Tätä kirjoittaessani Istanbulin peittää sakea sumu. Takana on hauska ilta ja siitä johtuen niukasti nukuttu yö. Koko viikko on ollut tarkoin aikataulutettu ja viikonloppukin näyttää sujuvan samaan tahtiin. Kohta lähden viemään esikoisen ystävää lentokentälle. Tuntuu, että tyttöjäkään ei ole ehtinyt melkein näkemään koko viikkoon. Mukavaa on kuulema ollut ja rahat mennyt. Tähän päivään voi yrittää tankata energiaa kahvista ja näistä tiistain basaarikuvista. Silloin ei ollut sumua, vaan aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötilat nousivat 27 asteeseen. Pysähdyimme kauppareissulla ostamaan vihannekset tiistaibasaarilta. Tai minä pysähdyin. Esikoisen ja ystävänsä kasseista löytyi jotakin ihan muuta kuin sipulia, artisokkaa ja mansikkaa.
Basaarin vihannekset ovat niin paljon paremmat kuin marketin. Mietin joka kerta, että miksi en aina tee vihannesostoksia basaareilta, vaikka minulla olisi siihen mahdollisuus suhteellisen pienellä vaivalla? Puuttuu vain basaarikärri, joka tekisi kantamisen aikalailla helpommaksi. Täällä nimittäin nälkä kasvaa syödessä. Jos vielä nippu semizotua ja kilo sitruunoita. Välillä olisi tarjolla huikopalaa väsyneille ostostensa raahaajille. Tässä alakuvassa oli mm. naisten börekkipiste.
Vihanneskasojen keskellä sisäinen wannabe puutarhurinikin nostaa päätään. Omasta kasvimaasta on tehty suunnitelma, mietitty miltä se näyttää ja kuinka se toteutetaan. Olen selvitellyt viherlaatikoiden hintoja ja kokoja. Niiden alla käytettävää materiaalia ja sijoittelua. Mutta mitä siellä kasvatetaan? Mansikoita nyt ainakin ja herneitä, lasten tähden. Uusia perunoita täytyy tietenkin saada omasta maasta ja sipulia. Munakoisoja tahdon ainakin yrittää. Tomaatteja myös, ihan jo sen huumaavan tuoksun tähden. Täksi kesäksi en taida vielä ehtiä, mutta ehkä sitten ensi vuonna.
Näillä eväillä tähän päivään.
