Loman jälkeiseen arkeen sujahtaminen on tapahtunut yhtä helposti, kun hyppy täysillä liikkuvaan junaan. Meillä on saatu silittää lakanapyykkiä. Keittää ruokaa isoissa astioissa. Ottaa kaikki haarukat lautaset ja lasit käyttöön. Koti on ollut varsinainen majatalo. Onneksi olen sellainen majatalon emäntä, jolla käy vaan kivoja vieraita. Niitä, jotka eivät välitä vaikka emäntä ruoan jälkeen heittäytyy hieman sohvalle pitkäkseen. Ymmärtävät kyllä, että jalat ei vaan kanna loputtomiin. Etenkään silloin, kun vatsa tai sydän on täynnä.
Eikä äidin tietenkään tarvitse ahertaa yksin. Apulainen on aina valmiina.
On ollut yövieraita, iltavieraita, alkuyönvieraita. Parannettu maailmaa, oltu tyhjännaurajia ja muistettu, että hymynkin takana voi piilotella elämän suurimpia suruja. Vieraita on otettu vastaan kokopäiväuurastuksella, liikoja suunnittelematta tai tuosta vain. Hällä väliä asenne alkoi selvästi lisääntyä kuun lopun lähestyessä ja tiistain Tasavallan-kekkerit järjestyi jo täysin löysin rantein. "Tulkaa meille vain, eiköhän sitä jotakin kokoon keitetä." Oli Turkin tasavallan 90-vuotisjuhlat ja meillä muutaman päivän varoituksella järjestetyt ilotulituksen jälkeiset iltamat. Osallistujia noin parikymmentä, ehkä.
Kun kaikki vieraat olivat poistuneet ja kalenteri ei hälyytellyt ainakaan hetkeen lisävieraiden tulosta, tuli väsymys. Eilisessä kokouksessa ei silmät meinanneet millään pysyä auki ja täytyi miettiä huomaamattoman pilkkimisen taktiikkaa. Tänään alkaa taas tuntua siltä, että ehkä elämää on vieraiden jälkeenkin:).
Sanovat, että Suomessa kyläilykulttuuri on katoava kansan perinne. Kahvilla nyt vielä ehkä käydään, mutta ruokavieraat on harvassa. Yövieraista puhumattakaan. Minä en suostu siihen, tietäkää se. Ruoka-astiasto on olemassa noin kahdellekymmenelle hengelle. Patjat on ostoslistalla ja aion loukkaantua verisesti, ellei meillä tulla käymään yökylässä. Sillä niin se vaan on, että jaettu ilo on moninkertainen ilo. Jaettu suru huomattavasti kevyempi työstää. Jaettu hernekeitto maistuu paljon paremmalle, kun yksin syöty hanhenmaksa. Ja hyvästä syystä johtuvan väsymyksen jälkeinen lepo on suloinen kuin mansikalla koristettu kermaleivos.
Kiitos käynnistä kaikki te rakkaat. Tietäen taisin taas majoittaa ja ruokkia enkeleitä!
20 kommenttia :
Siis täällähän ei kukaan enää edes soita ovikelloa että tulin käymään! Kahvia jos tarjoat niin hyvä että kelpaa, syömään saa houkutella herra ties kuinka kauan ja yövieraat alkaa todellakin olla harvinaisuus!
Ja yritäpä saada isompi porukka kasaan -työvoitto jos saat!
Tai sitten samanlaiset lapset leikkii keskenään, eli pitäis vissiin olla perhe tai ainakin pariskunta.
Tai läträtä alkoholin kanssa. Tai...tai...
Mie tulen kylään :)
Ehdottomasti! Hernekeitolle vaikka :)
Ja voi olla että yöksikin...ja voi olla että siskonkin saan houkuteltua...jos se nyt kauheesti houkuttelua tarvii...
Onpa hienot ilotulitukset:)
Mieluisia vieraita on kiva saada :)Koskakohan mulla sellaisia oli viimeksi ,taisi olla keväällä...siitä jo liian pitkä aika!
Ja sinun majatalossasi vieraanvaraisuus on kyllä huipussaan :) Minusta ei tuollaista pitokokkia valitettavasti saa millään, olen aika huono ruuanlaittaja.
