"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

387. tarina (Lasten Istanbul - museoon)

Istanbul on pullollaan museoita! Museoita löytyy lähes aiheesta kuin aiheesta. Lastenkin kanssa olemme Istanbulin museoita kiertäneet ja huomanneet, että toiset museot jaksavat pitää lapsen kiinnostuksen yllä, toiset sitten ei niinkään. Rahmi M Koç Museota mainostetaan nimenomaan lapsiystävällisenä museona, joten sinne lähdettiin jonakin myrskyisenä päivänä. Vuosia on selvästi tästä reissusta vierähtänyt, kun kuopus on vielä tuollainen ihana palloposki.

Meiltä museoon meno sujui mukavimmin lautalla. Otimme siis bussin Üsküdariin, josta hyppäsimme Kultaisen sarven lauttaan. Tämä lautta ajaa ensin Eminönüün ja lähtee sitten pujottelemaan pitkin Kultaisen sarven pikkusatamia. Itse lauttamatka on jo lapsista kiva retki. Sieltä vaan ostamaan kahvia ja jotakin pientä herkkua lapsille ja ihailemaan maisemia. Kun saavutaan Hasköyn satamaan, ollaan jo ihan museon seinämässä kiinni.






Museo on suuri ja se muodostuu useammasta eri rakennuksesta tai alueesta. Plussaa se saa siitä, että tässä museossa ei tarvitse vain katsoa, vaan pääsee myös kokeilemaan ja kurkkimaan sisälle. Tässä ensimmäisessä kuvasarjassa oli mm. huone, jossa oli havainnollistettu kodinkoneiden toimintaa korvaamalla vaikkapa kansi lasilla. Olihan se nyt hauskaa katsoa tiskikonetta työssään. Pojista oli mielenkiintoista nähdä tietokoneiden kehitys. Ja jokainen meistä hyppeli mielellään rautatievaunuissa, busseissa, lentokoneissa jne.










Perheen aikuisväestöä kiinnosti myös iso Herra Koçin maailmanympäripurjehdus, josta oli tuotu esille  asioita ja kuvia ympäri maailmaa. Tämä Koçin suku on siis yksi Turkin rikkaimpia sukuja. Perhe on kerännyt omaisuutensa yrityksillä ja omistaa nykyään yritysten lisäksi kouluja, museoita jne. Meille Suomalaisille Koçin suku on erityinen, sillä Mustafa V. Koç on Suomen kunniakonsuli täällä Turkissa ja hän järjestää vuosittain meille mm. itsenäisyyspäivän kekkerit. 


Museon pihalla on myös sukellusvene, jota esittelee eläkkeellä oleva armeijan setä.  Setä on itse aikoinaan ollut ohjaamassa tätä kyseistä alusta. Sukellusveneeseen oli ikäraja, joten isommat lapset vierailivat siellä isänsä kanssa minun viihdyttäessä pikkuväkeä pihalla.






Tätä ja paljon paljon muuta piti museo sisällään. Joku osasto taisi jäädä meiltä kokonaan näkemättäkin, sillä lopulta tuli kamala nälkä emmekä löytäneet museosta kunnon ravintolaa. Kahviloita siellä kyllä oli, mutta ravintola oli sillä kertaa jostakin syystä kiinni.  Lasten mielenkiintokin alkoi loppua kohden herpaantua, joten oli aikakin vaihtaa taas maisemaa. Siispä ruokaa jossakin lähistön ravintolassa ja sitten hyppy laivaan ja paluumatkalle.





Seuraavaksi vielä toinen lempimuseomme ja sitten toisenlaisiin lapsiystävällisiin kohteisiin.

17 kommenttia :

Mari Jalava kirjoitti...

Vau, tuonne minäkin haluan. En ole koskaan Istanbulissa kyllä käynyt. Museo vaikuttaa loistavalta. Itsekin olen viime päivinä muistellut museokäyntejä lasten kanssa.

Allu kirjoitti...

Kiitos museokierroksesta, ei edes tarvinnut lähteä itse ulos tuonne sateeseen.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Kiitos mukavasta museokierroksesta kanssanne. En ole Turkissa koskaan kaynytkään, saati tuollaisessa museossa.
Melko viileä ilma siellä näyttää olevan, Kevät ei vielä saanut otettaan sielläkään.

