447. tarina (Seuraavaksi pakataan kassit)

Kuopuksella oli viikonloppuna juhlaputki. Ystäväperheen siskokset viettivät juhlia peräkkäisinä päivinä. Lauantaina sain hoitaa viemisen, toinen ystäväperhe kävi hakemassa. Eilen sen sijaan piti odotella parin tunnin ajan alueella, sillä edestakaisin ajaminen ei ollut matkan pituuden tähden järkevää. Lähdin siis kävelylle ja sain toisen alueella asuvan suomalaisrouvan oppaaksi.

Tämä asuinalue on aika uutta ja sen tähden siellä on vielä paikoitellen kovin vihreää. Ainakin tämä kävelypolkumme kulki metsien ja niittyjen vierestä. Alkukevään värit ovat heleät ja aurinkokaan ei vielä liian kuumasti porottanut niskaa. Oli siis perin virkistävä lenkki, jonka varrella sai välillä unohtaa edes olevansa kaupungissa.

Lämmin päivä oli houkutellut turkkilaisia piknikille. Piknik seurueita löytyi sieltä ja täältä. Oli yksinäisyyteen vetäytyneitä perheitä ja sitten tämä paikallisempi versio, eli vieri viereen ahtautuneita seurueita ystäväni lähipuistossa. 

"Abla, ota kuva," pyysivät pojat ja ablahan otti.

Kotimatkalla kiersin takatien kautta. Siellä on tekojärvi, jonka edustalla seisoi kyltti: "Järvelle meno ja Piknikin pitäminen on KIELLETTY." Piti oikein pysähtyä kuvaamaan, kun niin huvitti tuo kansalaistottelemattomuus. Tien vierustat olivat autoja täynnä ja järven reunustat täynnä kalastajia ja piknikkiä pitäviä seurueita. Grillit kärysivät ja pelejä pelailtiin. Vilkutettiin myös iloisesti kuvaavalle ulkomaalaiselle. "Tule tänne, otatko teetä?" 

Eilen illalla sain omani takaisin. Laukut pursusivat leipää, makkaraa, sinappia, juustoa, karkkeja jne. Nyt ei ainakaan nähdä nälkää:). Aamulenkin jälkeen oli sitten aika testata parveke tositoimissa. Hyvin toimi ja Pepikin se siellä esitteli kotiaan lehden sivuilla:).

Seuraavaksi pakataan kassit. Sinne sujahtaa matkalukemiseksi tämä Reeta Paakkisen kirja Kotona Istanbulissa. Tosin nämä matkat ovat yleensä niin intensiivisiä, että kirjan lukeminen taitaa lopulta tapahtua täällä kotona Istanbulissa? Peshteralaiset ovat siis uurastaneet ahkerasti ja korut ovat valmiit. On aika käydä ne hakemassa ja pistää myyntiin. 

Palataan asiaan, kun olen taas blogistanian ulottuvissa! Vielä on myös aikaa äänestää blogiani TÄÄLLÄ! Aikaisemman kierroksen äänesi ei siis ole enää voimassa, joten käythän äänestämässä uudelleen tälläkin kierroksella?!? Kiitos kaikille teille, jotka olette äänestäneet tähän mennessä! Voitto ei todellakaan ole varmaa, joten jokaista ääntä tarvitaan.

Mukavaa viikkoa teille kaikille!

446. tarina (Ja valmista tuli)

Perjantai iltasella saavuin reissuiltani kotia ja sipaisin kalusteisiin toisen kerroksen maalia. Hämärä jo hiipi Istanbulin iltaan ja rukouskutsu ilmoitti auringon olevan laskussa. Siinäkin valossa näki, että kaikki ei nyt ole ihan justiinsa, mutta tässä tapauksessa melkeinkin riitti:).

Lauantaina pistettiin kuopuksen kanssa tomaatit tulolle. Olemme hieman myöhässä tämän askareen kanssa, mutta uskomme Turkin auringon voimauttavaan vaikutukseen. Kuopus lupasi hoivata ainakin omaa tomaattiaan, joten josko ne sieltä vielä punastelevat iloksemme loppukesästä?