Siellä oli tosiaan upeat juhlat. Ja metrokin aukaistiin, vaikka siinä taisi olla vähän sähköongelmia. Mutta mitäpä niistä, ilotulitus on hieno.
Mäkin olen huomannut, että Suomessa ei niin paljon käydä (yö)kylässä, vaikka lapsuudessani se oli ainakin meillä ihan yleistä. Minä kyllä tykkään yövieraista, jos eivät sattumalta tule kaikki samaan aikaan. Terveisiä täältä majatalon emännältä sinne majatalon emännälle.
Minustakin on kivaa saada vieraita, vaikka kyllä se energiat vie aina sitten lopuksi! Kivoja ilotulituskuvia!
Vau mitkä ilotulitukset! Hyviä lepohetkiä sinne. :)
Totta puhut. On se vaan niin sääli tuo kyläilykulttuurin katoaminen Suomessa. Läheistenkin ystävien, sukulaistenkin kanssa on varminta sopia kyläilyaikeista hyvissä ajoin. Ja yökylään mennessä vie varmuudeksi lakanat mukana, ettei aiheudu ylimääräistä työtä siellä vastaanottavassa päässä. Onhan se huomaavaista, mutta .... Pistäytyminenkin saattaa sekoittaa elämän pahemman kerran. Mutta on se itsestänikin kiinni. Pitäisi olla aktiivisempi ovien aukaisija ja ex tempore eläjä.
Ensi viikonloppuna saamme kaksi lapsistamme valittujensa kanssa lounaalle ja maailmaa parantamaan. Siitä iloitsen. Ja maanantaina sitten alkaa kuukauden mittainen Turkin matkailu. Anisi
Pepi: Miksihän se on mennyt tuollaiseen suuntaan? Jollekin juuri täällä kerroin, että kyllä vielä minun lapsuudessani naapurit tuli korttia pelaamaan ja juhlat vietettiin yhdessä naapuruston kanssa. Pitää siis elvyttää perinteet. Tervetuloa!
Jael: Täällä on hienot ilotulitukset aina, mutta nyt oli oikein erityinen vuosi, kun tuli pyöreitä vuosia kuluneeksi Tasavallan syntymisestä.
Kirjailijatar: Minä luulen, että pääasiassa ei lopulta kuitenkaan ole se ruoka, vaan se, että saisi luotua tunteen siitä, että vieras on odotettu ja tervetullut ja että yhdessä on mukavaa? Metro on vielä kokematta, mutta pitäisi käydä kokeilemassa. Olisi vielä ilmainen.
Allu: Meille tulevat aina samaan aikaan. Mikähän siinä onkin. Monta kuukautta, puoli vuottakin hurahtaa ja sitten taas tulijoita piisaa. En valita, olen iloinen. Kamalaahan se olisi jos kukaan ei viihtyisi.
Helmi-Maaria: Niin se on. Se ottaa ja antaa. Tähän ikään mennessä olen päätynyt siihen, että antaa enemmän kuin ottaa.
Riina: Olihan se vau. Ja nyt tuntuu jo ihan levänneelle, kun on vaan normaalit päiväsutinat ja illalla on oltu ihan vaan omalla porukalla.
Anisi: Ehkä muuten meillä on ollut hieman eri asema tässä kaikessa. Kun Suomessa ei ole ollut omaa kotia tai muuta paikkaa, on ollut selvää, että lomilla on oleiltu toisten nurkissa. Siinä on ollut siunauksena, mutta myös rasitteensa. On kuitenkin ollut selvää, että ovet on auennut siellä ja täällä ja siksi ehkä on selvempää sekin, että omatkin ovet aukenevat muille? Toivon, että meillä on avoimet ovet myös Suomessa. Ja halukkaita tulijoita.
Kuukausi Turkissa. Vau. Mihin olette menossa?
Elämästä on tullut liian kiireistä.
Näiset eivät enää ole kotona pyörittämässä arkea kuten aiemmin.
"Ei tänne voi kukaan tulla ennekuin on siivottu" ???
Kuka tietää mikä on syynä vai kaikki yhdessä.
