575. tarina (Istanbulin vähiten ikävöityjen Top 10)

1. Liikenne. Kun yhteen kaupunkiin ymppää yli 15 miljoonaa asukasta, joista suuren osan pitää kulkea päivittäin salmen yli kahta siltaa pitkin, tiedätte ehkä mitä tapahtuu? Istanbulin liikenne on kaaottista, ennaltaodottamatonta ja kohtalouskoista. Kyllä siihen oppii ja siellä selviää, mutta ei se mikään nautinto ole. Hykertelen mielihyvästä, kun vain ajattelenkin Suomen teitä ja Kotkan katuja. Jälkimmäisessä autolla pääsee joka paikkaan alle 15 minuutissa. Istanbulin liikenne ja etenkin liikenneruuhkat - en tule ikävöimään teitä tipan vertaa! Sen sijaan saatan kaivata ei niin tarkkaa parkkeeraamiskäytäntöä. Toivottavasti muistan, että Suomen teillä ei ole sama kummalle puolelle parkkeeraa.

Istanbulin liikenteestä ja turkkilaisista parkkeerauskäytänteistä Suomalaisissa olosuhteissa olen muuten kirjoittanut täällä.

2. Heinä- ja elokuun helle. En ole koskaan ollut auringonpalvoja. En jaksa maata auringossa hetkeäkään, ellei matkaan ole sattunut kirja ja päälle ole mahdollista saada aurinkovarjoa. Rantalomat on ihan yök, jos se tarkoittaa vain rannalla makaamista. Lämpimästä pidän, mutta yli 25 astetta on liikaa. Istanbulin heinä- ja elokuu on kuuma ja kostea. Se imee kaikki mehut ja pakottaa elämään pari kuukautta "rahjustusasteella." Mitään ei jaksaisi, odottaa vain, että sää viilenisi ja olisi taas oma itsensä. Uuvuttava helle, en siis tule kaipaamaan sinua. 

No, ehkä tulen vähän kaipaamaan Istanbulin kesän pimeän  lämpimiä iltoja….

3. Haisuviikot. Edellisessä sanoin olevani vähän sellainen maalaistollukka. Sillä ehdolla, että ei tarvitse haistaa jatkuvasti lehmänkakkaa. En jää kaipaamaan Istanbulin uhrijuhlaa ja jokavuotisia karjamarkkinoita takapihallani. Enkä niistä seuraavia kärpäsviikkoja kotonani, kun läjien siistimisen jäljiltä kärpäset etsivät uutta majapaikkaa ja pyrkivät meille. Lehmät, te olette söpöjä, mutta en halua haistaa teitä kotonani. Enkä nähdä, kuinka teiltä katkeaa päät. Kärpäset, en tykkää teistä missään olosuhteissa.

4. Eriarvoisuus. Onhan meillä siellä Suomessakin tavan tallaajat ja Kevan johtajat avobemareissaan.  Syrjäytyneet ja menestyjät. Turkkilainen yhteiskunta on kuitenkin vielä moninkertaisemmin eriarvoinen. En jää kaipaamaan tästä näkyviä selviä merkkejä. Kerjäläisiä katujen kulmissa, slummialueita, rahan pyytäjiä, surkeita tarinoita ja niiden vuoksi menetettyjä yöunia. Ei niin, että haluan ummistaa silmäni maailman hädältä tai luulen, että Suomessa ei ole surullisia tarinoita, mutta en kaipaa ymmärtää sen johtuvan yhteiskuntarakenteista. Siitä, että joku päättää tai sallii sen, että toisella ei ole arvoa tai mahdollisuuksia, johtuen hänen yhteiskunnallisesta asemastaan, uskonnostaan tai rodustaan.

5. Virallinen asiointi. En jää kaipaamaan ulkomaalaisena oloon liittyvää byrokratiaa tai epävarmuutta. Muuttuuko maassa säädökset ja vieläkö voidaan jatkaa? En ole yrittänytkään toimia itsekseni suhteessa valtion laitoksiin tai pankkeihin, meillä mies on onneksi hoitanut kaiken pakollisen byrokratian. Minä olen vain seurannut mukana silloin kun on ollut pakko ja siinäkin on ollut tarpeeksi. En jää kaipaamaan myöskään Turkin postilaitosta, jonka kanssa löin välit poikki, kun se ei lähettänyt vaivalla väsäämiä joulukorttejani vaan heitti ne ilmeisesti roskikseen.  Virallisten asioiden hoitaminen vieraalla kielellä, en tule muuten kaipaamaan sitäkään. 

