti kertoi paikan olevan Opettajien talo ja Kulttuurikeskus, jossa olisi joka aamu tarjolla aamupalaa puutarhassa. Viikonloppuna ihan seisovasta pöydästä...