Mine kirjoitti...

Mari: Se on hyvä museo lasten kanssa ja aikuisellekin tietysti mielenkiintoinen. Kerran oli järjestetty Suomen itsenäisyysjuhlat tässä museossa, mutta emme silloin päässeet itse juhlimaan.

Allu: Ole hyvä!

Hanne: Istanbulin talvi voi olla mitä tahansa. Normaalisti lähempänä nollaa ja sadetta. Mutta yhtäkkiä taas aurinkoista ja lämmintä. Tuo museopäivä oli tosi kylmä päivä.

Jael kirjoitti...

Kiva museo ja lapsille takuulla jännä kokemus.Tässä ihan lähelläni on lasten museo,ihan vartavasten lapsille tehty ja samassa kompleksissa myös kuurojen/mykkien ja sokeiden museo,jossa myös lapset käyvät.Minunkin olisi jo aika mennä sinne.Kiva kuvasarja:)
Meilläkin muuten oli tänään taas aurinkoista-.

Kirjailijatar kirjoitti...

Tuolla meidän ei tullutkaan käytyä, mutta taidan kyllä paikallistaa tuon sukellusveneiden mukaan. Vähän niin kuin meidän Heureka.

Kirjailijatar kirjoitti...

Kommentoitiin ihan ristiin, pakko tulla vielä sekin sanomaan!

Matkatar kirjoitti...

Museot ovat mielenkiintoisia, niissä on aina jotain jännää katseltavaa. Me kävimme tänään Picasso-museossa. Siellä on esillä paljon hänen varhaistuotantoaan opiskeluajalta, -oli mielenkiintoisia juttuja.

Mine kirjoitti...

Yaelian: Käypä katsomassa ja kirjoitat sitten meille siitä:).

Kirjailijatar: Vierailun arvoinen paikka, sitten seuraavalla kerralla:). Huomasin ihan saman, siis samanaikaisen vierailun... Oli tauko peli-illassa, kun lapset laskee pisteitä. Kohta pitää mennä jatkamaan seuraavaa peliä..

Riina kirjoitti...

Onpa tosiaan kiehtova paikka! Ja mikä ihana tomera pipopää! ;D

Mine kirjoitti...

Matkatar: No, se olisikin mielenkiintoinen museo. Tosin ei ehkä lasten kanssa? Kävimme lasten kanssa katsomassa Picasson näyttelyn Pera-museossa ja ihmettelivät, että miksi siellä on vaan härkiä ja nakupellejä?

Mine kirjoitti...

Riina: Hän näyttää niin mahdottoman pieneltä:). Tuossa iässä sen kasvun huomaa. Meistä isoista vaan vatsan kasvun:O.

Tiina kirjoitti...

Samikin katseli kuvat: hmmmm, ihan jänskää...
Saas nähdä, mihin kaikkialle sitä sitten ehditäänkään :)
Mutta kiva oli vierailla näin virtuaalisesti ainakin!
Tuosta sukellusveneestä tuli mieleen NY:ssä oleva lentotukialus Intrepid - todella mielenkiintoinen paikka käydä. On ne aika valtavia laitoksia!

Petra kirjoitti...

Ankarassakin on Koçin museo ja se on kylla ihan lempimuseoni, olen sen verran lapsenmielinen, tuo teidan versio on kylla ehka isompi ja sukellusvenekin!

Mine kirjoitti...

Tiina: Museo on hieno, mutta vie tietysti aikalailla aikaa. En itse ehkä rankkaisi sitä TOP 10 kohteeksi:).

Petra: Ankarassa meidän lapset viihtyivät Anıtkabirissa. Sen sotaosastoa seurasivat silmät pyöreinä ja mies sai pitää Turkin historian tuntia:).

Satu kirjoitti...

Voin hyvin kuvitella, että tuo museo kiinnostaa lapsia, kun se kiinnostaisi tällaista vähän isompaakin. :-) Olisi ihan hillittömän mielenkiintoista päästä katselemaan tiskikonetta työssään!

Mine kirjoitti...

Hippu: Lasten varjolla sitä voi tälläinen isompikin mennä kaikkiin kivoihin paikkoihin... Tosin kyllä tuo oli ihan aikuisillekin sallittu:).