6. Kielipuolisuus. Osaan turkkia ihan hyvin. Pystyn toimittamaan asiani, lukemaan kirjoja ja sanomalehtiä sekä kirjoittamaankin jotenkuten. Totuus on kuitenkin se, että turkki ei ole äidinkieleni ja olen sen kanssa aina vähän rajoittunut. Eniten tämä vaivaa erityistä sanastoa vaativissa asioissa. Jokapäiväiset jutut menee, mutta niissäkin koen olevani sellainen "yhden tavan puhuja" eli puuttuu kielen variaatiot. Haluan pitää kielitaitoani yllä ja päästä puhumaan turkkia myös Suomessa. Sen sijaan olen iloinen siitä, että kaupoissa, virastoissa ja työpaikalla saan toimittaa asioita taas omalla kielelläni.

7. Vuotavat vessat ja lämpötilaa vaihteleva suihku. Meillä on ollut Istanbulissa kiva koti. Tulen ehkä kaipaamaan yläkerran terassiamme. Yläaulan kakkosolohuonettakin voi tulla ikävä. Sen sijaan en tule kaipaamaan lämpötilaa itsestään vaihtelevaa suihkuamme enkä jatkuvasti vuotavia vessojamme. Eikä taida sitä lajia kaivata mieskään, joka viime viikolla taas vessan koneistoa uusiessaan mietti, että jokohan se oli viimeinen kerta sitä lajia…

8. Vesipullot. "Mitä, saako vessankin hanasta juoda," ihmetteli jälkikasvu erään kerran Suomessa lomaillessamme. Vesijohdoista virtaava puhdas juomakelpoinen vesi oli heistä jotakin aivan ihmeellistä. Ja onhan se tosiaan sellainen juttu, josta itsekin iloitsen. Työlääksi ei voi väittää tätä turkkilaistakaan systeemiä. Vesimiehet kyllä kantavat pullot kotiin, kunhan muistaa soittaa. Riesa se on silloin, kun ei muista ja vesi on loppu aamukahvia kaivatessa. En siis jää kaipaamaan näitä kymmenen litran töniköitä, jotka lojuvat milloin missäkin keittiössämme. Joista lapset ei itse saa vettä ja joita sen tähden täytyy itsen monta kertaa päivässä kallistellessa. (Olemme koittaneet näiden vuosien aikana erilaisia pumppuja yms. mutta nyt olemme ihan kaatosysteemin varassa.)

9. Turkkilainen ruoka. Jos tulenkin kaipaamaan ravintoloita ja yemeksepeti- pavelua, en kuitenkaan usko kaipaavani turkkilaista ruokaa. Ne ruoat joista oikein pidän, olen ottanut kotikeittiöömme ja niitä pystyn tekemään hyvin Suomessakin. Yritin oikein miettiä, että mihin täkäläiseen ruokaan olisin niin koukussa, että sitä olisi pakko saada, eikä minulle tullut mitään mieleen. Paitsi yufkataikina. Sen saatavuuden varmistin jo viime kesänä Suomessa. Kotkasta ainakin saa, joten ruokavaltakunnassa on sen puolen kaikki hyvin. 

No, ehkä nyt kuitenkin jään ikävöimään oikein kunnon döneriä? Hyvin tehtyä iskenderiä? Içliköfteä? Dürümdöneriä? Ja totisesti tulen ikävöimään tuota kuvan pöytäseuruetta ja yhteisiä ravintolaillallisia naisporukalla.

10. Hyvät neuvot ja niistämieskielto. Yhteisökulttuurin hyvien puolien lisäksi saa tottua siihen, että jokaisella on lupa neuvoa sinua. Kun olet vilustunut, saat kuulla, miten olisi pitänyt toimia nuhan välttämiseksi ja kuinka sitä nyt pitäisi hoitaa tästä eteenpäin. Annapa lapsellesi lupa ostaa jäätelö talvella. Voi sitä paheksunnan määrää, sillä kylmästä aiheutuu kurkkukipua. Erehdypä aukaisemaan talvella bussissa ikkuna, saat kuulla, kuinka jokainen bussissa oleva nyt varmasti vilustuu. En jää kaipaamaan näitä hyvää tarkoittavia, mutta ah niin rasittavia neuvoja. Enkä voi odottaa, että pääsen nuhailemaan Suomeen ja saan taas töristää koko nenän täydeltä.