526. tarina (Haisevaa rappukäytävää lukuunottamatta)

Liettua ylettää historian viittansa myös Puolan Lubliniin. Tai Puola Liettuan, kummin se nyt oikeasti meni. Liivinmaan sodan ensimmäisen vaiheen päätyttyä Puolan vaatimukset Liettuaa kohtaan voimistuivat ja se halusi sitoa Liettuan kiinteämmin Puolan yhteyteen. Liettualla ei ollut tähän halua, mutta sota Moskovaa vastaan nieli maan varoja ja voimia ja se joutui lopulta pyytämään tukea Puolasta. Tästä lähti neuvottelu-sarja, jonka johdosta Lublinissa solmittiin 1.7 1569 unionisopimus. Sen mukaan nämä kaksi kansakuntaa muodostava yhteisen valtion, mutta molemmat säilyttävät autonomian ja oman hallitsijansa.

Nykyään molemmat maat ovat taas omillaan ja me saavuimme Puolan Lubliniin toisena kotimatka päivänä. Kaupunki oli kaunis ja huoneistomme kerrassaan suloinen haisevaa rappukäytävää lukuunottamatta. Ikkunasta näkyi katetraali, jonka pihalle uskallettiin autokin jättää. En tiedä Puolan turvallisuustilannetta nykyään, mutta vuosia aikaisemmin meitä peloteltiin Puolan autovarkauksilla, joten olemme siellä aina hieman varpaillamme auton kanssa. Siksi jokainen jälleennäkeminen uskollisen ratsumme kanssa on aina iloinen.

lllan ohjelmaksi riitti kuljeskelu kaduilla. Lublinissa oli ilmeisesti menossa jotkut erityiset päivät, kun näitä vanhoihin asuihin pukeutuneita ihmisiä putkahteli esiin tuon tuosta.

Huoneistoon ei kuulunut aamupala, joten aamulla käveltiin kaupungille kahvilaan. Lasten riemuksi siellä oli tarjolla lettuja makeina ja suolaisina versioina. Niillähän se oli hyvä aloitella päivää. Meidän aamupalan aikana oli kaduille ilmestynyt markkinat. Kojuja oli pitkin poikin vanhankaupungin katuja, joten lähdimme onnelliselle kierrokselle, jonka johdosta minusta tuli ikonin omistaja. Paljon muutakin mielenkiintoista olisi ollut tarjolla. Puolalaiset ovat eteviä mm. puukaiverruksissa.

Lublin sijaitsee Itä-Puolassa ja ajatuksissamme oli päästä ajoissa Lviviin. No, tehän muistattekin mitä sinä kamalana päivänä sitten tapahtui...

525. tarina (Mutkaton ja hienostelematon)

Aloitan paluumatkan sieltä mihin menomatkalla lopetin, eli Liettuasta. Oikeasti välissä olisi ollut vielä Latvia ja Viro, Viro ja Latvia, mutta ne menivät sellaisella vauhdilla, että ei tullut liikoja kuvailtua. Mennessä olimme Tallinnassa yön ja ajoimme auton päivälauttaan. Takaisin tullessa otettiin aamulautta ja huristettiin yöksi suoraan Liettuan Kaunasiin.

Liettualaiset ovat selvästikin vaihtelunhaluinen kansa, sillä myös Kaunas on ollut aikoinaan Liettuan pääkaupunki. Nykyään se on noin 400 000 asukkaan kompakti kaupunki. Hotellimme sijaitsi lähellä Vanhaa kaupunkia, kivassa puutalokorttelissa. Huoneisto oli erittäin mukava ja sieltä oli kaunis näköala kattojen ylle. Tuloiltana tihkutti sadetta, joten autoilimme vanhaan kaupunkiin syömään.  Paluumatkalta löytyi ihka aito Prisma, josta lapset kävi ostamassa iltaherkkuja hotellille. Ihan oli kuulema ollut kuin Kotkan Prisma. (Jos tämä ei tunnu teistä kovinkaan ihmeelliselle, niin täytyy kertoa, että yksi meidän Suomen reissujen kohokohtia on ne, kun pääsemme Kotkan Prismaan. Lapset karkkihyllyille ja äiti juustohyllyille:).)

Aamulla aurinko paistoi ja antoi kirkkaamman kuvan Kaunasista. Tiesittekin jo, että olen heikkona noihin vanhoihin puutaloihin ja niitä Itä-Eurooppa on tarjonnut runsaasti. Paljon on samaa, mutta silti jokaisessa maassa on omanlaisensa tyyli tässä puurakentamisessakin. Näitä katuja kiertelin sillä välillä, kun perhe lopetteli aamupalaa ja pakkautui autoon valmiina jatkamaan matkaa.

Terhi sen tuolla edellisen postauksen kommenttilootassa sanoi. Liettua on sympaattinen. Se on jotenkin sellainen mutkaton ja hienostelematon, mutta kovin viehättävä omalla arkisella tavallaan. Olenkin ajatellut, että kun asetumme Suomeen, voisi kesälomamatkat ulottua Itämeren rannikolle, sillä minulta on näkemättä Viron, Latvian ja Liettua rannikot. Niin ja Puolan.

