389. tarina (Lasten Istanbul - jäätä ja muureja)

Tällä hetkellä Turkissa on koulut lukukausilomalla. Meidänkin lapset viettävät ansaittuja vapaapäiviään hyvin suoritetusta syyslukukaudesta. Koska jouluna olimme juuri Suomessa, tuli tämä loma ikäänkuin turhan pian. Miehen ja minun ei ole varaa nyt lomia pidellä, joten koitamme jotenkin selvitä nämä viikot yhdistämällä työt ja lasten ohjelmoinnin. Muutama päivä aina sujuu kotona, mutta sitten tulee selvä mökkihöperyys ja on lähdettävä johonkin. Tänään kerron siis mitä Istanbulissa voi tehdä lasten kanssa mökkihöperyyttä välttääkseen.

Viime torstaina lähdimme luistelemaan. Aiemmin olemme ajaneet Izmitiin saakka (noin tunti Istanbulista) tätä tarkoitusta varten, sillä siellä on hyvä ja edullinen jäähalli. Nyt soitto Izmitiin kertoi, että hallilla on menossa kilpailut ja näin ollen ei yhtään vapaita luisteluaikoja koko loman aikana. Se oli onni onnettomuudessa sillä löysin pienen tutkimuksen jälkeen Istanbulin Zeytinburnusta jäähallin, jota lähdimme testaamaan ystäväperheen kanssa.

Jäähalli oli löytö. Se oli kalliimpi, kun Izmitin vastaava, mutta ei kuitenkaan mitään riistoa. Välineineen vajaa tunti maksoi noin 4,5€/lapsi ja noin 5,5€/aikuinen. Hallilla oli useamman kokoisia jäitä ja sieltä on myös mahdollista vuokrata joku jää tunniksi oman porukan käyttöön. Uskon meidän siis tulevan käyttämään tätä hallia toistekin. Halukkaat voivat saada lisätietoja hallista täältä. Sivun oikeassa yläkulmassa voi valita kielen englanniksi.

Kun nyt oli tänne asti tultu, päätettiin lähteä pienelle kävelylle. Mies oli aikaisemmin kävellyt koko tämän puoleisen muurin Marmaramereltä Kultaselle sarvelle ja muisteli, että lähistöllä oli yksi mielenkiintoinen paikka. Sinne siis. Minusta mielenkiintoisia olivat jo nämä puutarhapalstat tässä muurien kupeessa. Kuvan palsta oli heti jäähallin naapurissa ja vaikka onkin talvi, siellä kasvoi jos vaikka mitä.

Heti jäähallia lähinnä olevasta muurin aukosta löytyikin se miehen muistelema yllätys. (En valitettavasti muista tämän portin nimeä.) Muurin aukkoon jäi tila, josta lähtevää polkua seuraamalla tuli vanhalle bysantinaikaiselle haudalle. Sitä ei ole mitenkään suojeltu, joten siellä se seisoi aika surullisen näköisenä. Talon edessä seisoskeli kaksi asunnotonta tulta pitämässä. "Mahtaakohan tämä olla teidän koti, vai voimmeko kurkistaa sisään," mieheni kysyi. Miehet kertoivat asuvansa talossa, mutta olimme toki tervetulleita heille kylään. 

Sisältä löytyi hautoja, jotka nyt ovat tietenkin tyhjiä. Tila oli nokinen, pimeä ja surullinen. Luulisi, että tuollainenkin kohde olisi jotenkin suojeltu, mutta Istanbulissa näitä taitaa riittää niin paljon, että joutavat antaa muutaman laitapuolen kulkijoille yömajaksi?

Samasta aukosta pääsi kipuamaan muureille, joten kävin siellä nostamassa verenpainettani. Näillä muureilla kun ei ole mitään kaiteita, joten saa olla tarkkana, että lapset ei mene liian lähelle reunoja.  Omamme ovat onneksi jo sen verran isoja, että on jo omaa harkintakykyäkin olemassa. Kaunistahan siellä oli, joten kannatti kiivetä.

Lopuksi käveltiin vielä pieni katukierros. Ylimmän kuvan muurin oikealla puolella olisi ollut arkkitehti Sinanin moskeija, mutta siellä oli menossa rukoushetki, eikä jääty sitten odottelemaan. Sen sijaan saatte nyt alakuvista nähdä istanbulilaista kekseliäisyyttä noissa remonttihommissa. Tuota vanhaan puutaloa oli korjattu metallisilla juustolaatikoilla. Ikkunoissa oli verhot ja oven päällä sateliittiantenni, joten talo oli selvästi vielä asumiskunnossa. Unelmakohde remonttitaitoiselle?

Tänään raahaan jälkikasvun mukanani kauppaan. Pojat pääsevät keilaamaan ja tytöt hypistelemään vaatteita. Sillä taas jaksetaan muutama lomapäivä eteenpäin. Koulut avaavat ovensa viikon päästä maanantaina.