Mies lensi seurueen kanssa itään. Kulkivat meidän vuosia sitten kulkeneet polut. Sillä perhematkalla hikoiltiin helteessä ja otettiin perheen junioreja parhaamme mukaan huomioon. Tällä reissulla oli pipot, pitkät kalsarit ja hanskat tarpeen. Kiipeiltiin korkealla ja nähtiin Idän alkava talvi.
Jostakin syystä en tarinoinut teille aikanaan Hoşap-linnoituksesta, vaikka kyllä me siellä käytiin perheenkin kanssa. Tämä kurdijohtaja Mahmudi Süleymanin vuonna 1643 rakennuttama linnoitus nousee mahtavana muutoin niin vaatimattomassa Güzelsun kyläpahasessa. Perheemme vierailun aikaan linnoitus oli remontin alla, joten pääsimme vain pikkaisen kurkkaamaan sinne sisälle. Ei kai siinä helteessä olisi enempää sillä joukkueella jaksanutkaan. Miesväki sen sijaan sai kiertää koko linnoituksen ja hienot oli ollut maisemat. Linnoitus löytyy noin 30 km päässä Vanista Hakkariin menevän tien varrelta.
Paluumatkalla saattoivat ihailla vielä Hoşap-linnoitusta kaukaa ja vaikkapa Çavuştepen linnoitusta, jonka alkuperä ulottuu aina vuoteen 764 eKr. Mikä se onkaan vetänyt ihmisiä näille karun kauniille seuduille jo vuosituhansien ajan? Vanin seuduilla retkeily kohottaa muuten erityisesti kuntoa, sillä jo järvi sijaitsee noin 1650 metrin korkeudessa. Sitä ympäröivillä kukkuloilla kohotaan siis jo melkoisen korkealle, mikä miehen mukaan saa puuskuttamaan aika vähästä.
Ilta saapui Vanin seuduille jo hyvin varhain. Neljältä oli jo aivan pimeää. Ohjelman täytyi siis olla aika tiivis. Kurdilinnoitusten jälkeen ehtivät vielä päivänvalossa Akdamar-saarelle. Järven vesi näytti kuulema niin houkuttelevalta, että olisi tehnyt mieli uimaan. Veneen kuljettaja vain ei ollut innostunut odottamaan.
Muistittekin varmaan, että laitoin Akdamarin Top 10-listalleni. Ei ollut kyllä näiden kuvien mukaan hassumpi tuo Hoşapkaan. Ensi kerralla katsotaan kuinka ilta saapuu Vaniin nähtävyydeltä, jossa emme silloin aikanaan jostakin syystä edes käyneet. Tuli tässä itsellekin mielihalu päästä vielä kerran Itään. Kiitos siis miehelle kuvamatkasta!
7 kommenttia :
Oo mitä maisemia.
Mahtaako noiden yhdessä kuvassa olevien vuorten erilainen väritys (kun on melkein kaikkea pinkistä keltaiseen) johtua ihan valosta, vai tehdäänkö siellä esim. jotain kaivauksia?
Satu: Silminnäkijäni sanoi, että vuorten väritys vain oli tuollainen, siis ihan luonnostaan. Ilmeisesti maaperästä tai vuoden ajan kasvillisuudesta johtuen?
Oi mitä maisemia ja historian siipien havinaa. Niin mielenkiintoista, pelkät kuvat jo saavat innostumaan, saati sitten kun kuulet silminnäkijän tarinat.
Mekin ajelimme aikoinaan Güzelsuhun linnoitusta katsomaan mutta oli kiinni. Kylassa myytiin ilmeisesti itarajan takaa salakuljetettua polttoainetta. Pienet pojat pyorivat isojen kanisterien kanssa ja yrittivat tehda kauppaa. Aika villin lannen menoo siella oli. Paatimme etta sen pidemmalle emme jatka. Kavimme sitten jossain museossa Vanin etelapuolella, olisikohan ollut tuo Çavuştepe, jossa esiteltiin sita urartujen nuolenpaakirjoitusta.
Saga: Siellä historia tosiaan havisee. Minusta oli mielenkiintoista nähdä nämä kuvat, kun olin itse käynyt paikalla. Mutta nähdä Van syksyllä, se olisi ollut kyllä kokemus….
Anu: Milloin kävitte siellä? Me olimme Vanissa muistaakseni kesällä 2009 tai 2010? Silloin linnoitus oli remonti vuoksi kiinni. Olisitteko olleet samoihin aikoihin liikkeellä?
Me olimme syksylla 2005. Teimme ison lenkin. Lensimme Vaniin. Sielta vuokrasimme auton, ajoimme Diyarbakariin, Nemrut-vuorelle, Urfaan, Mersiniin, takaisin Van jarvelle, sen pohjoispuolta (siellakin oli jotain upeita hautakivia jossain) Dogubayazitiin ja sielta takaisin Vaniin. Muuten eka yo nukuttiin vanhassa Bayram-hotellissa joka viimeisessa maanjaristyksessa luhistui kuvista paatellen noin metrin korkuiseksi kivikasksi.
Anu: Päätin viedä naiset Urfaan keväällä. Viimeistä reissua viedään sillä porukalla. Jäi harmittamaan, kun oli reissuväsymystä eikä jaksettu oikein tutustua kaupunkiin kunnolla. Nyt sitten uusin voimin:).
Lähetä kommentti