524.tarina (Sattui kerran Liettuassa)

Kauan kauan sitten, kun Liettuassa asui suurherttua nimeltä Kestutis ja maan pääkaupunkin nimi oli Trakai, aloitettiin linnan rakannustyöt Galve-järven pieneen saareen. Linnaan rakennettiin kuusi kerrosta ja se kohosi 35 metrin korkeuteen. Kestutis ei ehtinyt punatiilisestä linnastaan nauttimaan, mutta isänsä kuoleman jälkeen linnan rakennustöitä jatkoi hänen poikansa Vytautas Suuri. Vytautas oli Liettuan suuriruhtinas vuosina 1392-1430 ja Liettuassa hänet nähdään edelleenkin kansallissankarina. Silloin maan rajat ulottuivat vielä Itämereltä aina Mustallemerelle saakka. 

Vuoden 1390 loppupuolella Vytautas teki merkilliset kaupat ja osti noin 380 karaiimiperhettä Krimiltä ja toi heidät asumaan Trakaihin henkivartioinaan. Karaiimit saivat nauttia Liettuassa etuoikeuksia ja aina 1800-luvun puolivälille heillä oli itsehallinto. Uskonnoltaan nämä karaiimit olivat juutalaisia, jotka hyväksyivät pyhäksi kirjakseen ainoastaan heprealaisen Raamatun (meidän Vanha Testamentti), mutta hylkäsivät muiden juutalaisten suullisen lain.

Kaikkea sitä oppii, kun matkustaa. Täytyy tunnustaa, että en tiennyt mitään Liettuan herttuoista, saati sitten Karaiimeista ennen matkustamistani Trakaihin. Mutta nyt tiedän ja jotenkin se hymyilyttää. Etenkin kun nykypäivän Trakai on noin 5400 asukkaan suloinen puutalokylä, jonka edustalla nousee edelleen se Kestutisin ja Vytaunaksen linna. Ja jossakin kylän kaduilla asustelee edelleen 60 karaiimiperhettä, muistona Liettuan suurherttuan ostoksista.

Ja se linna. 1400-luvulla esilinnan muureja vahvistettiin 2,5 metrisiksi ja korotettiin entisestään. Muurit saivat myös ampumatasanteensa ja esilinnan nurkkiin rakennettin kolme suurikokoista puolustustornia. Mistä uhka mahtoikaan tulla, jos maa ylti mereltä merelle ja Trakai seisoi siellä keskellä mannerta, järven rannalla? En ymmärrä. Vasta Tannenbergin taistelun jälkeen vuonna 1410 liettualaisten mielestä linna menetti sotilaallisen merkityksensä. Tämän jälkeen se saikin toimia asuinlinnana, myöhemmin se toimi kesäasuntona ja vankilanakin, kunnes 1600-luvulla se vaurioitui sodassa ja hylättiin pariksisadaksi vuodeksi. 1900-luvulla ryhdyttiin taas kunnostustöihin ja palautettiin linna 1400-luvun tyyliinsä. Meille linnan ovet ei kyllä auenneet, sillä olimme liikkeellä aukioloaikojen jälkeen.

Trakai jäi kyllä mieleen muistakin syistä, kun karaiimeista ja herttuoista linnoineen. Olin näet varannut meille mökin järven toiselta puolen ja se sattui sijaitsemaan liettualais-englantilaisen pariskunnan pihalla. Herrasväki oli tavannut toisensa internetissä samanlaisten koiriensa vuoksi. Näin mies ja koira saapuivat Liettuaan ja asettuivat asumaan yhteen naisen ja koiran kanssa. Koirat vaan eivät voineet sietää toisiaan ja niinpä mies koirineen asuu pihalla sijaitsevassa mökissä ja nainen koirineen talossa. Me taas asettauduimme pihaan valmistuneeseen mökkiin ja saimme luvan pistää pihasaunan lämpenemään. Miehen lämmittäessä saunaa, kävelin pitkin mökkiteitä ja huokailin syvään. Liettuassa tuntui yhtäaikaa niin kotoiselle, mutta kuitenkin sopivasti myös vieraalle. Ja illan kesäaurinko helli ulkosuomalaista, joka odotti iltasaunaa ja vilvoittelua pihalla.

Aamulla pakattiin autoa ja isäntämme järjesti lapsille ohjelmaa. Pihaan oli kuulema piiloutunut kirjava Magic Egg, jonka löytäjä saisi pitää. Sitä etsittiin kilvan puupinojen takaa ja kukkapuskista. Kuopus oli se onnellinen, joka munan lopulta löysi. Hyvästelimme hauskan isäntäväen ja ikkunasta huiskutettiin miehelle, naiselle ja koirille.

Muutaman kymmenen metrin ajon jälkeen alkoi autoon ilmaantua löyhkä. Kuopus oli istunut Magic Eggin päälle ja sieltä löytyi sellainen haiseva yllätys, että ikkunat auki ja tyttö korokkeineen pihalle. Kaavittiin enimmät munan sisällöt tien viereen, pyyhittiin kosteuspyykeillä mikä pystyttiin. Sullottiin korokkeen päällinen, päällä olleet housut, pehmopossu ja kaikki muu mihin muna oli osunut, muovipussiin ja pussi tiukasti kiinni. Koko päivä pestiin käsiä desinfiointiaineella, saippualla jne, mutta haju säilyi sitkeänä muistona Liettuasta. Mummolassa possukin sai aika monta pyykkikierrosta koneessa ja lopulta vielä hajuvettä päälleen, että Magic Eggin muisto saatiin lopulta häviämään. Nauratti silti, jopa silloin, kun haju oli päällä pahimmillaan. "Varsinainen Magic Egg."

Joko riittää, vai kerronko vielä senkin, että Trakaista lähtiessä emme löytäneet huoltoasemaa ja meiltä loppui diesel...