Ystäväperheen nuorimmalla tyttärellä olisi varmasti kielipäätä. Hän poimii suomalaisia sanoja ja sanontoja tuosta vain ja käyttelee niitä sujuvasti oikeissa kohdissa. Jo muutaman vuoden ajan hänen suustaan on kuulunut vaikkapa lause: "Minä olen mannekiini." Tähän tartuttiin viimeisenä aamuna ja mies nappasi tämän vuoden Peshtera-koruista kuvat mannekiinimme avustuksella. En laita koruja ainakaan vielä tänne myyntiin, mutta jos jos jossakin tulee tällaisia koruja eteen, niin osaatte sitten yhdistää.
Selvisimme lähtösurulta, sillä ystävät ovat tulossa viikon päästä kanssamme leirille. Näin ollen jätimme jäähyväisiä ihmisten sijaan vain tutuille paikoille ja teille. Siinä kauneimmassa mutkassa piti ihan pysähtyä ja seisoa hetki auton vieressä hellimässä tätä näkymää vielä kerran. Kamera nyt ei kerro taaskaan mitään siitä, miltä siinä näyttää. Kun ojanpientareet kukkii punaisena, pellolla vilja lainehtii ja takaa nousevat vuoret.
Jää hyvästi Bulgaria, sinä ihana maa ja ystävieni koti. Toivottavasti pääset jaloillesi ja tarjoat vielä työtä omillesi. Kaunis maa olkoon myös antelias ja lempeä maa sen asukkaille.
ps. Bloggeri ei taaskaan näytä teille päivityksiäni. En tiedä miksi se koko ajan sensuroi minua? Tätä ennen siis on postaus Plovdivista.





















