Pieni remonttipakolainen on saanut väliaikaissuojan yläkerran parvekkeelta:).

Lauantaina oli kuopusta kuljetettava synttäreille ja poikia kaverikylään. Esikoisen kanssa humputeltiin IKEAssa ja rautakaupassa. Pääsin siis pöytäni kimppuun vasta iltasella ja selkä vääränä liimailin "mosaiikkejani" paikoilleen. Viimeisiä latoessani oli jo melkoisen hämärää, joten aamulla ilo oli suuri, kun en huomannut mitään isompia virheitä ja liima oli tehnyt tehtävänsä. Ei kun saumausaineet kehiin.

Saumausaineen kuivuessa oli aikaa hankkia se viimeinen silaus. Hurautettiin siis tänään kuopuksen kanssa puutarhalle etsimään parvekkeelle kukkia. Päivän sana oli valkoinen. Vain sen värisiä kukkia kelpuutettiin tälle uudelle kesäkeitaallemme. 

Sitten vielä kiillotus, somistus ja valmista tuli. Parvekkeellamme näytti hetki sitten tältä: 

Mies on lentämässä jossakin välillä Helsinki- Istanbul. Anopin mukaan ylikiloisten kassien kanssa. Huomenaamulla siis testataan, että kuinka parveke toimii tosi toimissa. 

445. tarina (Keskeneräistä)

Tiedän. Keskeneräistä työtä ei pitäisi koskaan arvostella, eikä myöskään esitellä, mutta en nyt malta olla näyttämättä sitä siitä huolimatta. Mies kun on mennyt Suomeen ja silloin minulla yleensä helpommin naksahtaa joku projekti päälle. Johtuu kai pitkistä yksinäisistä illoista ja näyttämisen halusta? Tämä projekti tosin alkoi jo hänen lähtöä edeltävinä päivinä.

Meidän alakerran parveke on ihan hirveä. Vuokraisäntä ei halunnut vaihtaa sen kamalaa lattiaa, joten se jäi tuollaiseksi. Alakerran parvekkeelle tungettiin vanha keittiönpöytä, joka ei mahtunut tämän asunnon keittiöön. Se ei ole tarkoitettu ulkokäyttöön, joten näiden kuluneiden vuosien aikana se on vettynyt, haalistunut auringossa, ollut kanin kiipeilyteline ja hampaiden teroituskohde ja lopulta viime talvena remonttimiehet sotkivat sen laastiin ja maaliin tehdessään talon ulkovuorausta. 

Parvekkeelle kertyy kaikenlaista rojua säilöön. Nyt siellä oli yksi tuuletin, kasa ruukkuja, pari pussia multaa, kellarista tuotu kenkäpussi, tikkaat ja Helmin häkki. Pehmusteet on aikansa eläneet. Ei siis millään lailla mikään kutsuva keidas. Ei tosiaan. Viime kesän parveke oli Helmin valtakunta ja siihen loppui meidän aamukahvittelutkin parvekkeella. Papanat jalkojen alla ei ainakaan parantanut parvekkeen viihtyvyyttä. Pupu tosin oli onnellinen omasta tilastaan?

Olen pitkään halunnut kokeilla mosaiikkitöiden tekoa ja siksi päätin kunnostaa parvekkeen kaluston ja ottaa parvekkeen taas meidän perheen haltuun. Koska pöytäryhmä oli niin kamala, päättelin, että ei se ainakaan voi pahemmaksi mennä meikäläisen harjoittelukappaleena. Ostin siis paketillisen laattoja "mosaiikeiksi" ja rupesin suunnittelemaan. 

Assistentti tutkii; Mitä tämä nyt on olevinaan. Kuka tällaista muutosta muka kaipaa?

