"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotiin paluu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotiin paluu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. elokuuta 2013

517. tarina (Edessä hohtaa valot)

Reilu 3700 km hyvin vaihtelevilla teillä. Keskellä peltoja, ohittamassa kyliä, luostareiden pihoilla ja kaupunkien huonoilla mukulakivillä. Viimeiseltä rajalta aukeaa eteen Turkin tasaiset valtatiet ja kohta jo edessä hohtaa tutut valot. Nimittäin jarruvalot monessa rivissä. Kyllä tietää kotiinsa tulleen, kun istuu taas Istanbulin iltaruuhkassa.




Paljon on nähty, mutta ainakin eilen tuntui siltä, että "Nyt riittää, kiitos. Eiköhän Eurooppa ole nyt nähty." Voi sen laittaa matkaväsymyksenkin piikkiin ja mieli voi taas muuttua? Ainakin yksi kerta vielä ajetaan, kun viedään muuttokuormaa Turkin kodista Suomen kotiin. Ja teille kirjoitan tämän matkan, kunhan asetun ja saan kodin kaapit täytettyä.

Bosborin yli ajaessa mies sanoi; "Onhan tämä hieman erilainen, kun se kymijoen suisto kodin takapihalla." Nauratti, mutta sisimmässä olin varma siitä, että molempi parempi. Tuli kiitollinen mieli, niin menneistä vuosista, tästä hetkestä, kun tulevista päivistä. Eiköhän asiat järjesty justiin niin kuin niiden pitää. Tässä on hyvä juuri nyt. 

tiistai 20. marraskuuta 2012

345. tarina (Mardin - jää hyvästi)

Edellisen kerran minä poistuin Mardinista toivoen, että saisin palata. Jälleennäkeminen ei ollut varmaa, mutta oletettavaa. Tällä kertaa minä lähden sillä ajatuksella, että tuskin enää tapaamme. Se on haikeaa ja vaikeaakin. Viimeiset kierrokset pölyisillä kaduilla. Viimeiset kahvit kahvilan terassilla. Viimeiset katseet siihen kaikkeen kauniiseen. Minun oli täällä hyvä, mutta jää hyvästi.




Kannamme laukkujamme pitkin remontissa olevaa katua, jolla autot eivät pääse kulkemaan. Ajamme minibussilla jättäen kaupungin taaksemme. Viimeiset hetket notkumme lentokentän vieressä olevassa ostoskeskuksessa syöden ja ostaen viimeisiä tuliaisia. Ajatukset siirtyvät vahvasti edessä olevaan. Siellä toisessa maailmassa on koti ja perhe. 






Tunnissa me olemme Ankarassa. Siinä ajassa ehtii juoda kupin kahvia ja syödä palan kakkua. Puolitoista tuntia ja olemme Istanbulissa. Jälleen yhtä kahvia ja sämpylää rikkaampana. Mesopotamian tasangot ovat kuin unta. Todellisuus kutkuttaa rinnan alla. Kohta minä olen siellä, jossa minun kuuluukin olla. Ikkunan takana oma kaupunki. 

Maailman paras paikka on oman miehen syli. Kotiintulo on kuulla iloinen huuto: "Äiti tuli!"