"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Plovdiv. Millet-kansa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Plovdiv. Millet-kansa. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. lokakuuta 2012

331. tarina (Plovdiv- Milletin lapset)

Viimeisenä kokonaisena lomapäivänä me ajoimme Plovdiviin. Kaupungin kauniista puolesta olen kertonut aiemmin täällä. Nyt me emme olleet menossa nautiskelemaan, vaan ystävämme halusi näyttää meille kansansa asuma-alueet. 

Vain muutaman kadun päässä Plovdivin ostoskeskuksesta, kauniista kaupoista ja kiipeilyseinistä, alkaa hökkelikylät. Laudoista ja pahvinpalasista kyhättyjen aitojen takana ei varmaankaan ole asuntoja, joita kuvattaisiin sisustuslehtiin. Siellä on Milletin koti. 

Me ajamme peräkanaa ja näemme epäluulon ihmisen katseissa. Tämä kansa on elänyt pitkään vähemmistön kurjassa osassa. Ei löydy työtä ja työttömyyden hedelmät me kaikki tiedämme. Köyhyys ei ole jalostanut ihmisistä pitkämielisiä pyhimyksiä. Elämä on joskus pelkkä selviytymistaistelu. Ja siltikin siellä laitetaan ruokaa, pestään mattoja, leikitään tien vierustoilla ja rakastutaan viereisen kadun tyttöihin ja poikiin.





Ensin he pakenevat lauta-aitojensa turviin. Kääntävä päänsä. Seuraavat muukalaisia kaukaa ja epäluuloisena. Mattoa pesevä tyttö hakee isänsä paikalle. Tämä on selvästi herätetty päiväuniltaan ja hän on äkäinen. "Mitä te oikein olette tulleet hakemaan." Minä puhun ja selitän. Hymyilen ja vakuutan; "Minä en tahdo teistä mitään pahaa, olen ystävän matkassa."

Pian sulavat epäluulot. Löytyvät hymyt. Lapsia tulee joka nurkalta ja kaikki haluavat päästä kuvaan. "Kuvaa minutkin, katso minua, näitkö minut." Ja minä kuvaan, katson ja näen. Näen kauniita silmiä, ihania hymyjä, lapsia, joiden tulisi saada elää ihmisenarvoista elämää, vailla jatkuvaa puutetta. Mietin, että miten, miten voisi auttaa, kuinka voisi siirtää vuoria?









He vilkuttavat pitkään perään. Ja piirtyvät mieleeni, tarttuvat sydämeni sopukoihin. Motivoivat aloittamaan taas koruprojektia, jotta saisin tehdä edes jotakin.

ps. Muslimaassa on menossa Uhrijuhla, josta olen kertonut täällä, täällä ja täällä. Tänään on juhlan ensimmäinen päivä ja kaulat katkeavat. Me pysymme visusti sisällä. Muiden juhlan sivutuotteena me saamme sentään nauttia pitkistä aamuista ja laiskoista päivistä. Huomenna aloitan taas arkeni esittelyn, jos lomailultani kerkeän:).