Lapsityövoima otettiin myös käyttöön ja ryhdyttiin hiomaan. Poikia hiominen jaksoi kiinnostaa ehkä noin 15 minuuttia ja äiti sai hoitaa homman loppuun. Kuopus jaksoi leikata uskollisesti laatan palojan irti toisistaan ja minä mietin, että millainen tästä nyt sitten tuleekaan? Mieskin lähti vaimon hömpötyksiin sen verran mukaan, että pakkeloi enimmät reiät ja kolhut piiloon. 

Tänään olen sitten pistänyt sudin heilumaan ja kalusto on saanut ensimmäiset maalikerroksensa. En ole mikään mestarimaalari, enkä tunnettu pikkutarkasta viimeistelystä, mutta jo tämän perusteella muutos on huikea. Huomenna lisää maalia ja lauantaina pääsen mosaiikkeja asettelemaan. Sunnuntaina parveke on toivottavasti valmis ja pääsee taas käyttöön. Silloin saan myös miehen takaisin. Ja miehen kassissa on paras saapua  ruisleipää ja Oltermannia, joita voi tässä pöydän ääressä nakertaa?

Juu. Tukka on maalissa ja koko nainen. Mutta kun ei malta odottaa. Valmista olisi saatava nopeasti. Mieluiten vaikka nyt ja heti. Huomenna vaan tuo työ sotkee harrastuksia. Olen lähdössä aamulla kierrättämään erästä ryhmää Eyüpiin ja sieltä patriarkaattiin. Sen vuoksi tämäkin postaus tulee jo nyt. Keskeneräisenä, mutta täynnä intoa.

ps. Tuunaajan (inhoan tuota sanaa) kuvasi mies ja maalarin kuvasi kuopus. 

444. tarina (Oma Vappumarssi)

Samassa taloyhtiössä meidän kanssamme asuu lastemme suomiope perheineen. Elämät kulkevat aikalailla omia latujaan, mutta joskus ne voi yhdistää samansuuntaisiksi. Niinpä eilen miehet ja lapset pistivät pihalla nelkki-pelit pystyyn ja minä, ope ja esikoinen lähdettiin omalle Vappumarssille.

Vappusäät olivat kovin suotuisat, joten hyvä oli marssijan marssia. Peräkanaa ja vieretysten. Ylös ja alas, sekä pusikkojen poikki. Kuljimme aikaisemmin koluamiani polkuja pitkin, mutta tuolla rauniolla kävin nyt ensimmäistä kertaa. Aiemmin olin katsellut sitä kaukaa, mutta lähes aina sen edustalla parveili epäämääräisen näköinen miesjoukko, joten en ollut viitsinyt tuppautua seuraan. Nyt saimme pitää paikan itsellämme ja miettiä, että mikähän se tässäkin oli aikaisemmin seissyt?

Niin ja tuo vaaleanpunainen talo kummittelee mielessäni, ensi kerralla meinasin kyllä käydä ainakin siellä pihalla kääntymässä...

Rannassa pidettiin juomatauko. Tuumittiin, että maailman rentouttavimpien äänten listalle pääsisi ehdottomasti laineen lyönti rantahiekalle. Siinä oli mukava nostaa nokka aurinkoa kohden, avata korvat ja antaa veden virvoittaa kävelijää. Viereisellä terassilla istuivat lepopäivän viettäjät ja kalat narrasivat kalastajia. Ainakin saaliin vähäisyydestä päätellen.

Kotona otettiin menetetyt kalorit takaisin ja syötiin munkkeja. Simaa en ole tehnyt enää vuosiin, sillä meillä sitä ei juo muut kun minä. Ja minunkaan ei pitäisi, mikäli meinaan kesään mennessä oikeasti hävittää tuon vappupallon puseroni alta. Tiukassa näkyy olevan, mutta periksi ei anneta?

Tänään mies lensi Suomeen ja meidän pitäisi lasten kanssa pärjätä loppuviikko keskenämme. Tuliaistoiveet on vahvasti mielessä. Lasten listalla oli ainakin täytelakuja ja Susuja. Äidin listalla Turun sinappia, makkaraa ja Oltermannia.