Reilu 3700 km hyvin vaihtelevilla teillä. Keskellä peltoja, ohittamassa kyliä, luostareiden pihoilla ja kaupunkien huonoilla mukulakivillä. Viimeiseltä rajalta aukeaa eteen Turkin tasaiset valtatiet ja kohta jo edessä hohtaa tutut valot. Nimittäin jarruvalot monessa rivissä. Kyllä tietää kotiinsa tulleen, kun istuu taas Istanbulin iltaruuhkassa.
Paljon on nähty, mutta ainakin eilen tuntui siltä, että "Nyt riittää, kiitos. Eiköhän Eurooppa ole nyt nähty." Voi sen laittaa matkaväsymyksenkin piikkiin ja mieli voi taas muuttua? Ainakin yksi kerta vielä ajetaan, kun viedään muuttokuormaa Turkin kodista Suomen kotiin. Ja teille kirjoitan tämän matkan, kunhan asetun ja saan kodin kaapit täytettyä.
Bosborin yli ajaessa mies sanoi; "Onhan tämä hieman erilainen, kun se kymijoen suisto kodin takapihalla." Nauratti, mutta sisimmässä olin varma siitä, että molempi parempi. Tuli kiitollinen mieli, niin menneistä vuosista, tästä hetkestä, kun tulevista päivistä. Eiköhän asiat järjesty justiin niin kuin niiden pitää. Tässä on hyvä juuri nyt.