Itse olen AINA tykännyt kun ovikello soi ja siellä on yllätysvieraita! Ja olen aina tykännyt kokata isolle porukalle.
Vielä viisitoista vuotta sitten saatettiin kavereiden kanssa kerääntyä yks kaks jonkun luo, osa alkoi kaivella kaappeja ja loput komennettiin kaupasta hakemaan puuttuvia tarveaineita - ja soppakattila tulelle. Saattoi siinä viiniäkin kulua jokunen pullo ja maailmaa parannettiin joskus aamuun asti, hauskaa oli ja ikää tuli naurun myötä varmasti lisää :)
Pepi: Meillä ei tosiaan oltu siivottu:). Eilen siivooja kävi ja oli siinä tekemistä, että sai tänne jonkun järjestyksen luotua. Mutta eipä näyttänyt vieraita liiemmin häiritsevän. Iltavierailut on muutenkin hyviä, valoja vaan vähemmäksi ja kynttilöitä palamaan. Häviää helposti sotkut ja villakoirat tunnelmalliseen utuun:).
Meillä maalla vanhempi väki vielä uskaltaa pistäytyä, siinä sitten kahvitellaan ja päivitetään asiat. Luultavasti nykyisten viestimien ansiota, ettei enää ilman sopimusta tupsahdeta toisen kotiin. Mutta ainahan voi esittää kutsun tulla kahville. Kun asuu syrjässä saa nauttia aika usein myös yövieraista. Aivan mahtavat ilotulitukset siellä, jos olisin lähempänä olisin ehdottomasti ängennyt itseni teille kylään :)
Arki on ihanaa, mutta vierailut tekevät arjestakin juhlaa. Ja piristävät mukavasti!
Itse haimme eilen taas odotetut vieraat lentokentältä.
Cheri: Niin, maalla on niin mukavaa. Ja onhan se varmaan itsestä myös kiinni. Antaako tunteen, että saa tulla.
Terhi: Mukavaa vierasemännöintiä sitten sinne teille!
Mine, meillä käy VAIN ruokavieraita. Olen intohimoinen kokkaaja, ja tykkään siitä kun ystävät kokoontuvat yhdessä pöydän ääreen syömään. Etenkin suviaikaan ruokaa myös valmistetaan yhdessä.
Se mikä on kadonnut, on piipahtaminen kylään tuosta vain. Se toimii enää jossain tosiaidossa maalaispaikassa. Merin anoppilassa;)
Kalenterit kourassa sovitaan joskus parikin kuukautta eteenpäin, milloin kaikille sopii. Olen nyt järjestämässä jo marraskuun lopun remontin lopetus -syominkejä;)
Mine, marraskuun matkamme kohteena on aluksi Kappadokia, sitten Antalya ja edelleen Lykia. Katsotaan sitten, mihin kaikkialla siellä. Mieli palaisi Mustanmeren rannikolle ja uudelleen Itä-Turkkiin mutta tähän aikaan vuodesta taitaa olla viisainta pysytellä Etelä-Turkin maisemissa. Onneksi saimme kotimiehen. Ei tarvitse kantaa huolta, vaikka talvikin yllättäisi. Ansii
Anisi: Sinun kommettisi menee jostakin syystä roskapostiin, josta käyn niitä napsauttamassa. Tämä kommentti oli siis tullut aikaisemmin, mutta en ollut huomannut. Kappadokia onkin aivan ihana, oma suosikki on myös sen lähellä oleva Ihlara Valley ja Guzelyurt. Mustanmeren helmi on Sumelan luostari, oletteko siellä käyneet?
Leena: Minäkin mielelläni saisin ruokavieraita, joten täytyy vain ruveta kutsumaan ihmisiä. Kalenterilla tai ilman. En itsekään nyt ole mikään piipahtelija, eli mieluummin sovin vierailut. Mutta se johtuu ihan turhamaisuudesta. Olisi kiva, että koti olisi ojennuksessa ja pöytään pistettävää, jos joku tulee kylään. Arki kun voi olla melkoinen kaaos...
Upea ilotulitus, hyvin onnistuneet kuvat!
Matkatar: Oli tosiaan upea, kun tasavalta täytti pyöreitä vuosia
Lähetä kommentti